Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Symbioosivaihe
Parisuhteen alkuvaihetta kuvataan alkuhuumana, ihanana rakkauden täyttämänä aikana, jolloin koko elämä kietoutuu rakkauteen. Symbioosivaiheeseen kuuluu rakastuneena oleminen, voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne. Parin välille muodostuu tunneside, joka on kiintymystä ja toisesta huolehtimista. Pari luo yhteisen sosiaalisen ympäristön: asioita tehdään yhdessä, jaetaan kiinnostuksen kohteita ja ehkä harrastuksia. Ongelmatkin ratkaistaan yhdessä. Seksuaalisuus on suhteessa tärkeässä osassa.
Itsenäistymis- ja eriytymisvaihe
Ihanan alkuhuuman jälkeen tulee pahin ”tappeluvaihe”, jolloin korostuneesti haetaan rajoja. Tässä vaiheessa parit voivat päätyä ns. turhaan eroon. Itsenäistymis- ja eriytymisvaihe on hyvä tilaisuus parisuhteen kehittymiselle. Puolisot arvioivat suhdettaan ja sen jatkuvuutta. Parhaimmillaan vaihe vie suhdetta eteenpäin. Itsenäistytään ja hyväksytään itsemme ja toisemme todellisina henkilönä, ei unelmien ihanteellisina mielikuvitushenkilöinä. Ymmärretään oikeus olla oma itsensä. Otetaan aikuisen vastuu asioista ja osataan olla hyvällä tavalla myös erillisiä ja esimerkiksi käydä omissa harrastuksissa.
Mikäli pari eroaa, tilaisuus kasvamiseen menetetään. Jotkut päätyvät eron jälkeen uuteen parisuhteeseen, joka saattaa kariutua jälleen samassa vaiheessa. Jotkut parit jäävät junnaamaan tähän vaiheeseen eikä parisuhde kehity.
Aikuisten liitto, todellinen parisuhde
Molemmat kokevat, että parisuhteessa on oikeus olla oma itsensä. Rakkaus kohdistuu todelliseen ihmiseen kaikkine ominaisuuksineen eikä kaikki toiveet täyttävään haavekuvaan.
Kahden aikuisen liitossa molemmilla on kyky ilmaista todellisia tarpeitaan ja tunteitaan ja ottaa vastaan toisen tunteita ja tarpeita. Todellisessa parisuhteessa ”osataan riidellä” ja voidaan olla rakentavasti eri mieltä toisen kanssa. Kumppanit uskaltavat jakaa tunteitaan, toiveitaan ja fantasioitaan itseä ja toista kunnioittaen. Tätä kautta saavutetaan syvempi seksuaalisuhde.
Video: Mitä vaiheita parisuhteessa on?
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Tervetuloa parisuhteen omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
Palvelut
Perhekeskuksen palvelut tarjoavat matalan kynnyksen tukea, kun kaipaat vahvistusta yhteyteen, apua arjen haasteisiin tai tilaa keskustelulle.
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: perheneuvonta, kasvatus- ja perheneuvonta
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 154 tulosta
Webinaarit ovat maksuttomia ja toteutetaan etäyhteydellä. Ilmoittautuneille toimitetaan linkki etäyhteyteen sähköpostilla webinaaria edeltävänä päivänä, jonka…
ABC-vanhemmuusryhmässä saat tietoa 3-12 -vuotiaan lapsesi kehityksestä ja vanhemmuudesta. Ryhmästä saat vinkkejä ja välineitä siihen,…
ABC-vanhemmuusryhmässä saat tietoa 3-12 -vuotiaan lapsesi kehityksestä ja vanhemmuudesta. Ryhmästä saat vinkkejä ja välineitä siihen,…
Adoptioprosessi alkaa lakisääteisellä adoptioneuvonnalla. Adoptioneuvonnan tarkoitus on antaa tietoa adoption tarkoituksesta, edellytyksistä ja oikeusvaikutuksista biologisille…
Miessakit ry tarjoaa miehille ammatillista keskusteluapua, neuvontaa ja vertaistukea monenlaisiin elämän haasteisiin ja kriisitilanteisiin. Tukea…
Apua eroon chat tarjoaa arkipäivisin keskusteluapua eroa pohtiville ja eronneille vanhemmille sekä perheiden läheisille.Yleisimmät aiheet…
Ohjaamme lapsia ja nuoria monen hyvinvointialueen alueella. Ohjaus tapahtuu nuoren asuin- tai koulupaikkakunnalla.Teemme yhteistyötä mm….
Vanhemmuuden tekoälyapuri tarjoaa vanhemmille tietoa lasten ja nuorten kehityksestä ja mielenterveydestä ja ohjaa tarvittaessa tukipalveluihin….
Apuaeroon.fi sivusto tarjoaa eronneille ja eroa pohtiville vanhemmille tietoa erosta, vanhemmuudesta ja lapsen huomioimisesta.Sivustolla toimii…
Uusperheiden aikuisille tarkoitettu vertaiskeskustelu, joka järjestetään verkossa. Voit olla itse biologinen vanhempi tai haaveilla biologisesta…
Elämässä voi joutua kohtaamaan vastoinkäymisiä, kuten ihmissuhdevaikeuksia, surua, sairautta, rahahuolia, työttömyyttä, mielenterveys- tai päihdeongelmia. Sinun…
Asiakastyö isien kanssaTeemme asiakastyötä sekä yksilömuotoisena että vertaisryhmätoimintana Kuopion, Mikkelin ja Varkauden alueilla. Toimintaamme järjestetään…