Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Ole perillä rahatilanteestasi
Oman rahatilanteen tunteminen on talouden hallinnan perusta. On hyvä seurata mistä ja milloin saa rahaa, kuinka pitkäksi aikaa sen tarvitsee riittää ja mihin kaikkeen tarvitset rahaa.
Useimmiten nuoren tulot koostuvat esimerkiksi viikkorahasta, pienistä kotitöistä tai kesätöistä. Voit laskea, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi kuukauden ajaksi ja suunnitella ostoksesi niin, että rahat riittävät koko kuukaudeksi. Vältä houkutusta käyttää kaikkea kerralla.
Seuraa mihin käytät rahaa
Rahaa saattaa kulua ihan huomaamatta, jolloin on riskinä elää yli varojensa. On tärkeää olla perillä siitä mihin kaikkeen käytät rahaa. Voit seurata omaa kulutustasi tarkemmin esimerkiksi yhden kuukauden ajan. Merkitse ylös rehellisesti kaikki ostokset, joita teet. Pienet ostokset voivat tuntua merkityksettömiltä, mutta jos käytät rahaa päivittäin esimerkiksi ylimääräisten välipalojen tai juomien ostamiseen, on summa yhteensä kymmeniä euroja kuukaudessa ja satoja euroja vuodessa.
Kun tiedät tarkasti mihin rahasi käytät, voit pohtia mihin oikeasti haluat sitä käyttää. Joskus voi olla, ettei sinulla ole varaa kaikkeen mihin haluaisit. Silloin on tärkeää asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja miettiä, mihin on tärkeintä käyttää rahaa siinä hetkessä.
Jos sinulla on ajankohtaisena omaan asuntoon muutto tai haluaisit siitä lisää tietoa, niin alla olevasta linkistä pääset tähän aiheeseen.
Säästäminen on tärkeä rahataito
Säästäminen on perustaito, joka kannattaa opetella jo nuorena. Kun eteen tulee yllättävä hankita, on mukavaa, kun säästössä on rahaa, joka mahdollistaa ostoksen. Kalliimmat hankinnat edellyttävät usein ensin säästämistä.
Säästäminen on helpompaa, jos on mielessä jokin mieluinen kohde, mihin haluaa säästää rahaa. Sen lisäksi on hyvä totutella käytäntöön laittaa osa rahoista automaattisesti säästöön tulevia hankintoja varten. Tällä tavalla rahasi eivät ole koskaan kokonaan loppu.
Helpoin kohde säästää on asiat, jotka loppujen lopuksi eivät ole sinulle välttämättömiä. Voit miettiä mihin sellaiseen käytät rahaa, mikä tuntuu sinusta lopulta turhalta. Säästämällä turhista kohteista rahaa jää enemmän säästöön sekä mieluisampiin hankintoihin.
Ajan viettäminen ostoskeskuksissa altistaa houkutuksille ja turhille heräteostoksille. Muista, että myös internet ja sosiaalinen media ovat täynnä mainontaa, jolla pyritään vaikuttamaan etenkin nuorten ostoskäyttäytymiseen. Säästät paljon rahaa, jos vältyt olemasta mainonnan uhri.
Vältä velan ottamista
Erilaisten pikavippien ja kulutusluottojen ottaminen on nykyään valitettavan helppoa ja niiden mainostamisen seurauksena moni sortuu ottamaan lainaa. Laina tulee kuitenkin kalliiksi, sillä lainan maksun lisäksi tarvitsee maksaa lainan kulut sekä korot. Lainan ottaminen on helppoa ja nopeaa, mutta takaisin maksu hidasta ja työlästä. Lainan ottaminen voi johtaa isoihin talousvaikeuksiin ja velkakierteeseen.
Rahan lainaamista kaverilta kannattaa myös välttää, sillä myös toiselle velkaa oleminen voi johtaa hankaluuksiin. Jos sinulla on huolta velkaantumisesta, kannattaa kertoa huolesta ja hakea apua mahdollisimman pian.
