Rippikoulu
Palvelun toteuttaa Kouvolan seurakuntayhtymä
Kouvolassa rippikouluja järjestetään päivärippikouluina sekä talvi- että kesäleirijaksoin. Rippikouluun sisältyy lisäksi rippikouluryhmän yhteisiä kokoontumisia ja itsenäistä seurakunnan toimintaan tutustumista.
Maksullisuus: Palvelu on maksullinen
Rippikoulumaksusta voi anoa huojennusta. Huojennuksesta saat lisätietoa seurakuntasi rippikoulutyöntekijöiltä.
Alue: Kouvola
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Rippikouluihin on sähköinen ilmoittautuminen vuosittain syys-lokakuussa. Ilmoittautumislinkki löytyy seurakunnan nettisivuilta. Jos menet johonkin muuhun kuin Kouvolan seurakuntayhtymän seurakunnan järjestämään rippikouluun, osallistut kuitenkin oman seurakuntasi tutustumisjaksoon. Siksi on tärkeää, että ilmoittaudut "muualle rippikouluun" linkin kautta (kotisivuilla).
Rippikoulun voi käydä, vaikka ei olisi evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Voit siis täyttää ilmoittautumislomakkeen ja ilmoittautua ensisijaisesti sen seurakunnan rippikouluun, jonka alueella asut. Erilaisista rippikouluun liittyvistä muista kysymyksistä näet ohjeita myöskin seurakunnan nettisivuilla.
Kenelle ja millä ehdoin
Rippikoulu käydään useimmiten sinä vuonna, kun täytetään 15-vuotta. Rippikouluun voi osallistua myös nuorempana seurakunnan kirkkoherran luvalla. Rippikouluun voi osallistua myös aikuisena. Aikuisrippikouluista saat tarkempaa tietoa seurakuntasi nettisivuilta.
Rippikouluun voi ilmoittautua myös 16- tai 17-vuotiaana, jos rippikoulu on jostakin syystä jäänyt käymättä.
Maksullisuus:
Rippikoulumaksusta voi anoa huojennusta. Huojennuksesta saat lisätietoa seurakuntasi rippikoulutyöntekijöiltä.
Lisätietoja
Rippikoulu ja konfirmaatio
Verkkosivusta vastaa Kouvolan seurakuntayhtymä
Rippikoulusta ja siihen liittyvistä käytännön asioista lisää verkkosivuilla.