Erityisesti isä -toiminta
Palvelun toteuttaa Kirkkopalvelut ry
Asiakastyö isien kanssa
Teemme asiakastyötä sekä yksilömuotoisena että vertaisryhmätoimintana Kuopion, Mikkelin ja Varkauden alueilla. Toimintaamme järjestetään myös etänä.
Yksilöllinen asiakastyö on isän omien ja perheen tarpeiden mukaisesti suunniteltua keskustelutukea, palveluohjausta sekä tapaamisia asiakkaan arjessa. Tapaamisilla käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa isän hyvinvointi ja rooli isänä ja vanhempana, lapsen tarpeet, vanhemmuustaidot sekä vanhemmuuden osallisuuden edistyminen (esim. tapaamisoikeudet). Työskentelyyn voivat osallistua myös isien läheiset.
Vertaisryhmätoimintaa järjestämme pääasiassa yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Toiminta on asiakkaille maksutonta ja luottamuksellista. Asiakkuuteen voi tulla jonkun toisen palvelun työntekijän ohjaamana tai ottamalla itse suoraan yhteyttä oman alueen työntekijöihin.
”Isyyden miettiminen on saanut kelaamaan omaa käytöstäni kotona ja viettämään enemmän aikaa lapseni kanssa. On se antanut voimaa myös päihteiden käytön lopettamiseen, kun saa vähän toisia näkökulmia asioihin.”
Ammattilaisille tarjottava tuki
Tarjoamme päihteitä haitallisesti käyttäviä ja käytöstä kuntoutuvia isiä työssään kohtaaville ammattilaisille lisätukea ja -välineitä työskentelyyn. Asiakkaille tarjottavan yksilötyön lisäksi tarjoamme ammattilaisille mahdollisuuden työparityöskentelyyn sekä konsultaatiotukeen isien vanhemmuuden ja kuntoutumisen tukemiseen liittyvissä asioissa.
Teemme yhteistyötä muun muassa perhepalveluiden, aikuissosiaalityön, päihdehuollon ja rikosseuraamusalan ammattilaisten kanssa.
Haluamme täydentää ammattilaisten tietoa ja osaamista kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden kanssa työskentelystä. Voit pyytää meiltä puheenvuoroja tai koulutuksellisia tilaisuuksia seuraavista aiheista:
- isyyden merkitys päihteistä kuntoutumisessa
- päihdekuntoutumista tukevan isäryhmän järjestäminen
- isyyden tukeminen kuntoutumisen eri vaiheissa
- riippuvuuden vaikutus isän vanhemmuuteen
- päihteitä käyttävän isän kohtaaminen perhepalveluissa
- päihteitä käyttävän isän vanhemmuuden tukeminen
- isyyden huomioiminen vankilassa
Erityisestiisa.fi
Ylläpidämme erityisestiisa.fi-verkkosivustoa, joka tarjoaa tietoa ja pohdittavaa isille, läheisille sekä ammattilaisille tilanteessa, jossa isyyden haasteena ovat päihteet. Sivustolta löytyy myös työskentelymateriaalia ammattilaisten työn tueksi.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Enonkoski, Hirvensalmi, Iisalmi, Joroinen, Juva, Kaavi, Kangasniemi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Mikkeli, Mäntyharju, Pieksämäki, Pielavesi, Puumala, Rantasalmi, Rautalampi, Rautavaara, Savonlinna, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Sulkava, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Ota yhteyttä Erityisesti isä -toiminnan työntekijään. Löydät yhteystiedot Erityisestiisa.fi -sivustolta.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on maksuton ja luottamuksellinen.
Lisätietoja
Erityisestiisa.fi
Verkkosivusta vastaa Kirkkopalvelut ry
Erityisesti Isä -toiminta tukee päihteitä käyttävien isien kuntoutumista ja vanhemmuutta. Löydät verkkosivuilta tietoa ja materiaaleja isille, läheisille sekä ammattilaisille tilanteessa, jossa isyyden haasteena ovat päihteet.