Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Miksi viiltelyä tapahtuu?
Viiltely alkaa usein vaikeassa elämäntilanteessa tai pitkäaikaisten vaikeiden elämänkokemusten seurauksena. Kipu saa kehon tuottamaan mielihyvähormoneja, mikä helpottaa oloa hetkellisesti. Viiltely voi myös olla tapa paeta tunnottomuutta tai sietämätöntä pahaa oloa. Viiltely voi olla yksittäinen kokeilu tai ajoittaista. Viiltelyyn voi kuitenkin kehittyä myös riippuvuus, jolloin viiltely on päivittäistä ja sitä on vaikea lopettaa.
Lue lisää
Tukea ja apua
Viiltelystä on mahdollista päästä eroon ja tilalle voi löytyä muita toimivia keinoja tunteiden käsittelyyn. Älä jää yksin, vaan puhu asiasta esimerkiksi jonkun läheisen tai ammattilaisen kanssa. Viiltelystä kertominen voi tuntua vaikealta, mutta jo viiltelystä kertominen on usein helpottavaa. Voit ottaa yhteyttä koulusi opiskeluhuollon palveluiden psykologiin, kuraattoriin, terveydenhoitajaan tai Nuorten Matalaan (13-17-vuotiaille). Myös huoltajasi voi olla puolestasi yhteydessä edellä mainittuihin tahoihin.
Muista, että et ole yksin. Apua on saatavilla ja aina on mahdollista oppia uusia keinoja vaikeiden tunteiden hallintaan. Löydät palvelut alla olevasta palveluhausta.
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Palvelut
Luotettavia verkkopalveluita, josta voit saada tukea ja apua
Alla olevasta palveluhaustamme voit etsiä
Kouluterveydenhuolto
Opiskeluterveydenhuolto
Opiskeluhuollon kuraattoripalvelut
Nuorten matala
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 48 tulosta
Nuorisopalveluiden tehtävänä on tukea nuorten tervettä kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten…
Nuorisotyö vahvistaa monitoimijaista yhteistyötä aloitteellisella ja aktiivisella työotteella kotkalaisten nuorten hyvinvoinnin ja onnellisen elämän edistämiseksi.
Nuorten Kohtaamispaikka luo mahdollisuuden erilaisiin toimintoihin, kuten toisten tapaamiseen, pelailun, keskustelun tai esimerkiksi kahvittelun merkeissä….
Nuorten Matala tarjoaa 13-17 vuotiaille nuorten sosiaalihuollon palveluja sekä nuorten perustason mielenterveys –ja päihdepalveluja.Meihin voi…
Kouvolan Ohjaamo on palvelupiste, joka tarjoaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta 15–29-vuotiaille nuorille teemoina työllisyys, koulutus…
Nuorten tukilinjan tarkoituksena on tukea itsetuhoisuudesta, väkivallasta, mielenterveysongelmista tai muista vaikeista tilanteista kärsiviä nuoria, jotka…
Rannikkopajat ovat työvalmennuksen ja työllistämisen yksikkö, joka tarjoaa Kotka-Hamina-Vironlahti-Pyhtää-Miehikkälä alueen alle 29-vuotiaille nuorille työ- ja…
Nuortenlinkki.fi – tietoa ja tukea päihteistä ja riippuvuuksista nuorille sekä ammattilaisille
A-klinikkasäätiöMitä tarjoamme ja kenelle?Nuortenlinkki.fi tarjoaa tietoa ja tukea verkossa nuorille, vanhemmille sekä nuorten parissa työskenteleville…
Nuortennetti on nuorille suunnattu sivusto. Löydät täältä tietoa murrosiästä, seksuaalisuudesta, ihmissuhteista, kiusaamisesta ja mediataidoista. Lasten…
Kouvolan kaupungin NuortenTalot sijaitsevat eri kaupunginosissa. NuortenTaloissa järjestetään nuorilähtöistä toimintaa. NuortenTalot ovat pääsääntöisesti 12–17-vuotiaille, mutta…
Elämässä eteenpäin – ohjausta alle 30-vuotiailleOhjaamo on paikka, josta saat yksilöllistä apua oman elämäsi suunnitteluun…
Ohjaamo on 15-29-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalvelu. Ohjaamossa ohjataan, tuetaan ja neuvotaan työllistymiseen,…