Väsymys kuuluu elämään, ja joskus se voi tuntua siltä, ettei mikään huvita. Se voi johtua monesta asiasta: stressistä, huonosta unesta, liiasta tekemisestä tai ihan vaan siitä, että elämä kuormittaa. Silloin on tärkeää pysähtyä ja antaa itselle lupa levätä.
Siirryt painikkeesta sivulle En jaksa! En jaksa!Stressi on ihan tavallinen reaktio, kun elämässä tapahtuu paljon tai pitää sopeutua uuteen. Joskus stressi voi jopa auttaa – se voi motivoida ja saada sinut toimimaan. Mutta jos stressi jatkuu pitkään, se voi alkaa tuntua tosi raskaalta ja vaikuttaa hyvinvointiin.
Siirryt painikkeesta sivulle Stressi StressiYksinäisyyden tunne kertoo siitä, että kaipaat yhteyttä toisiin ihmisiin – haluat tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Se on täysin inhimillistä, sillä me ihmiset olemme kehittyneet elämään yhdessä, tukemaan toisiamme ja jakamaan kokemuksia. Yksinäisyys voi hiipiä elämään vähitellen tai tulla jonkin muutoksen myötä. Ehkä jokin ihmissuhde on päättynyt, olet muuttanut uudelle paikkakunnalle tai sosiaaliset tilanteet tuntuvat vaikeilta. Tärkeintä on, että tunnistat tunteesi ja tiedät: yksinäisyyttä voi ymmärtää, käsitellä ja vähentää – askel kerrallaan.
Siirryt painikkeesta sivulle Yksinäisyys Yksinäisyys