Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Ensisijaiset keinot – ryhmäkohtainen tuki
Lapsen koulunkäyntiä pyritään tukemaan ensisijaisesti ryhmäkohtaisilla tukitoimilla. Kaikilla oppilailla on oikeus ryhmäkohtaiseen tukeen.
Tukikeinoja ovat esimerkiksi:
- Erityisopettajan opetus muun opetuksen yhteydessä
- Opettajan antama yleinen tukiopetus
- Opettajan antama opetuskielen tukiopetus
- Erilaiset pedagogiset ratkaisut, esimerkiksi yhteisopettajuus
- Koulunkäynninohjaajien hyödyntäminen
Nämä keinot eivät edellytä oppilaskohtaista suunnitelmaa tai hallintopäätöstä. Tukea pyritään tarjoamaan varhaisessa vaiheessa osana lapsen jokapäiväistä kouluarkea.
Oppilaskohtainen tuki
Oppilaskohtaiset tukikeinot otetaan käyttöön, kun ryhmäkohtainen tuki ei riitä.
Toteutustavat:
- Erityisopettajan opetus osittain pienryhmässä tai muun opetuksen yhteydessä
- Erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä
- Erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa
- Oppilaskohtaiset tulkitsemispalvelut tai avustajapalvelut
- Henkilökohtaiset apuvälineet
Oppilaskohtainen tuki edellyttää tukea koskevaa arviota. Lisäksi tulee tehdä hallintopäätös sekä suunnitelma, joka koskee tuen toteuttamista.
Perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen
Viimesijaisena keinona otetaan käyttöön oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen, jos muut tukitoimet eivät ole riittäviä.
Toteutustavat:
- Opinnoissa eteneminen tavoitekokonaisuuksittain
- Oppiaineen oppimäärän rajaaminen
- Tilapäinen vapauttaminen oppimäärän opiskelusta terveydellisistä syistä
Nämä toteutustavat edellyttävät hallintopäätöstä, tukea koskevaa arviota ja tuen toteuttamisen suunnitelmaa.
Poissaolot – ole aktiivinen lapsesi huoltajana
Säännöllinen läsnäolo koulussa tukee lapsen oppimista, sosiaalisia suhteita ja arkirytmiä. Jos lapsella on paljon poissaoloja koulusta, saattaa se aiheuttaa haasteita oppimiseen.
Kun kouluun lähteminen on hankalaa
Lapset saattavat oireilla esimerkiksi päänsäryllä ja vatsakivulla silloin kun kaverisuhteissa on haasteita, mielessä huolia tai oppiminen tuntuu vaikealta.
Jos kouluun lähteminen tuntuu hankalalta, on tärkeää olla herkästi yhteydessä opettajaan, jotta voidaan yhdessä pohtia koulunkäynnin tukemisen tapoja. Jos poissaolot mietityttävät, voit olla yhteydessä myös opiskeluhuollon kuraattoriin, psykologiin tai terveydenhoitajaan.
Videot: Näin voitte keskustella kotona koulupoissaoloista ja uudet tilanteet ja ihmiset jännittää
Poissaoloja seurataan – se on lapsesi etu
Kouluissa poissaoloja seurataan poissaoloihin puuttumisen mallin mukaisesti. Opettaja on yhteydessä huoltajaan tukitoimien ehdottamiseksi viimeistään silloin, kun poissaoloja on kertynyt 30 tuntia.
Video: Koulustressi
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät tilanteeseesi sopivia omahoito-ohjelmia, jotka ovat maksuttomia, anonyymejä ja voit tehdä niitä milloin itsellesi sopii:
Ladattavat tiedostot
Palvelut
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: kouluterveydenhuolto, opiskeluhuollon kuraattorit, opiskeluhuollon psykologit.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 166 tulosta
Liikuntapalvelut järjestää aikuisille ja ikääntyneille soveltuvia ohjatun liikunnan ryhmiä syyskaudella ja kevätkaudella. Lisäksi järjestetään lyhyempi…
Salit ovat arkisin koululiikunnahn käytössä ja iltaisin sekä viikonloppuisin pääasiassa seuratoiminnan tai muiden ryhmien käytössä….
Kaupungin hallinnoimien liikuntatilojen varaus ja laskutus tehdään pääsääntöisesti keskitetysti palvelupiste Ruorissa. Voit varata Kotkan kaupungin…
Meidän liikuntavälinelainaamosta saat erilaisia välineitä käyttöösi kahdeksi viikoksi kerrallaan.Voit lainata muun muassa Gymstick- tankoja, kuminauhoja,…
Pyhtään kirjastosta voit lainata kirjastokortilla erilaisia liikuntavälineitä. Voit lainata esimerkiksi kahvakuulia, käsipainoja, lumikenkiä, jumppapallon tai…
Tutustu kunnan ylläpitämiin jääkiekkokaukaloihin keskustassa ja Klamilassa.Virojoen koulun jääkiekkokaukalo on varattavissa myös yksityis- ja seurakäyttöön.
Kotkan kaupungin alueella on 15 kenttää, jotka jäädytetään talvisin luistelukentiksi. Kentistä valtaosa on erilaisia palloilukenttiä,…
Pyhtäällä on neljä kunnan ylläpitämää luistelupaikkaa, joista kaksi sijaitsee Huutjärvellä, yksi Purolassa ja yksi Pyhtään…
Oppimisvaikeuksia kokevat löytävät verkkokaupastamme lukukalvoja ja -viivaimia. Ne ovat helppoja lukemisen apuvälineitä kouluun, opintoihin ja…
Tarjoamme kattavasti tietoa imetyksestä, sen vaiheista ja mahdollisista haasteista ratkaisuehdotuksineen. Tieto pohjaa tutkimuksiin ja pitkäaikaiseen…
Tutustu Virolahdella monikäyttöisiin, luovasti toteutettuihin ja ympäristöön sopeutuviin alueisiin, joissa voi käydä liikkumassa pääasiassa vapaasti…
Lähiliikuntapaikat ovat monikäyttöisiä, luovasti toteutettuja ja kaikille suunnattuja liikuntapaikkoja. Suurin osa lähiliikuntapaikoista sijaitsee koulujen yhteydessä….