Siirry sisältöön

Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.

Vääristynyt kehonkuva ja painon tarkkailu

Jos oma kehonkuva on hyvin kielteinen, voi siitä seurata tarpeetonta painon tarkkailua ja kontrollointia. Tällä ei ole mitään tekemistä painon kanssa, vaan normaalipainoinenkin ihminen voi kokea painavansa liikaa. Jos painoa pyritään laskemaan tarpeettomasti, voi se johtaa häiriintyneeseen syömisoireiluun. 

Vääristyneen kehonkuvan taustalla voi olla esimerkiksi heikko itsetunto tai itselle asetetut liian suuret suorituspaineet. Nykypäivänä myös sosiaalinen media saattaa lisätä nuorten ulkonäköpaineita. 

Syömisoireilu saa alkunsa usein yrityksestä kontrolloida syömisiä ja laihduttaa eikä tarpeeton painon pudotus ole suositeltavaa. Liian vähäinen syöminen lisää fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia ja kierteen katkaisemin voi olla yksin vaikeaa.  

Terveellinen suhde ruokaan

Syömiseen liittyvistä ongelmista voi toipua opettelemalla syömään säännöllisesti, monipuolisesti, riittävästi ja sallivasti. Aluksi tämä voi tuntua vaikealta, mutta on välttämätöntä, jotta voit oppia terveellisen suhtautumisen ruokaan ja pääset eroon kontrolloinnista. 

Monipuolinen ja säännöllinen ravitsemus lisää hyvinvointiasi ja auttaa sinua jaksamaan paremmin arjessa, koulussa ja harrastuksissa. Aivosi ja elimistösi tarvitsevat säännöllisesti polttoainetta toimiakseen kunnolla. Yhdessä syöminen perheen tai ystävien kanssa voi auttaa terveellisemmän ruokasuhteen saamisessa.  

Huoli syömisoireilusta 

Omasta syömisestä kannattaa olla huolissaan, jos tuntuu, että ajatukset pyörivät jatkuvasti syömisen ympärillä. Syöminen saattaa muuttua hyvin rajoittuneeksi ja ruokailuun alkaa liittyä uusia sääntöjä ja rutiineja. Syöminen voi olla välillä hyvinkin niukkaa, mikä saattaa johtaa päinvastaiseen, eli ahmimisoireiluun.  

Syömiseen voi liittyä myös syyllisyyden tunteita mikä voi aiheuttaa tarvetta yrittää tasapainottaa syötyä määrää pakonomaisella liikunnalla tai oksentamalla. 

Jos elämä alkaa pyöriä syömisten ympärillä ja syömiseen liittyvä käyttäytyminen heikentää hyvinvointia ja toimintakykyä, on tarpeellista hakea apua oireiluun. Mitä aikaisemmin saa apua häiriintyneeseen syömiseen, sen helpompi on päästä eroon ongelmallisesta syömisestä. 

Kiinnitä huomiota näihin, jos olet huolissasi syömisoireilusta

Syö tarpeeksi!

Usein syömisongelmista kärsivä arvioi oman energiantarpeensa liian pieneksi, jolloin energiavajeesta syntyy noidankehä. Jaksamisesi voi olla heikompaa ja mielitekoja tulee helpommin, kun energiantarpeesi ei täyty kokonaan. Syö tarpeeksi suuria annoksia ja lämmintä ruokaa säännöllisesti. 

Syö säännöllisesti!

Säännöllinen syöminen tarkoittaa syömistä noin 3–4 tunnin välein ja 5–6 ateriaa päivässä. Aamiainen on päivän tärkein ateria, koska se käynnistää aineenvaihduntasi ja lisää jaksamistasi heti aamusta alkaen. Älä jätä aterioita väliin, vaikka sinulla ei olisikaan juuri sillä hetkellä kamala nälkä. Väliin jätetyt ateriat saattavat kostautua ahmimisena.  

Syö monipuolisesti, älä vältä mitään ruoka-aineita 

On tärkeä syödä monipuolisesti eri ruoka-aineita, jotta saat kaikki mahdolliset vitamiinit ja ravintoaineet ruuasta. Mielitekojen todennäköisyys kasvaa, mikäli välttelet tiettyjä asioita ruokavaliossa.  

Herkuttelukin on sallittua!

Herkkujen salliminen on osa tervettä ruokasuhdetta. Herkut ovat usein vaikea asia, jos kärsit syömisen kontrolloinnista. Herkkuja ei kuitenkaan tarvitse millään tavalla ansaita. Voit ottaa herkut mukaan arkisyömiseen esimerkiksi jälkiruokien muodossa. Tällöin ne eivät vie tilaa muualta ravitsemukselta. 


Lue lisää


Tukea ja apua

Jos olet huolissasi omasta syömisestäsi on tärkeää, että otat asian puheeksi läheisen aikuisen kanssa. Myös koulussa terveydenhoitaja osaa auttaa sinua syömiseen liittyvissä asioissa. Chat palveluissa voit nimettömästi keskustella asiasta, joka voi auttaa sinua tilanteessa. Tärkeää on, ettet jää asian kanssa yksin.

Omahoito-ohjelmat

Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:

Palvelut

Luotettavia verkkopalveluita, josta voit saada tukea ja apua

Alla olevasta palveluhaustamme voit etsiä

Kouluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuolto

Nuorten Matala


Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.