Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Mitä lapsesi kokee leikkiessään?
Kun leikit lapsesi kanssa, vahvistat lapsesi itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja. Se lujittaa sinun ja lapsesi välistä kiintymyssuhdetta. Yhteinen leikki rauhoittaa lasta. Lapset näkevät leikin eri tavalla kuin me aikuiset.
Meille aikuisille leikki saattaa olla pakkopullaa, suorittamista muiden joukossa tai turhalta tuntuva velvollisuus. Lapsesi elää leikin kautta ja näkee kaikkialla mahdollisuuksia leikkiin.
Oletko koskaan kokeillut leikkiä lentokonetta, kun syötät lastasi? Tiedän, ei se aina toimi, mutta ehkä lentokoneesta kuuluukin joka kerralla eri ääni, kun se ajaa talliin (=lapsen suuhun), ja syöminen muuttuu lapsen mielessä kiinnostavaksi.
Kun vanhempi leikkii lapsensa kanssa, lapselle tulee tunne, että hän on ihana, seuranpidon arvoinen ja rakastettu. Näiden kokemusten myötä lapsen itsetunto ja minäpystyvyys vahvistuvat.
Miten lapsesi hyötyy, kun leikit lapsesi kanssa?
Minäpystyvyys tarkoittaa lapsen usko itseensä ja omiin taitoihinsa. Kun vanhempi kehuu lapsen leikkiä (”Laitoitpa hienosti barbit nukkumaan!”), lapsi uskaltaa jatkossakin ehdottaa leikin sisältöjä. Tutkimuksissa on todettu, että lapsella, jonka vanhempi on leikkinyt hänen kanssaan mielikuvitusleikkejä, esiintyy vähemmän käytösoireita.
Sinun tarjoama aika ja läsnäolo lapsellesi on kultaakin kalliimpaa. Laita älypuhelin pois, kun leikit lapsesi kanssa. Puhelimen selaaminen lapsen läsnä ollessa tuntuu lapsesta siltä, että jokin muu vanhemman ruudulla on tärkeämpää kuin hän itse. Päivän aikana on pakko hoitaa asioita puhelimella, mutta jos mahdollista, pyri olemaan lapsesi kanssa läsnä ilman kännykkää ja keskeytyksiä.
Leikki auttaa lastasi tutustumaan paitsi omaan itseen, myös ympäröivään maailmaan. Leikissä harjoitellaan oikeassa elämässä tarvittavia taitoja. Lapset leikkivät luonnostaan mallintamisleikkejä, kuten kotileikkiä ja autolla ajoa sekä puhelimella soittamista. Leikki opettaa tärkeitä taitoja, joita tarvitsemme elämässä. Leikissä olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, mutta leikki tarjoaa suojaavan ”roolin”.
Leikki-ideoita eri-ikäisille
2-vuotiaan kanssa
Kasatkaa sohvatyynyjä pinoon lattialle.
Auta lasta kiipeämään kasan päälle ja pidä häntä tarvittaessa käsistä kiinni, kun hän tasapainoilee kasan päällä.
Laskee kolmeen ja kannusta lasta hyppäämään kasalta alas, sinun syliisi.
3-vuotiaan kanssa
Voit leikkiä ratsastusleikkiä: mene lattialle matalaksi ja auta lasta kiipeämään selkääsi. Konttaa eri nopeuksilla ja tee välillä ”temppuja” – lapsen tehtävä on pysyä ratsun selässä, vaikka hevonen vikuroisi.
4-6-vuotiaan kanssa
Seuraa johtajaa: aikuinen aloittaa leikin tekemällä hassuja liikkeitä joko paikallaan tai tilassa liikkuen. Lapsi tai lapset seuraavat johtajaa.
Hetken päästä johtajaa voi vaihtaa.
Kun lapsen kanssa leikkiminen tuntuu vieraalta
Älä pelästy tai soimaa itseäsi, jos lapsen kanssa leikkiminen tuntuu vaikealta. Aikuinenkin voi opetella leikkimistä! Aluksi voit asettua teille mieleiseen tekemiseen viiden minuutin ajaksi. Jos palapelin tekeminen tuntuu paremmalta kuin legoilla leikkiminen, aloittakaa siitä. Leikkimiseen käytetty aika kasvaa myöhemmin kuin itsestään. Anna lapsen tehdä ehdotuksia leikkiin.
Video: Lapsi ei suostu leikkimään yksin
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Harjoitukset
Palvelut
Vertaistuki voi olla merkittävää arjessa. Tutustu perhekeskuksen kohtaamispaikkatoimintaa ja tule mukaan. Löydät kohtaamispaikkatoiminnan tapahtumakalenterin alla olevasta linkistä.
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola, varhaisen tuen perhetyö, varhaiskasvatus.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 179 tulosta
Kurssi koostuu neljästä jaksosta, jotka käsittelevät isyyttä perheenlisäyksen suunnittelusta aina vaiheeseen, jossa tulevasta isyydestä keskustellaan…
Katajaluodon ja Sydänkylän kalastuskunnissa olevat Virolahden kunnan osuudet ovat vuokrattavissa vuodeksi kerrallaan toukokuun alusta alkaen.Katajaluodon…
Perheneuvolassa tarjoamme alle 13-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen psykososiaalista tukea, arviointia, tutkimusta ja terapeuttista tukityöskentelyä….
Mittaus on hyödyllinen apuväline sinulle, joka olet kiinnostunut seuraamaan elintapojesi vaikutusta kehoosi. Lyhyen mittauksen jälkeen…
Kela tukee lapsiperheitä lapsen syntyessä ja kasvaessa. Vanhemmilla on oikeus perhevapaisiin sekä erilaisiin Kelan maksamiin etuuksiin. äitiysavustusadoptiotukierityisraskausraharaskausrahavanhempainrahalapsilisälastenhoidon…
Tähän on listattu kaikki pienemmät kentät.
Väestöliitto tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista ammatillista keskustelutukea pari- ja perhesuhdehuoliin ja ristiriitatilanteisiin lasta odottaville sekä…
Keskustelutukea seksuaalisen hyvinvoinnin tueksi alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille
Väestöliitto ryVäestöliitto tarjoaa maksutonta, ammatillista keskustelutukea ja neuvontaa alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille seksuaalisen hyvinvoinnin tueksi. Voit…
Eroauttaistyö POLKU tarjoaa ammatillista keskustelutukea eropohdintaan, erokriisin kohtaamiseen ja yhteistyövanhemmuuden kysymyksiin.Erotilanne voi tulla yllätyksenä ja…
Keskustelutukea vanhemmuuden huoliin lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille
Väestöliitto ryVäestöliitto tarjoaa maksutonta, ammatillista keskustelutukea lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille. Voit hyötyä palvelustamme,…
Maasto on melko tasaista mäntymetsää. Koirapuistossa on noin 500 neliötä tilaa juoksennella ja puisto on…
Kotkan kaupungin alueella on 10 puistotoimen ylläpitämää koirapuistoa. Koirapuisto on aidattu alue, jossa koira saa…