Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Miksi rentoutuminen on tärkeää?
Rentoutuminen rauhoittaa koko elimistöä. Rentoutuminen vapauttaa niin fyysistä kuin psyykkistä jännitystä. Rentoutumisen avulla voi vähentää ahdistuksen tunteita, pelkoa ja vapauttaa lihaskireyksiä. Stressin määrä vähenee, kun mielihyvän kokemukseen vaikuttavien hormonien taso lisääntyy rentoutumisen yhteydessä.
Rentoutuminen on yksinkertaisimmillaan mukavamman asennon ottamista, hengittämiseen ja tähän hetkeen keskittymistä. Lyhytkin rentoutushetki välittää koko keholle rauhoittavaa viestiä. Rentoutumista kannattaa harjoitella ja ottaa lyhyet hetket osaksi arkea.
Rentoutumisen harjoittelu osana synnytykseen valmistautumista
Rauhoittumista ja rentoutumista kannattaa harjoitella jo alkuraskaudesta alkaen. Raskauden aikana unen, levon ja tekemisen tauottamisen tarpeet muuttuvat. Rentouttavat hetket myös päiväsaikaan muodostuvat tärkeäksi osaksi arkea etenkin loppuraskaudessa vatsan kasvaessa ja yöunien muuttuessa katkonaisiksi.
Rentoutumisharjoittelu on tärkeä osa valmistautumisessa tulevaan synnytykseen. Mielessä olevat huolet ja pelot tekevät jännitystiloja myös lihaksiin. Raskausajan rentoutuminen auttaa tunnistamaan kehon tuntemuksia. Syvään hengittämisen harjoittelulla voi huomata, missä kohdassa kehoa kireydet tuntuvat vai pyöriikö mielessä ehkä huolia. Keho toimii kokonaisuutena: kun keho rentoutuu, myös mieli rentoutuu ja päinvastoin.
Rentoutuminen edistää synnytystä
Rentoutuminen auttaa synnytyksen etenemistä. Syvään hengittämisen yhteydessä leuan ja ylävartalon lihakset rentoutuvat. Samalla rentoutuvat lantiopohjan lihakset, jolloin kohdun työ helpottuu. Jos tukihenkilö huomaa synnyttäjän ylävartalon oleva kireä ja jännittynyt, se voi olla merkki jännityksestä myös lantionpohjan lihaksistossa. Yhdessä hengittämiseen keskittymällä tai synnyttäjän hieronta voivat auttaa kehoa rentoutumaan ja sietämään paremmin supistuskipuja.
Syvät hengitykset yhdistettynä veden lämpöön tukevat synnyttäjän rentoutumista. Nämä toimivat yhdessä tehokkaina, luontaisina kivunlievityskeinoina.
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Löydät Mielenterveystalon sivuilta rentoutusharjoituksia raskaus ja vauva-ajan mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelmasta.
Tutustu myös Mielenterveystalon sivuilla rentoutuksen ja hengityksen omahoito-ohjelmaan.
Harjoitukset
Palvelut
Saat tukea rentoutumiseen liittyvissä kysymyksissä neuvolasta.
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 29 tulosta
Vauvojen uniohjaus ja muu tuki odottaville ja vauvaperheille
Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ryVauvaperheohjaus Pulmussa tuetaan odottavien ja vauvaperheiden voimavaroja arjessa ja ohjataan vauvan univalverytmin löytämisessä. Vauvaperheohjaus voi…
Vanhempien olohuoneissa eli vertaistukiryhmissä sekä jäsenyhdistyksissämme saat tukea omaan vanhemmuuteensa. Ryhmiä on erovanhemmille, yksinhuoltajille ja…
Simpukka ry:n Helminauha-hankkeen kautta voit löytää toisia lahjasoluhoidoilla lasta toivovia, lapsen saaneita ja lahjasoluilla alkunsa…
Meiltä löydät tukea ja tietoa yksin lasta odottavien ja -kasvattavien tueksi. Saat myös vinkkejä oman…
Tuemme sinua ja perhettäsi raskauden aikana, synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen yhdessä äitiyspoliklinikan kanssa.Kaikille odottaville perheille…