Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Lastenneuvola lapsen kasvu, kehityksen ja vanhemmuuden tukena
Lastenneuvolan tehtävänä on seurata ja edistää lapsenne fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä. Tuemme teitä vanhempia turvallisessa, lapsilähtöisessä kasvatuksessa ja lapsen hyvässä huolenpidossa sekä parisuhteen hoitamisessa. Pyrimme havaitsemaan perheenne erityisen tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestämään tarkoituksenmukaista tukea ja apua. Näin voimme edistää alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Neuvolassa tarjoamme myös rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset.
Lastenneuvolan vastaanottokäynneillä arvioimme aina lapsen ja perheen kokonaistilanteen sekä teemme jatkosuunnitelman yhdessä perheen kanssa arvioiden tukikäynnin tai muun tuen tarpeen lapsenne ja perheenne yksilöllisen tilanteen ja tuen tarpeen mukaan. Tarvittaessa sovimme samalla tukikäynnin terveydenhoitajalle tai lääkärille tai suunnittelemme muuta tarvittavaa tukea esimerkiksi kotikäynti, verkostotapaaminen.
Neuvolakäyntien sisältö ja aikataulu
Neuvolan vastaanottokäynneillä tehdään seuraavia asioita:
- Seurataan lapsen kasvua, mitataan paino, pituus ja päänympärys. Tässä tavoitteena on kasvuun vaikuttavien sairauksien ja häiriöiden varhainen toteaminen.
- Tutkitaan näkö ja kuulo.
- Annetaan tarvittavat rokotukset.
- Keskustellaan suun terveydestä, ruokatottumuksista ja mahdollisista allergioista.
- Tehdään terveystottumusten arviointi yhdessä perheen kanssa
- Annetaan perheen tarpeiden ja lapsen kehitysvaiheen mukaista terveysneuvontaa liittyen imetykseen, ravitsemukseen, uneen, lepoon, liikuntaan, päihteisiin ja tupakointiin. Tuemme, motivoimme ja ohjaamme perhettä heidän tarpeidensa mukaan.
- Keskustelemme perheen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutuksesta, lapsen unitottumuksista ja mahdollisista -häiriöistä, lapsen seksuaalisuuden kehityksestä sekä yleisistä turvallisuuteen liittyvistä asioista.
Ennen kouluun lähtöä lapset käyvät neuvolassa vähintään 15 kertaa. Ensimmäiselle ikävuodelle terveystarkastuksia tehdään lähes kuukausittain, tämän jälkeen harvemmin. Käynneistä kolme on laajaa terveydenhoitajan ja lääkärin yhdessä tekemää tarkastusta.
Lastenneuvolakäyntien ajankohdat:
- Vastasyntynyt, noin kahden viikon ikäisenä äitiysneuvolan terveydenhoitajan tekemä kotikäynti
- 1 kk määräaikainen terveystarkastus (lääkäri + terveydenhoitaja)
- 2 kk terveystarkastus
- 3 kk terveystarkastus
- 4 kk laaja terveystarkastus (lääkäri + terveydenhoitaja)
- 5 kk terveystarkastus
- 6 kk terveystarkastus
- 8 kk terveystarkastus (lääkäri + terveydenhoitaja)
- 12 kk terveystarkastus
- 18 kk laaja terveystarkastus (lääkäri + terveydenhoitaja)
- 2 v terveystarkastus
- 3 v terveystarkastus
- 4 v laaja terveystarkastus (lääkäri + terveydenhoitaja)
- 5 v terveystarkastus
- 6 v terveystarkastus
Lue lisää
Tukea ja apua
Palvelut
Kymenlaakson alueella on yksitoista neuvolaa.
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavalla nimellä: neuvola. Neuvolassa asioidaan aina ajanvarauksella.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 105 tulosta
ABC-vanhemmuusryhmässä saat tietoa 3-12 -vuotiaan lapsesi kehityksestä ja vanhemmuudesta. Ryhmästä saat vinkkejä ja välineitä siihen,…
ABC-vanhemmuusryhmässä saat tietoa 3-12 -vuotiaan lapsesi kehityksestä ja vanhemmuudesta. Ryhmästä saat vinkkejä ja välineitä siihen,…
Miessakit ry tarjoaa miehille ammatillista keskusteluapua, neuvontaa ja vertaistukea monenlaisiin elämän haasteisiin ja kriisitilanteisiin. Tukea…
Apua eroon chat tarjoaa arkipäivisin keskusteluapua eroa pohtiville ja eronneille vanhemmille sekä perheiden läheisille.Yleisimmät aiheet…
Vanhemmuuden tekoälyapuri tarjoaa vanhemmille tietoa lasten ja nuorten kehityksestä ja mielenterveydestä ja ohjaa tarvittaessa tukipalveluihin….
Apuaeroon.fi sivusto tarjoaa eronneille ja eroa pohtiville vanhemmille tietoa erosta, vanhemmuudesta ja lapsen huomioimisesta.Sivustolla toimii…
Avoin varhaiskasvatus järjestää suunnitelmallista, tavoitteellista ja monipuolista sisä- ja ulkotoimintaa lapsiperheille eri puolilla Kouvolaa. Toiminta…
Avoin varhaiskasvatus on ohjattua ja tavoitteellista toimintaa alle kouluikäisille lapsille tilanteessa, jossa perheellä ei ole…
Avoin varhaiskasvatus tarjoaa kotkalaisille pikkulapsiperheille mukavan viihtymisen paikan, yhdessä tekemistä ja vertaisryhmän tukea. Toiminnan sisältö…
Uusperheiden aikuisille tarkoitettu vertaiskeskustelu, joka järjestetään verkossa. Voit olla itse biologinen vanhempi tai haaveilla biologisesta…
Asiakastyö isien kanssaTeemme asiakastyötä sekä yksilömuotoisena että vertaisryhmätoimintana Kuopion, Mikkelin ja Varkauden alueilla. Toimintaamme järjestetään…
Tuen muoto ja määrä sovitetaan yksilöllisesti lapsen tarpeisiin. Tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevat lapset sijoittuvat…