Some ja mielenterveys
Somen käytössä on paljon hyviä sekä huonoja puolia. On tärkeä tarkkailla, onko somen käytöstä haittaa juuri sinulle.
Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Some saattaa vaikuttaa myös itsetuntoon. Digitaalisessa ympäristössä ollaan alttiimpia vertailulle, mikä saattaa olla haitallista nuorelle, kun oman identiteetin kehitys on vielä kesken.
Toisilta saatu hyväksyntä on tärkeää ja tykkäysten määrät ja kuvien kommentoinnit voivat vaikuttaa voimakkaasti käsitykseen omasta itsestä.
Useimmat jakavat kuvia elämän huippuhetkistä, kun on tehty jotain mukavaa ja mielenkiintoista. Tavallinen arki jää piiloon ja herkästi voi tulla olo, että kaikki muute tekevät koko ajan kivoja juttuja, joista itse jää paitsi.
Julkaistut kuvat ovat usein käsiteltyjä ja vahvasti muokattuja, mikä antaa vääristyneen kuvan todellisuudesta. Tämä voi aiheuttaa turhia ulkonäköpaineita, vaikka kukaan ei todellisuudessa pysty näyttämään samalta kuin käsitellyissä kuvissa.
Somella on tärkeä merkitys ihmissuhteiden kannalta. Nuoret pitävät yhteyttä somen kautta, tutustuvat uusiin ihmisiin ja saavat tietoa ympäröivästä maailmasta.
Digitaalisessa ympäristössä tapahtuvan kanssakäymisen haasteena on se aiheuttama liika käyttö, mikä häiritsee arjesta suoriutumista tai haittaa yöunia. Jos somea ei seuraa aktiivisesti, voi tulla pelko siitä, että jää jostakin paitsi.
Somen käyttö saattaa vaikeuttaa ihmissuhteita, jos selailet puhelinta jatkuvasti viettäessäsi aikaa kavereiden tai perheesi kanssa. Tällöin aito läsnäolo ja kanssakäyminen jää vähäiseksi.
Somessa tapahtuu myös paljon kiusaamista, mikä jää usein piiloon, vaikka tuntuu uhrista yhtä pahalta kuin livenä tapahtunut kiusaaminenkin.
Tuntuuko joskus, että pitäisi olla täydellinen somessa?
Selaat kuvia, videoita ja stooreja – ja alat miettiä, riitätkö sellaisena kuin olet. Et ole yksin. Some voi luoda paineita, mutta on tärkeää muistaa, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Katso tämä lyhyt video – se voi avata silmiä ja helpottaa oloa.
Jos kaipaa apua somen käyttöön, niin asia kannattaa ottaa puheeksi läheisten aikuisten kanssa. Myös koulussa sinua voidaan asian kanssa auttaa. Voit puhua asiasta opettajalle, kuraattorille tai jollekin muulle koulun aikuiselle. Yksin ei tarvitse pärjätä!
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Luotettavia verkkopalveluita, josta voit saada tukea ja apua
Alla olevasta palveluhaustamme voit etsiä
Kunnan palvelut:
Nuorisopalvelut
Seurakunnat:
Nuorisotyö
Kymenlaakson hyvinvointialue:
Kouluterveydenhuolto
Opiskeluterveydenhuolto
Opiskeluhuollon kuraattoripalvelut
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Hakuehdoilla löytyi 48 tulosta
OnksOK.fi tarjoaa nuorille tietoa ja tukea, kun vanhempien ero tai oman seurustelusuhteen pulmat tai päättyminen…
Yhteisöllinen työOpiskeluhuollon kuraattori on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen yhteisöllistä työtä, joka on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää….
Yhteisöllinen työOpiskeluhuollon psykologi on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen yhteisöllistä työtä, joka on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää….
Opiskeluterveydenhuolto on osa toisen asteen oppilaitosten opiskeluhuoltoa. Hyvinvointiasi ylläpidetään ja parannetaan terveyttäsi ja opiskelukykyäsi edistämällä….
Lakeuden Siltojen palvelupiste tarjoaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta mm. työllistymiseen, koulutukseen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa…
Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Lisäksi opiskelijoilla on oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon….
Kun olet yhteydessä meihin, sinua palvelee sairaanhoitaja. Hän arvioi hoidontarpeesi, antaa terveyteen ja sairauteen liittyviä…
Pyhtään Ohjaamo on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu paikka, jossa saat maksutonta apua ja tukea esimerkiksi…
PÄHKÄ -kohtaa, kuulee, ohjaa ja kehittääPÄHKÄ-hankkeessa kehitämme päihteitä käyttävien nuorten perheille suunnattuja tuki- ja palvelumuotoja….
Kouvolassa rippikouluja järjestetään päivärippikouluina sekä talvi- että kesäleirijaksoin. Rippikouluun sisältyy lisäksi rippikouluryhmän yhteisiä kokoontumisia ja…
Sekasin-chat on valtakunnallinen 12-29-vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä ratkaisu-…
Väestöliiton tarjoaa matalan kynnyksen apua seksuaalisuuden kysymyksiin 13-28-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset…