Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Tahtoikä arjessa
”Ei! Minä itse! En tahdo!” Kuulostaako tutulta? Mielenilmaukset saattavat toistua kotona päivittäin useita kertoja. Lapsi haluaa saada tahtonsa läpi eri tilanteissa ja kiukkukohtaukset lisääntyvät. Arkiset tilanteet, kuten ruokailut, pukemiset ja nukkumaanmeno ovat yhtäkkiä muuttuneet haastavimmiksi. Aiemmin monipuolisesti ja hyvällä ruokahalulla syönyt taapero alkaakin työntää ruokalautasta pois ja kieltäytyy syömästä tuttuja ruokia. Onneksi olkoon, lapsellanne on alkanut uusi tärkeä kehitysvaihe!
Video: Lapsen raivarit
Tahtoikä tai uhmaikä ilmenee yksilöllisesti. Ilmenemiseen vaikuttavat muun muassa lapsen temperamentti ja kielellinen kehitys. Usein 2-4-vuotiaalla uhmaikä esiintyy aaltomaisesti. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi lapsen väsymys.
Tahtoikä kestää noin 4-6 -ikävuoteen saakka. Esikouluikäisenä lapsi tuntee usein olevansa samaan aikaan pieni sekä suuri. Tämä kehitysvaihe ilmenee arjessa ”pikkumurrosikänä”.
Kun kiukuttaa: tunnetaitojen tukeminen
Tunnetaitoja ovat tunteiden nimeäminen, tunnistaminen, ilmaiseminen, voimakkuuden sääteleminen, tunteen takana olevan tarpeen ymmärtäminen ja tilanteen ratkaiseminen niin että tarve tyydyttyy. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän on aikuisen vastuulla auttaa tunnesäätelyssä. Harjoittelemalla tunnesäätelyä yhdessä, lapsen sietokyky erilaisissa pettymystä tuottavissa tilanteissa harjaantuu. Sietokyky tarkoittaa lapsen kykyä kestää ja säädellä vaikeita tunteita ja tilanteita ilman että ne ylittävät hänen voimavaransa.
Video: Pettymyksen sietokyky lapsella
Tunnetaitojen oppiminen tukee lapsen itsetuntoa ja lapsen pärjäämistä vuorovaikutussuhteissa. Tunnetaidot tukevat lapsen psyykkistä ja fyysistä terveyttä. Ne auttavat lasta pärjäämään päiväkodissa ja koulussa.
Miten sinun kannattaa toimia tahtoikäisen kanssa?
Arjessa kannattaa kiinnittää huomiota lapsen perustarpeisiin. Niitä ovat uni, ravinto, leikki ja suoja. Yhteiset leikkihetket aikuisen kanssa ovat arjessa tärkeitä. Uhmaikäinen uhmaa eniten läheisimmissä ihmissuhteissa, joissa tuntee olonsa turvalliseksi.
On tärkeää kertoa lapselle selkeästi, mitä häneltä odotat. Ohjeistus “Käyttäydy kunnolla!” ei yleensä tuota toivottua lopputulosta. Sen sijaan kehotus “Tule istumaan viereeni” kertoo lapselle, miten haluat hänen toimivan.
Video: Lapsen negatiivinen huomionhaku
Muista nämä:
- Lapsi harjoittelee tärkeitä taitoja yhdessä vanhemman kanssa ja oppii löytämään keinoja hankaliin tilanteisiin.
- Lapselle tulee turvallinen olo, kun vanhempi asettaa rajat.
- Johdonmukaiset kodin säännöt, rutiinit ja ennakointi arjessa tukevat lapsen kanssa toimimista.
- On tärkeää kannustaa, kehua ja kiittää lasta aina, kun tulee tilaisuus.
Rangaistukset tahtoikäisen lapsen kanssa
Tahtoiässä oleva lapsi ei vielä osaa säädellä tunteitaan tai toimintaansa samalla tavalla kuin vanhempi toivoisi. Rangaistukset eivät opeta lapselle toivottua käyttäytymistä, vaan voivat lisätä turvattomuutta ja hämmennystä. Sen sijaan lapsi tarvitsee johdonmukaisia rajoja, rauhallista ohjausta ja ymmärrystä siitä, mikä käytös on sallittua ja miksi. Kun vanhempi pysyy rauhallisena ja toimii johdonmukaisesti, lapsi oppii vähitellen säätelemään omaa toimintaansa ja ymmärtämään rajojen merkityksen. Yhdessä lapsen kanssa voidaan pohtia miten tilanteessa voisi toimia.
Video: Rangaistukset lapselle
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Palvelut
Vertaistuki voi olla merkittävää arjessa. Tutustu perhekeskuksen kohtaamispaikkatoimintaa ja tule mukaan. Löydät kohtaamispaikkatoiminnan tapahtumakalenterin alla olevasta linkistä.
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola, varhaisen tuen perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu, perheneuvola, varhaiskasvatus.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 179 tulosta
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen…
Heppakaveritoiminta on suunnattu 4–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi tai nuori pääsee tapaamaan aikuista heppakaveriaan säännöllisesti…
Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea. Alle 3-vuotiaan…
Hyvinvointivalmentajaan voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ilman lähetettä. Hyvinvointivalmentajien vastaanotot ovat pääsääntöisesti terveysasemien yhteydessä.Hyvinvointivalmentajat ovat…
Hyvä kysymys -verkkopalvelu tarjoaa järjestöjen maksuttomia palveluja meille kaikille – nuorille, aikuisille, ikäihmisille, pareille ja…
Terveyshaittaepäilystä on ilmoitettava ensisijaisesti tilojen omistajalle tai haltijalle. Epäily voi koskea esimerkiksi sisäilmaa, puhtautta tai…
Ilmoita julkisessa tilassa epäilemästäsi terveyshaitasta ensisijaisesti kiinteistön omistajalle tai toimintaa järjestävälle taholle. Järjestävä taho voi…
Ilmoita terveydensuojeluviranomaiselle mikäli epäilet sairastuneesi talous- tai uimaveden välityksellä.
Imetystukivanhemmat ovat apunasi, kun haluat tukea ja rohkaisua erilaisissa imetyksen tilanteissaImetystuki on maksutonta, koulutettua vertaistukea….
Kotkan isoimmat kenttäalueet ovat Arto Tolsa -areena, Karhulan Keskuskenttä, Katajaisten kenttä, Metsolan kenttä ja Puistolan…
Isyyden Tueksi -työn tarkoituksena on tukea nykyaikaista isyyttä tulemaan kuulluksi, näkyväksi ja osallistuvaksi. Tuemme isiä…
Isä – oletko eroamassa? Ruotsinkielistä tukitoimintaa isille jotka ovat eronneet tai asumuserossa
Folkhälsans förbund rfSinä eronnut, asumuseroa tai erovaarassa oleva ruotsinkielinen isä voit osallistua Folkhälsanin järjestämään, erossa olevien isien…