Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Kysy mitä kuuluu – ja kuuntele tarkasti
Vanhempana tai muuna lapsen läheisenä aikuisena sinun on tärkeää olla kiinnostunut lapsen kuulumisista ja kertomisista. Lapsesi saattaa alkaa ensin kertomaan jostain aivan muusta, ja sitten hän päätyy kertomaan kiusaamiseen liittyvistä asioista. Lapsesi ei välttämättä itse tunnista kiusaamista tai väkivaltaa. Siksi sinun on tärkeää opetella tunnistamaan asioita ja tapahtumia, joihin aikuisten täytyy puuttua. Kiusaamisen ja väkivallan tunnistaminen voi olla aikuisellekin vaikeaa.
- Kysy mitä kuuluu. Kuuntele, mitä lapsi vastaa ja kysy lisää.
- Ole aidosti kiinnostunut lapsen kertomasta. Tätäkin voit opetella.
- Rauhoitu kuuntelemaan, laita ruudut pois ja ota lapsesi lähellesi, vaikka arkipuuhat odottavat.
- Kiusaamisesta ja väkivallasta on hyvä puhua, vaikka kiusaaminen ei koskettaisikaan perhettänne juuri nyt.
Hassuttelu ja yhteinen tekeminen arjessa lisäävät perheenne jäsenten läheisyyden ja luottamuksen tunnetta. Silloin lapsen on helpompi puhua myös vaikeista asioista, kun niitä tapahtuu.
Mitkä asiat teidän perheessä lisäävät läheisyyden tunnetta?
Jos lapsi kertoo kiusaamistilanteesta
- Älä hermostu kuulemastasi.
- Kysy lapselta lisää, mitä on tapahtunut.
- Selvitä, miten tilanne alkoi ja eteni.
- Ota selvää, auttoiko kukaan ja saiko joku aikuinen tietää asiasta?
- Ole lapsellesi läsnä ja lähellä.
- Tue ja kiitä lasta rohkeudestaan kertoa kiusaamistilanteesta sinulle.
- Kerro lapsellesi, että sinä olet hänen tukenaan ja apunaan, eikä hän ole yksin.
Kerro lapselle nämä ja kuuntele ja vastaa, jos lapsi kysyy sinulta lisää
- Kerro lempeästi lapselle, että kiusaaminen ja väkivalta on aina väärin. Kerro, että sinun tehtäväsi aikuisena on huolehtia, että kiusaaminen tai väkivalta loppuu.
- Pohtikaa yhdessä lapsen kanssa toimintatapoja tilanteisiin, joissa häntä kiusataan tai jos hän näkee, että jotain toista lasta kiusataan.
- Ota yhteyttä lapsen päiväkodin tai koulun aikuiseen. Kerro yhteydenotosta myös lapselle.
- Kiusaaminen voi olla mitä tahansa sellaista, jolla pyritään loukkaamaan tai vahingoittamaan toista.
- Kiusaaminen tai väkivalta jatkuu yleensä pitkään ja se tapahtuu usein sellaisissa paikoissa, joissa aikuiset eivät näe.
- Asioista voi ja saa olla eri mieltä, eikä silloin ole kyse kiusaamisesta.
- Erilaiset mielipiteet on tärkeää oppia hyväksymään. Väkivalta ja kiusaavat sanat tai teot ovat eri asia kuin mielipiteet.
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Tervetuloa lasten kaveritaitojen omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
Lue lisää:
Palvelut
Kiusaamisesta puhuminen voi tuntua vaikealta, mutta se on tärkeä askel kohti turvallisempaa arkea. Tukea on saatavilla, et ole yksin.
Päiväkodin ja koulun aikuiset Opettajat, varhaiskasvattajat ja muu henkilökunta voivat tukea ja ohjata eteenpäin.
Opiskeluhuollon palvelut Kouluterveydenhoitajat ja koulukuraattorit auttavat kiusaamistilanteiden selvittämisessä.
Perheneuvola Tarjoaa keskusteluapua vanhemmille ja lapsille kiusaamiseen, väkivaltaan ja perheen vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa. Yhteydenotto tapahtuu sosiaalihuollon asiakasneuvonnan kautta.
Vakavissa tilanteissa Väkivaltatilanteissa voi tehdä rikosilmoituksen, vaikka tekijä olisi alaikäinen.
Hätätilanteessa soita aina 112.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 168 tulosta
Helppokäyttöinen Luontosivusto on tarjoaa luonnon hyvinvointivaikutuksia vaikka kotisohvallesi netin välityksellä. Maksuttomasta verkkopalvelusta löydät kuvia, videoita,…
Tarjoamme kattavasti tietoa imetyksestä, sen vaiheista ja mahdollisista haasteista ratkaisuehdotuksineen. Tieto pohjaa tutkimuksiin ja pitkäaikaiseen…
Lyömätön Linja on lähisuhde- ja perheväkivaltaan erikoistunut toimintamuoto miehille. Asiakkaaksi voivat hakeutua kaikki henkistä tai…
Jos kenen tahansa läheisen huumeidenkäyttö ahdistaa sinua, ota rohkeasti yhteyttä! Toiminta on maksutonta ja valtakunnallista.
MASI ylläpitää isien toimintakykyä ja edistää heidän hyvinvointiaan perheissä, joissa jommallakummalla vanhemmista on masennusta tai…
Aukioloaikoina tarjolla kahvia, teetä ja mehua, aamupala on tarjolla arkisin klo 9-11. Kouvolan keskustassa sijaitsevassa…
Kohtaamispaikka on avoinna jokaiselle, joka kaipaa päiväänsä vaihtelua tai keskustelukumppania. Arjen yhteinen jakaminen ja mukava…
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnatuissa asumispalveluissa tarjoamme sinulle asumispalveluyksiköissä toteutettavaa kuntoutusta. Asumispalveluyksikössä voit asua tarpeidesi mukaisesti…
Toiminta perustuu asiakkaiden omien voimavarojen ja vahvojen alueiden kehittämiseen monipuolisia ryhmätoimintoja käyttäen. Vapaasti valittavan viikko-ohjelman…
Tehtävien sisältö suunnitellaan jokaisen asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi, ovat ne sitten pieniä tai suuria. Toimintaan ohjautumiseen…
Asiakasneuvonta ja-ohjaus on mielenterveys- ja päihdepalvelujen matalan kynnyksen palvelua, jossa saat tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista….
Saat neuvoa ja apua ottamalla yhteyttä mielenterveys- ja päihdepalveluiden neuvontaan. Mielenterveys- ja päihdehoitaja arvioi hoidon…