Rahataidot haltuun
Oman talouden hallinta voi olla mielenkiintoista ja hauskaa. Kun huolehtii omista raha asioistaan, se voi lisätä merkittävästi kokemusta omasta pärjäämisestä. Kun raha asiat ovat kunnossa, se voi mahdollistaa mukavia asioita myös tulevaisuudessa. Talouden hallinnan ei tarvitse olla vaikeaa. Kannattaa aloittaa laittamalla perusasiat kuntoon.
Suunnittele talouttasi
Omaa talouttaan kannattaa suunnitella. Huomioi mihin tarvitse rahaa nyt ja lähitulevaisuudessa. Mieti myös pitkällä tähtäimellä mihin tarvitset rahaa ja millaisen taloudellisen tilanteen haluat tulevaisuudessa.
Seuraa tulojasi ja menojasi
Seuraa mistä saat tuloja ja mihin kaikkeen käytät rahaa. Harkitse ostoksiasi ja käytä rahaa vain asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä ja tarpeellisia.
Laita rahaa säästöön
Laita osa rahoista aina säästöön myöhempiä hankintoja varten. Säästä isompia hankintoja varten velan ottamisen sijaan.
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Palvelut
Luotettavia verkkopalveluita, josta voit saada tukea ja apua
Alla olevasta palveluhaustamme voit etsiä
Talous- ja velkaneuvonta
Takuusäätiö
Kymenlaakson hyvinvointialue:
Opiskeluhuollon kuraattoripalvelut
Sosiaalihuollon asiakasneuvonta
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 57 tulosta
Aikuissosiaalityössä autamme asiakkaita etsimään ratkaisuvaihtoehtoja erilaisissa sosiaalisissa ja taloudellisissa ongelmissa sekä elämäntilanteiden muutoksissa ja kriiseissä….
Ammatinvalinta- ja uraohjaus auttaa sinua arvioimaan ammatti-, koulutus- tai työvaihtoehtoja.
Asumisneuvonnasta voit saada apua esimerkiksi silloin,kun sinulla on asumiseen liittyviä haasteitakun olet joutumassa häätötilanteeseenkun sinulla…
Jalma – monikielisille nuorille aikuisille tukea ja ohjausta päihde- ja mielenterveyshaasteissa
A-klinikkasäätiöPalvelumme tarjoaa monikielisille nuorille aikuisille tukea ja ohjausta päihde- ja mielenterveyshaasteissa. Jalkaudumme asiakkaiden luokse heidän…
Haminan kansalaisopisto järjestää vapaan sivistystyön opetusta sekä lapsille ja nuorille teatteri- ja kuvataiteen perusopetusta.
Kela tukee pienituloisten asumista maksamalla asumistukea.Kelan tuet asumiseen ovat:yleinen asumistukieläkkeensaajan asumistukisotilasavustuksen asumisavustusKela tarjoaa tukea myös…
Asiantuntija vastaa puheluihin keskiviikkoisin kello 9–13. Voit myös lähettää kysymyksesi sähköpostitse.Kysy esimerkiksi näistä: Keliakiaa sairastavan…
Jos sinulla on velkaongelmia ja maksuvaikeuksia, voit keskustella tilanteestasi Takuusäätiön talousasiantuntijoiden kanssa. Myös ammattilaiset voivat…
Chatissa voit kysyä ja saada henkilökohtaista neuvontaa ruokaan, ravitsemukseen, kotivaraan ja kodinhoitoon liittyviin kysymyksiin palvelun…
Neuvontapuhelimesta voit kysyä ja saada vastauksia ruokaan, ravitsemukseen, kotivaraan ja kodinhoitoon liittyviin kysymyksiin palvelun aukioloaikoina.Numero…
Kouluterveydenhuolto on peruskoululaisille ja heidän perheilleen suunnattu lakisääteinen terveyspalvelu, joka on saatavilla koulupäivien aikana koululla…
Vuokra-asuntoa etsivä voi tiedustella vuokra-asuntoa kunnalta. Virolahdella on noin 180 vuokra-asuntoa. Huoneistot ovat kaikki saunallisia…