Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Murrosiän alkaminen on yksilöllistä. Tyttökehoissa muutokset alkavat aiemmin kuin poikakehoissa. Tyttökehoissa fyysiset muutokset tapahtuvat yleensä kaikki ja kerralla, kun taas poikaoletetut ehtivät paremmin sopeutua kehonsa muuttumiseen. Kaikilla sukupuolilla pyykkinen kasvu ja kehittyminen jatkuvat vielä pitkään fyysisten muutosten jälkeen.
Fyysiset muutokset syntymässä tytöksi määritellyillä
Syntymässä tytöiksi määritellyillä murrosikä alkaa yleensä rintojen kasvulla 8-13-vuotiaana. Rinta on ensin nuppuasteella, jolloin nännin olla tuntuu kiinteä kudos ja rintoja saattaa aristaa. Samaan aikaan rintojen kasvun kanssa alkaa yleensä pituuskasvu sekä häpykarvojen kasvu. Kasvupyrähdyksen huippu on yleensä 1-2 vuoden kuluttua rintojen kasvun alkamisesta. Kuukautiset alkavat 2,5-4,5 vuotta rintojen kasvun alkamisen jälkeen. Rasvaa kertyy reisiin, lantioon, peppuun ja rintoihin, mutta se ei ole lihomista, vaan osa normaalia kehitystä! Lisääntynyt rasvakudos on tärkeää hormonitoiminnan kehittymiselle.
Fyysiset muutokset syntymässä pojiksi määritellyillä
Syntymässä pojiksi määritellyillä murrosikä alkaa yleensä kivesten kasvulla 9-13,5-vuotiaana. Penis alkaa kasvaa yleensä vuotta myöhemmin kuin kivekset ja saavuttaa lopullisen mittansa reilun 14 vuoden iässä. Häpykarvojen kasvu alkaa samaan aikaan kuin peniksen kasvu. Kasvupyrähdyksen huippu on vasta murrosiän loppupuolella, yleensä 2-3 vuotta murrosiän alkamisesta. Parta alkaa kasvaa usein vasta armeijaiässä. Poikaoletettujen murrosiän kehitykseen kuuluu myös äänenmurrosta aiheuttava kurkunpään kasvu 10-16-vuotiaana.
Fyysiset muutokset kaikilla sukupuolilla
Hien runsaampi erittyminen ja haju sekä ihon rasvoittuminen ovat hyvin normaaleja murrosikään kuuluvia asioita. Kaikkien pituus ja paino lisääntyvät sekä lihakset kasvavat. Se johtuu hormoneista. On normaalia, jos eri kehonosat kasvavat eri aikaan.
Voiko murrosikää itse nopeuttaa tai hidastaa?
Murrosiän kehitykseen ei voi itse vaikuttaa. Joskus murrosiän kehitys alkaa liian varhain tai se ei ala ollenkaan, mutta se on melko harvinaista. Silloin asiaa selvitellään lääkärin vastaanotolla. Kuten kaikissa asioissa, myös murrosikäkehityksessä on tärkeää huolehtia siitä, että nuori syö riittävästi ja monipuolisesti sekä nukkuu ja liikkuu riittävästi. Mielekkäällä tekemisellä ja hyvillä ihmissuhteilla on positiivisia vaikutuksia jokaisen nuoren kasvuun ja kehitykseen. Vanhempien kasvuaikataulu vaikuttaa nuoren murrosikäkehittymisen ajoittumiseen.
Mikään asia ei ole liian iso tai pieni yhdessä pohdittavaksi, joten ethän epäröi ottaa yhteyttä, jos jokin asia lapsesi kehityksessä mietityttää. Yhteystiedot löydät sivuan alalaidassa olevasta palveluhausta.
Lue lisää
Murrosiän kehityksestä löytyy paljon luotettavaa tietoa netistä. Voit lukea lisää seuraavista osoitteista
Tukea ja apua
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: koulu- tai opiskeluterveydenhuolto, opiskeluhuollon kuraattorit ja – psykologit.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 157 tulosta
Ikääntyneille suunnattuja vertaisohjattuja liikuntaryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset henkilöt, jotka ovat käyneet liikuntapalveluiden järjestämän ohjaajakoulutuksen. Vertaisohjaaja ei…
Vertaisryhmät ilman toista vanhempaa kasvaville lapsille ja nuorille
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto RyLeija-ryhmät ovat vertaisryhmiä ilman toista vanhempaa kasvaville lapsille ja nuorille. Ryhmien tavoitteena on vahvistaa lasten…
Järjestämme yhden vanhemman perheiden teini-ikäisten nuorten vanhemmille vertaisryhmiä ja -tapaamisia livenä ja verkossa.Yksin teini-ikäisen vanhempana…
Vanhempien olohuoneissa eli vertaistukiryhmissä sekä jäsenyhdistyksissämme saat tukea omaan vanhemmuuteensa. Ryhmiä on erovanhemmille, yksinhuoltajille ja…
Suomen Uusperheiden Liiton kautta voit kohdata toisia uusperheellisiä sekä saada ja antaa vertaistukea. Tärkeimpänä toimintamuotona…
Jos sinua huolestuttaa lapsesi viivästynyt puheenkehitys, saattaa kyseessä olla kehityksellinen kielihäiriö. Suomen Kielipolku SLI ry…
Uusperheille tarkoitettu vertaistukipalvelu, jota annetaan etänä pääosin Teams-sovelluksen kautta. Voit jakaa luottamuksellisesti kokemuksia ja ajatuksia…
Yhden vanhemman perheiden nuorten ja vanhempien yhteinen toiminta
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto RyNuorten ja vanhempien yhteisessä toiminnassa yhden vanhemman perheen nuori ja vanhempi pääsevät viettämään yhteistä aikaa…
Ympäri Suomen sijaitsevat vertaistukiryhmät antavat tukea yhden vanhemman perheiden vanhemmille. Voit osallistua ryhmään ilmaiseksi. Ryhmiä…
Toiminnasta tiedoitetaan Siikavan kylän verkkosivuilla sekä Kaikkien Jaala Facebook-kanavalla.Siikavan Kylätalo on vuokrattavissa erilasiin tilaisuuksiin, kuten…
Vankemmaksi-hankkeen yksilökeskusteluissa kartoitetaan elämäntilannettasi sekä etsitään yhdessä keinoja jaksamisesi tueksi. Keskusteluissa käsitellään mm. vanhemmuuteen liittyviä…
Meiltä löydät tukea ja tietoa yksin lasta odottavien ja -kasvattavien tueksi. Saat myös vinkkejä oman…