Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Lapsuuden väkivaltakokemukset siirtyvät sukupolvelta toiselle
Väkivalta on usein ylisukupolvista, mikä tarkoittaa väkivallan siirtymistä sukupolvelta toiselle. Voi olla niin että aikuista, joka lyö lapsiaan, on myös lyöty lapsena. Väkivallan kokeminen ja sille altistuminen onkin aina haitallista ja se aiheuttaa lapselle ahdistusta ja pelkoa.
Väkivallalle altistunut lapsi oppii myös itse käyttämään väkivaltaa tai hyväksymään väkivallan käytön itseään kohtaan. Lapsuuden ja nuoruuden väkivaltakokemukset altistavat väkivaltaiselle käyttäytymiselle ja väkivaltakokemuksille myös myöhemmin aikuisuudessa.
Laiminlyönti ja kaltoinkohtelu aiheuttavat turvattomuutta
Lapsuusajan turvattomuuden kokemukset, kuten lapsen tarpeiden laiminlyönti ja kaltoinkohtelu, esimerkiksi fyysinen kurittaminen, vaikuttavat lapsen ja nuoren hyvinvointiin monin eri tavoin.
Väkivaltakokemukset ovat haitallisia lapsen kasvulle ja kehitykselle. Ne häiritsevät ja vaurioittavat lapsen psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista kehitystä. Väkivallan seurauksena lapsi tai nuori voi kokea myös pelkoa, vihaa ja epäluottamusta toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Tutkimustulokset myös osoittavat, että henkinen väkivalta ja hoidon laiminlyönti voivat olla lapsen kasvulle ja kehitykselle vähintään yhtä haitallisia kuin lapseen kohdistuneen väkivallan kokemukset.
Mikä avuksi ennen kuin oma pinna palaa?
Rajojen asettaminen, tunteiden tunnistaminen ja tunteiden säätely ovat tärkeitä taitoja joita lapsi ja nuori opettelee aikuisten kanssa yhdessä. Vanhemman ja aikuisten tunnesäätely alkaakin omien tarpeiden tunnistamisesta. Kannattaa opetella itselle sopiva tapa rauhoittaa oma mieli ja tunteet. Erilaiset hengitysharjoitukset auttavat tehokkaasti ajatusten ja tunteiden rauhoittumisessa. Itselle soveltuva rauhoittumisen taito kannattaa opettaa myös lapselle.
Kuormittuneena, nälkäisenä ja väsyneenä on haastavaa säädellä omia tunteita onnistuneesti. Terve itsekkyys eli omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tarpeen ja luvallista. Tehtävien jakaminen aikuisten kesken ja niistä sopiminen ennakkoon on hyödyllistä. Apua on monipuolisesti tarjolla, jos olet huolissasi omasta, läheisesi tai perheenjäsenesi käyttäytymisestä ja vaikka et vielä olisi käyttäytynyt turvattomasti.
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Tervetuloa rentoutuksen ja hengityksen omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
Ladattavat tiedostot
Palvelut
Oletko sinä tai läheisesti kokenut väkivaltaa? Oletko huolissasi omasta tai läheisesi käytöksestä? Väkivallasta voi selviytyä, siihen tarvitaan usein ulkopuolista apua. Älä jää yksin.
- nettiturvakoti.fi
- nollalinja.fi
- Kymenlaakson ensi- ja turvakotiyhdistyksen Pysäkki
- Kymenlaakson hyvinvointialueen turvakoti Villa Jensen
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 168 tulosta
Mielenterveyskuntoutujien matalan kynnyksen kohtaamispaikka
Kouvolan seudun sosiaalipsykiatrinen yhdistys ryYhdistys ylläpitää mielenterveyskuntoutujien matalan kynnyksen kohtaamispaikkaa nimeltä Inkeroisten tukiyhteisö. Talollamme käy päivän aikana 20 -…
Aikuisille suunnatussa chatissa voit kirjoittaa anonyymisti mielessäsi olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta. Sinulle vastaa koulutettu…
MIELI Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville luottamuksellisesti ja nimettömänä. Kriisipuhelin-keskustelu tukee vaikeassa tilanteessa ja helpottaa…
Mieli Tukisuhteessa voit kirjoittaa yksityisesti, luottamuksellisesti ja nimettömästi kriisityöntekijän tai koulutetun, vapaaehtoisen tukihenkilön kanssa. Keskustelutuki…
Vanhempainnetti -sivusto on tarkoitettu tueksi alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille. Sivustolla on paljon tietoa lapsen ja…
Nettisivumme palvelee oppimisvaikeuksiin ja oppimisen tukeen liittyvissä asioissa
Erilaisten oppijoiden liitto ryVerkkosivuiltamme löytyy tietoa, koulutuksia ja kokemustietoa oppimisen vaikeuksia kokeville, heidän läheisilleen sekä ammattilaisille. Saat tietoa…
Nettiturvakoti.fi tarjoaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan kokijoille ja väkivaltaa käyttäneille tai omasta käytöksestä huolestuneille sekä muille,…
Neuromodulaatioyksiköstä saat lääkärin lähetteellä sähköhoitoa (ECT), aivojen tasavirtastimulaatiohoitoa (tDCS) sekä esketamiinihoitoa. tDCS-hoitoa toteutetaan ryhmämuotoisena Kotkan…
Marttojen asiantuntijat neuvovat ja opastavat kodin arkeen liittyvissä asioissa, kuten ruokaan, ravitsemukseen, kotivaraan ja kodinhoitoon…
Neuvokas perhe -digikortti oman perhearjen tarkasteluun
Suomen Sydänliitto ry, Finlands Hjärtförbund rfNeuvokas perhe – digikortin avulla voitte itse miettiä ja arvioida omaan arkeen, erityisesti liikkumiseen ja…
Neuvokas perhe – vinkkejä perhearkeen ja elintapoihin (uni, syöminen, liikkuminen, ruudut)
Suomen Sydänliitto ry, Finlands Hjärtförbund rfNeuvokas perhe tarjoaa ideoita ja tukea lapsiperheille arjen hyvinvointiin. Palvelustamme löydät vinkkejä perheen syömiseen, liikkumiseen,…
Kun elät uusperheenä, saatat kohdata arjen haasteita monien erilaisten perhesuhteiden takia. Uusperheneuvonta on keskusteluapua erityisessä…