Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Miten käsitellä nuoren kanssa kiusaamista?
Kiusaamisesta ja väkivallasta puhutaan paljon ja se voi herättää huolta sekä nuorissa että aikuisissa. Siksi näistä asioista keskustelu murrosikäisen kanssa on tärkeää. Kun nuori ymmärtää, mitä kiusaaminen on, hän uskaltaa kertoa siitä ja hakea apua.
Nuori tarvitsee usein aikuisen tukea hahmottamaan, millainen käytös on hyväksyttävää ja millainen ei. Vanhemman tehtävä on auttaa nuorta tunnistamaan rajat ja rohkaista puhumaan, jos hän näkee tai kokee kiusaamista.
Murrosikäinen tasapainoilee kaveriporukan ja vanhempien odotusten välillä. Hän voi lähteä mukaan kavereiden tempauksiin, vaikka ei itse haluaisi. Vanhemman tärkeä tehtävä on pysyä perillä siitä, missä nuori liikkuu ja mitä hän tekee – ilman liiallista kontrollia, mutta aidosti kiinnostuneena.
Kiusaamisesta kannattaa puhua myös ennaltaehkäisevästi, ei vain silloin kun nuorta kiusataan. Moni nuori näkee kiusaamista ja tarvitsee keinoja käsitellä näkemäänsä.
Miten voit auttaa nuorta?
Murrosikäinen nuori ei aina kerro suoraan, jos häntä kiusataan. Hän saattaa vetäytyä, muuttua ärtyneeksi tai vältellä koulua. Vanhempana voit silti olla tärkeä tuki.
Vinkkejä keskusteluun nuoren kanssa
Kysy kuulumisia säännöllisesti
Ole kiinnostunut nuoren arjesta, vaikka vastaukset olisivat lyhyitä. Avoin ilmapiiri helpottaa vaikeistakin asioista puhumista.
Puhu kiusaamisesta
Selitä, että kiusaaminen voi olla fyysisen väkivallan lisäksi porukan ulkopuolelle jättämistä tai somessa tapahtuvaa huonoa käytöstä.
- Kysy, onko nuori kokenut tai nähnyt tällaista.
- Kysy avoimia kysymyksiä esimerkiksi: “Mitä mieltä olet tästä tilanteesta?” tai “Oletko nähnyt vastaavaa koulussa?”
- Keskustelkaa, mikä on ok käytöstä ja mikä ei. Korosta, että kiusaaminen on aina väärin.
Pysy rauhallisena
- Anna nuorelle aikaa kertoa, älä kiirehdi tai keskeytä.
- Näytä, että olet aidosti kiinnostunut.
- Vaikka kiusaaminen herättää tunteita, vanhemman on tärkeää olla läsnä ja auttaa nuorta kantamaan omia tunteitaan.
- Näytä, että tästä selvitään yhdessä.
Rohkaise kertomaan
Vahvista, että nuori voi aina puhua sinulle tai muille luotettaville aikuisille. Kerro myös mahdollisuudesta keskustella asiasta anonyymisti esimerkiksi Sekasin-chatissa.
Verkostoidu
Tutustu nuoren kavereihin ja heidän vanhempiinsa, jos mahdollista. Näin tiedät, kenen kanssa nuori liikkuu ja voit tarvittaessa olla yhteydessä. Jos epäilet kiusaamista, ota yhteyttä kouluun ja selvitä tilanne.
Näytä esimerkkiä
Omalla käytökselläsi opetat, miten puhutaan kunnioittavasti, ollaan rehellisiä ja toimitaan oikeudenmukaisesti.
Video: Jos kuulet, että lasta kiusataan tai on kiusannut
Mitä vaikutuksia kiusaamisella voi olla?
Kiusaaminen ei ole harmiton asia – se voi jättää syviä jälkiä nuoren hyvinvointiin. Pitkittyessään kiusaaminen vaikuttaa mielialaan, itsetuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin. Se voi aiheuttaa vetäytymistä, ärtyneisyyttä, univaikeuksia, koulupoissaoloja ja jopa masennusoireita.
Kiusaaminen voi synnyttää jatkuvaa ahdistusta, pelkoa ja jännittyneisyyttä. Negatiiviset tunteet heikentävät itsetuntoa ja voivat jäädä mieleen pitkäksi aikaa. Pahimmillaan kiusaamisen vaikutukset ulottuvat aikuisuuteen asti.
Siksi on tärkeää puuttua tilanteeseen ajoissa ja tarjota nuorelle tukea ja turvaa – sekä kotona että koulussa. Mikäli tarvitse apua tilanteeseen, niin sivun alalaidan palveluhausta löydät palveluiden yhteystiedot.
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löytyy maksuttomia omahoito-ohjelmia ja harjoituksia. Niitä voi tehdä anonyymisti verkossa silloin, kun sopii:
Palvelut
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: koulu- tai opiskeluterveydenhuolto, opiskeluhuollon kuraattorit ja – psykologit.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Mielenterveyteen tai päihteisiin liittyvissä huolissa soita mielenterveys- ja päihdepalveluiden neuvontaan (arkisin kello 7–18).Soita p. 05 220 2500
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 174 tulosta
Vammaiskortti on vapaaehtoinen ja maksullinen kortti, joka toimii vammaisten henkilöiden kommunikoinnin ja osallistumisen apuvälineenä Suomessa…
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen…
Heppakaveritoiminta on suunnattu 4–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi tai nuori pääsee tapaamaan aikuista heppakaveriaan säännöllisesti…
45 minuutin vesijumppa. Liikutaan musiikin tahdittamana ohjaajan opastuksella, sekä hyödynnetään erilaisia välineitä liikkeiden tehostamiseksi. Liikkeitä…
45 minuutin vesijumppa maanantaisin klo 18.00 Toimintakeskus Ratevassa. Liikutaan musiikin tahdittamana ohjaajan opastuksella, sekä hyödynnetään…
Hyvinvointivalmentajaan voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ilman lähetettä. Hyvinvointivalmentajien vastaanotot ovat pääsääntöisesti terveysasemien yhteydessä.Hyvinvointivalmentajat ovat…
Hyvä kysymys -verkkopalvelu tarjoaa järjestöjen maksuttomia palveluja meille kaikille – nuorille, aikuisille, ikäihmisille, pareille ja…
Ilmoita terveydensuojeluviranomaiselle mikäli epäilet sairastuneesi talous- tai uimaveden välityksellä.
Imetystukivanhemmat ovat apunasi, kun haluat tukea ja rohkaisua erilaisissa imetyksen tilanteissaImetystuki on maksutonta, koulutettua vertaistukea….
Kotkan isoimmat kenttäalueet ovat Arto Tolsa -areena, Karhulan Keskuskenttä, Katajaisten kenttä, Metsolan kenttä ja Puistolan…
Isyyden Tueksi -työn tarkoituksena on tukea nykyaikaista isyyttä tulemaan kuulluksi, näkyväksi ja osallistuvaksi. Tuemme isiä…
Isä – oletko eroamassa? Ruotsinkielistä tukitoimintaa isille jotka ovat eronneet tai asumuserossa
Folkhälsans förbund rfSinä eronnut, asumuseroa tai erovaarassa oleva ruotsinkielinen isä voit osallistua Folkhälsanin järjestämään, erossa olevien isien…