Siirry sisältöön

Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.

Miten voit tukea tuoreita vanhempia?

Onneksi olkoon, olet pienen ihanan ihmisen isovanhempi. Uutena isovanhempana sinun on tärkeää huomioida, että suhde uuteen lapsenlapseen syntyy ennen kaikkea vanhempien kautta. Myös vanhemmat kaipaavat tässä elämänvaiheessa huomioimista, hoivaa ja tukea uuteen rooliin asettumisessa.

Seuraavat vinkit toimivat niin ensi kertaa isovanhemmaksi tuleville, kuin sellaisille isovanhemmille, joiden lastenlapset ovat jo isompia.

Kysy avoimesti

Voit tarjota tuoreelle perheelle apua. Anna vanhempien kertoa, mitä he tarvitsevat tai miten he haluavat, että toimitaan. Kysy ja tarjoa apua, oli kyse lastenhoitamisesta, lahjoista, tuliaisista, perhejuhlista tai vierailuista.

Kysymällä osoitat kiinnostusta ja arvostusta vanhempien toiveita kohtaan. Neuvojen ja ohjeiden antaminen pyytämättä saattaa aiheuttaa turhaa jännitettä sinun ja lapsenlapsesi perheen välille.

Kuuntele ja kunnioita rajoja

Kuuntele aktiivisesti lapsenlapsesi molempia vanhempia. Tällä tavalla osoitat kunnioittavasi heidän näkemyksiään ja päätöksiään lapsensa vanhempina.

Jos olet jostain asiasta eri mieltä, kysy ja pyri lisäämään ymmärrystäsi vanhempien valintojen taustalla. Esimerkiksi kasvatustavat ovat voineet muuttua paljonkin niistä ajoista, kun sinä olet ollut vanhempi.

Vanhempien oma arvomaailma vaikuttaa siihen, millaisia valintoja he tekevät vanhempina esimerkiksi kulutustavoissaan tai ruokavalinnoissaan. Toimimalla vanhempien toiveiden ja arvojen mukaan saat luotua hyvän suhteen lapsenlapseesi ja heidän koko perheeseen.

Kunnioita myös omia rajojasi ja jaksamistasi. Sinulla on oikeus ja mahdollisuus nauttia omasta ajastasi ja tukea tuoretta perhettä omien voimavarojesi mukaan.

Kannusta ja anna tilaa kasvulle

Tuoreiden vanhempien uusi elämänvaihe herättää tyypillisesti epävarmuuden tunteita. Tässä tilanteessa vanhemmat ovat usein herkillä, eivätkä kaipaa kysymättä annettuja neuvoja.

On merkityksellistä, että kannustat lempeästi ja luotat siihen, että uudet vanhemmat oppivat tarvittavat taidot ja osaavat toimia lapsensa parhaaksi. Kun toimit näin, tarjoat heidän perheelleen tärkeää emotionaalista tukea. Samalla luot perheen aikuisille turvallista tilaa vanhemmaksi kasvuun.

Pohdi omia odotuksiasi

Monella tuoreella isovanhemmalla voi olla isot odotukset omasta roolistaan isovanhempana ja miten osallisena haluaa olla lapsenlapsensa elämässä.

Todellisuus voi olla hyvin erilainen. Isovanhempana sinun on hyvä pysähtyä pohtimaan, millaisia tunteita omien odotusten ja todellisuuden välinen ero herättävät.

Tunteissa ei ole mitään väärää. Heräävien tunteiden käsittely on isovanhemman itsensä vastuulla. Harjoittele päästämään irti tiukoista odotuksista ja suhtaudu uteliaasti uuden roolisi muodostumiseen.

piirretty saukon kuva

Isovanhemman läsnäolo voimavarana

Vanhemmuus on jatkuvaa uuden oppimista, keskeneräisyyden sietoa ja vie voimavaroja kaikista hyvistä hetkistä huolimatta.

Isovanhempana voit omalla toiminnallasi vaikuttaa siihen, onko läsnäolosi perheelle lisävoimavara vai ei.

Kysy, kuuntele, kunnioita rajoja ja kannusta. Näillä pääset jo pitkälle!

Isovanhemman läsnäolo ja osallistuminen lapsenlasten elämään on ennen kaikkea etuoikeus, jonka määrittelevät lapsenlasten vanhemmat.

Video: Kuormittava tilanne- tukea vanhemmille


Lue lisää

Kirjavinkit:


Tukea ja apua

Omahoito-ohjelmat

Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:

Palvelut

Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:

Alla olevasta palveluhaustamme voit etsiä

MLL Kaakkois-Suomen piiri, joka järjestää paljon erilaista toimintaa ja tukea.


Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.