Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Varhaiskasvatus – lapsen hoitopaikan hakeminen
Varhaiskasvatus muodostuu hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta, jotka tukevat lapsen tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen sen kuukauden alusta, kun hän täyttää yhdeksän kuukautta. Oikeus jatkuu lapsen oppivelvollisuuden alkuun asti.
Lasta voidaan hoitaa kunnallisessa päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai ryhmäperhepäivähoidossa. Lisäksi vaihtoehtoja hoitojärjestelyille tarjoavat yksityiset päiväkodit, seurakunnat ja järjestöt.
Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa pitää hakea viimeistään neljä kuukautta ennen toivottua alkamispäivää. Äkillisessä tilanteessa työnsaannin tai opiskelun takia hoitopaikkaa tulee hakea vähintään kaksi viikkoa ennen hoidon alkua.
Hoitopaikkaan valmistautuminen
Lapsen aloittaessa kodin ulkopuolisessa hoitopaikassa on iso muutos sekä lapselle että vanhemmalle. Vanhempi saattaa kokea syyllisyyttä ja huolta siitä, miten lapsi pärjää uudessa ympäristössä. Lapselle päivähoidon aloitus voi tarkoittaa erokokemusta vanhemmasta, mikä saattaa herättää lapsessa tunnereaktioita, kuten kiukkua, takertumista tai itkua.
Lasta kannattaa valmistaa päivähoidon aloitukseen hyvissä ajoin. Yhteinen tutustumiskäynti päivähoitopaikkaan, jossa lapsi pääsee leikkimään ja tutustumaan toisiin lapsiin ja hoitopaikan aikuisiin, auttaa vähentämään jännitystä. On tärkeää, että vanhempi hyvästelee lapsen rauhallisesti aamuisin ja vakuuttaa, että palaa hakemaan lapsen päivän päätteeksi. Tämä luo lapselle turvallisuuden tunnetta ja auttaa häntä sopeutumaan.
Video: Oma aika- erillään olon opettelu
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Tervetuloa työhön paluun omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
Palvelut
Tutustu varhaiskasvatuksen palveluihin kuntien omilta sivuilta. Varhaiskasvatuksen palveluohjaajat vastaavat mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 238 tulosta
Vanhempien olohuoneissa eli vertaistukiryhmissä sekä jäsenyhdistyksissämme saat tukea omaan vanhemmuuteensa. Ryhmiä on erovanhemmille, yksinhuoltajille ja…
Suomen Uusperheiden Liiton kautta voit kohdata toisia uusperheellisiä sekä saada ja antaa vertaistukea. Tärkeimpänä toimintamuotona…
Löydä vertaistukija on Reumaliiton hakupalvelu, josta voit etsiä itsellesi sopivaa vertaistukijaa iän, paikkakunnan, diagnoosin ja…
Voit pyytää tukipuhelua Surunauha ry:n vertaistukijalta, jolla on oma kokemus läheisen itsemurhasta. Tukipuhelun soittaa Surunauha…
Jos sinua huolestuttaa lapsesi viivästynyt puheenkehitys, saattaa kyseessä olla kehityksellinen kielihäiriö. Suomen Kielipolku SLI ry…
Uusperheille tarkoitettu vertaistukipalvelu, jota annetaan etänä pääosin Teams-sovelluksen kautta. Voit jakaa luottamuksellisesti kokemuksia ja ajatuksia…
Vertaistukipuheluita soittavat järjestön koulutetut vapaaehtoiset. Vertaisen kanssa voit saada tukea saman kokeneelta henkilöltä ja jakaa…
Vertaistukiryhmissä voit puhua luottamuksellisesti läheisesi itsemurhasta ja siihen liittyvistä ajatuksista saman kokeneiden kesken. Surunauhalla on…
Vertaistukiryhmässä voit jakaa kokemuksiasi ja ajatuksiasi luottamuksella toisten saman kokeneiden kanssa. Vertaistukiryhmiä kokoontuu useilla eri…
Surunauha järjestää vuosittain yhden tai kaksi Vesova-vertaistukiviikonloppua itsemurhan tehneiden läheisille. Viikonloppu alkaa perjantaina ja kestää…
Vieraasta Veljeksi | Tukea maahan muuttaneiden miesten työllistymiseen ja kotoutumiseen
Miessakit ryMentoritoiminnassa kantaväestöön kuuluvat tai kotoutuneet vapaaehtoiset miehet toimivat mentoreina työelämään suuntaaville maahanmuuttajamiehille. Mentorointiprosessi kestää puoli…
Alueen pelastustoimi huolehtii siitä siitä, että alueella on väestön varoittamiseen tarvittava hälytysjärjestelmä. Yleinen vaaramerkki annetaan…