Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Kurkista lapsen tunteen taakse
Nälkäkiukku tai ärtymys väsyneenä ovat luultavasti kaikille meille tuttuja. Perustarpeemme ohjaavat toimintaamme ja tunnesäätelyämme. Tunnesäätelyn perusta rakentuu kaikille meille tutuista asioista. Arjen kiireessä ne saattavat välillä unohtua.
Video: Lapsen käyttäytymisen ohjaaminen mentalisaation avulla
Sinun on hyvä muistaa katsoa lapsen tunteen taustatekijöihin:
- Mitä lapsi esimerkiksi tarvitsee ja on vailla ollessaan itkuinen?
- Onko lapseni nälkäinen tai pelokas?
- Vai tarvitseeko hän kuulluksi ja huomioiduksi tulemista?
Sanoita ja arvaile lapsen tarvetta tai tunnetta hänen toimintansa taustalla. Esimerkiksi:
- “Harmittaako sinua, kun jouduimme jättämään leikit kesken ja kiirehtimään päiväkotiin?”.
Lapsen arjessa rutiinit ja ennakoitavuus luovat turvaa. Poikkeamat tutuista rutiineista voivat herättää vaikeita tunteita.
Video: Tunteiden sanoittaminen
Lapsi oppii tunnesäätelytaitoja vanhemmaltaan
Riittävän hyvä ja turvallinen vuorovaikutus rakentaa pohjaa lapsesi kehitykselle ja tunnesäätelylle. Jo aivan varhaiset vuorovaikutuskokemukset muovaavat lapsesi aivojen kehitystä.
Leikki ja mukavat yhteiset hetket turvallisen aikuisen kanssa ovat lapsellesi äärimmäisen tärkeitä. Positiivisen yhdessäolon hetket päivissä voivatkin lisätä arjen sujuvuutta ja iloa muihinkin hetkiin. Myönteinen vuorovaikutus on erityisen tärkeää. Arjen vaatimukset näkyvät lapsesi arjessa suurena määränä kieltoja ja käskyjä.
Vinkki!
Haasta itsesi: laske kuinka monta käskyä ja kieltoa lapsesi kuulee puolessa tunnissa. Tuntuuko määrä suurelta? Miten voisit löytää keinoja, että saat vähennettyä kieltoja ja käskyjä?
Kun tunteet läikkyvät
Tunteiden säätelystä ja sopivasta tavasta ilmaista tunteita puhutaan paljon. Ne ovatkin tärkeitä taitoja. Kaikilla meillä tunteet voivat myös kuohua.
Ilmiötä voidaan kuvata tunneämpärin avulla:
- Kuvitellaan, että jokaisella meistä on omanlaisensa ämpäri.
- Jonkun ämpäri saattaa olla melko iso, ja toisella ämpärissä on vain hieman tilaa. Ämpärin koko muuttuu myös kasvun ja kehityksen myötä.
- Ämpäri täyttyy erilaisista tunteista: hankalalta tuntuvista, kuten pettymys, suru, viha ja häpeä, ja miellyttävistä, kuten ilo ja yllätys.
- Tunneämpäri tyhjentyy pikkuhiljaa rauhoittavissa palauttavissa hetkissä.
- Kuormituksen keskellä se ei pääse tyhjentymään. Tunteiden kertyessä ämpäri tulee jossain kohtaa täyteen, jolloin tunteet alkavat läikkyä eli tunnesäätely pettää.
Ei haittaa, jos tunteet joskus läikkyvät. Näin käy kaikille meistä joskus, sekä lapsille että aikuisille. Tilanteet, joissa tunnesäätely on pettänyt, ovat hyviä hetkiä harjoitella tai nähdä mallia siitä, miten pyydetään anteeksi ja sovitaan. Tällaiset hetket opettavat lapselle tärkeitä sosiaalisia taitoja. Muista, että myös aikuisen on tärkeä pyytää anteeksi rumaa käytöstään.
Kanssasäätelystä kohti itsesäätelyä
Alkuun vanhempana toimit lapsen tunnesäätelyn apuna ns. kanssasäätelijänä. Tällöin vanhempana pyrit huomaamaan lapsen tunteet ja vastaamaan lapsen tunteeseen ilmein, elein ja sanoin esimerkiksi rauhoittelemalla ja tyynnyttelemällä.
Pikkuhiljaa alkaa lapsi oppia myös itse säätelemään tunteitaan vanhemman mallin ja peilauksen kautta. Esimerkiksi voit mallintaa lapselle, kuinka tunteita sanoitetaan, mikä sinua rauhoittaa ja kuinka tunteita herättävää tilannetta käydään jälkikäteen läpi anteeksipyyntöjen tai keskustelujen muodossa.
Lue lisää
Kirjavinkit:
- Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston: Fanni ja Miu –tunnetaitosarja
- Riikka Riihonen ja Minna Koskinen: Kuinka kiukku kesytetään?
- Leea Mattila, Janna Manninen ja Janna Rantala: Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Palvelut
Vertaistuki voi olla merkittävää arjessa. Tutustu perhekeskuksen kohtaamispaikkatoimintaa ja tule mukaan. Löydät kohtaamispaikkatoiminnan tapahtumakalenterin alla olevasta linkistä.
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola, varhaisen tuen perhetyö, perheneuvola, varhaiskasvatus.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 179 tulosta
Vuorohoito on tarkoitettu niille lapsille, jotka vanhempien työstä tai opiskelusta johtuen tarvitsevat varhaiskasvatustaaamuisin ennen kello…
Osassa Kouvolan varhaiskasvatusyksiköitä järjestetään vuorohoitoa. Vuorohoito on päivähoitoa ennen ja jälkeen normaalin päivähoitoajan.Lapsi, joka vanhempien…
Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee varhaiskasvatusta iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada…
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle…
Virolahden varhaiskasvatus palvelee alueen lapsiperheitä.
Hamina tarjoaa 0-6 -vuotiaille lapsille laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta useissa päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja esikouluissa ympäri…
Päiväkotien ryhmämuotoinen varhaiskasvatus on varhaiskasvatuksen yleisin toimintamuoto. Päiväkotiryhmiä muodostetaan esimerkiksi lasten iän perusteella. Päiväkodeissa työskentelee…
Pyhtään kunnassa varhaiskasvatusta tarjotaan perhepäivähoitona, ryhmäperhepäivähoitona ja päiväkotihoitona sekä esiopetusta täydentävänä varhaiskasvatuksena. Vuorohoitoa järjestetään tarpeen…
Alle 7-vuotiaat lapset voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä. Käytännössä päiväkotihoitoa järjestävät kunnat yksin tai yhdessä,…
Perhepäivähoito tarjoaa koko- ja osa-aikaista hoitoa, kasvatusta ja opetusta alle kouluikäisille lapsille.Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan omassa…
Vauvaperhe.fi sivusto tarjoaa odottaville ja vauvaperheille tietoa vauvan unesta ja vuorokausirytmistä, neuvoja itkuisen vauvan rauhoitteluun…
Vauvaperheiden- chat tarjoaa nopeaa ja luotettavaa ammattilaisten tukea vauvaperheen arkeen liittyvissä huolissa ja haasteissa, kuten:…