Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Kaverit merkitsevät lapselle leikkiä, yhteistä tekemistä ja iloa. Hyvät kaverisuhteet ovat tärkeitä lapsen kasvulle ja kehitykselle ja niiden merkitys lisääntyy lapsen kasvaessa. Miten voisit tukea lasta kaveritaitojen oppimisessa?
Lapsi ottaa mallia aikuisesta
Aikuiset toimivat esikuvina lapselle, kuinka toisten ihmisten kanssa toimitaan. Aikuisen ja lapsen välinen hyvä vuorovaikutus luo pohjaa lapsen sosiaalisille taidoille.
Lapsi ottaa aikuisesta mallia:
- kuinka muille ihmisille puhutaan?
- miten toiset ihmiset huomioidaan?
- kuinka toisiin ihmisiin tutustutaan?
Lapsen käsitys omasta itsestä rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Siihen vaikuttavat lapsen elämän tärkeät ihmiset, kuten perhe, sukulaiset, varhaiskasvatuksen henkilöstö ja toiset lapset.
Lapsesi kaveritaidot kehittyvät
Kavereiden kanssa leikkiessään lapset harjoittelevat yhdessä monia vuorovaikutustaitoja, kuten toisen asemaan asettumista, lohduttamista, oman näkökulman puolustamista ja kompromissien tekemistä.
3–4-vuotiaina
- Lapsi alkaa kaivata kavereita leikkeihinsä.
- Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät pikkuhiljaa ja yhdessä leikkimisen taitoja harjoitellaan aikuisen tuella.
- Leikissä saattaa ilmetä ristiriitatilanteita, jolloin lapsi saattaa käyttäytyä aggressiivisesti, esim. lyödä, nipistää, huutaa. Tilanteiden selvittämisessä lapsi tarvitsee vielä aikuisen apua ja tukea
4–5 –vuotiaina
- Lapsi pystyy jo ottamaan huomioon muiden tunteita ja toiveita ja itsekeskeisyys vähenee tässä iässä. Lapsi osaa muun muassa osoittaa myötätuntoa, lohduttaa.
- Lapsi oppii odottamaan vuoroaan ja jakamaan lelujaan. Lapsen neuvottelutaidot kehittyvät vähitellen.
- Tässä iässä lapsi alkaa nauttia huumorista.
Vaikka kaverisuhteet ovat lapselle tärkeitä, on hyvä muistaa, että vanhemmat ja yhteinen tekeminen heidän kanssaan on edelleen lapsen hyvinvoinnin perusta.
5–6 –vuotiaina
- Lapsi ymmärtää mikä on oikein ja väärin sekä mikä on oikeudenmukaista ja reilua. Jos lasta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, hän voi suuttua ja ilmaista tunteitaan voimakkaastikin. Näissä tilanteissa lapset tarvitsevat aikuisen apua asian selvittämiseen ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen.
Näin tuet lapsesi kaveritaitoja
Ole kiinnostunut lapsesi asioista ja kuuntele, mitä hän sinulle kertoo. Keskustelulle on tärkeää löytää rauhallista aikaa.
Kysy lapselta konkreettisia asioita päivästä:
- Mikä on ollut tänään kivaa, entä mikä oli tylsää?
- Kenen kanssa olet leikkinyt? Mitä leikitte?
Jos huomaat, että lasta vaivaa jokin asia, ota se puheeksi. Voit sanoa: ”Huomaan, että sinua harmittaa. Haluaisin tietää, mikä sinua harmittaa”. Välillä kaverisuhteissa tulee ristiriitoja, ja niiden kertominen voi olla lapselle haastavaa. Asian puheeksi ottaminen ja sanoittamisen tuki voi helpottaa lapsen oloa ja halua kertoa asiasta.
Video: Kiusaaminen varhaiskasvatuksessa
Lue lisää
Tukea ja apua
Löydät alta luotettavia verkkopalveluita, joista voit saada tukea ja apua tilanteeseesi. Voit ottaa asian puheeksi varhaiskasvatuksessa tai olla yhteydessä varhaisen tuen perhetyöhön tai perheneuvolaan. Mikään asia ei ole liian iso tai pieni yhdessä pohdittavaksi, joten ethän epäröi ottaa yhteyttä, jos jokin asia lapsesi kehityksessä mietityttää. Yhteystiedot löydät sivun alareunassa olevasta palveluhausta.
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalo.fi tarjoaa ilmaisia omahoito-ohjelmia, joita voi tehdä silloin, kun sinulle sopii omaan tahtiin. Tutustu Lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen omahoito-ohjelmaan, mikäli aihe tuntuu sinusta läheiseltä.
Lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen omahoito-ohjelma- Mielenterveystalo.fi
Palvelut
Vertaistuki voi olla merkittävää arjessa. Tutustu perhekeskuksen kohtaamispaikkatoimintaa ja tule mukaan. Löydät kohtaamispaikkatoiminnan tapahtumakalenterin alla olevasta linkistä
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola, varhaisen tuen perhetyö, varhaiskasvatus.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 179 tulosta
Neuvokas perhe – vinkkejä perhearkeen ja elintapoihin (uni, syöminen, liikkuminen, ruudut)
Suomen Sydänliitto ry, Finlands Hjärtförbund rfNeuvokas perhe tarjoaa ideoita ja tukea lapsiperheille arjen hyvinvointiin. Palvelustamme löydät vinkkejä perheen syömiseen, liikkumiseen,…
Kun elät uusperheenä, saatat kohdata arjen haasteita monien erilaisten perhesuhteiden takia. Uusperheneuvonta on keskusteluapua erityisessä…
Saat vastauksia kysymyksiisi oppimisvaikeuksista ja oppimisen tuesta. Jos emme löydä tarvitsemiasi vastauksia, ohjaamme sinut eteenpäin.
MLL:n Nuorisoneuvola on nuorten vanhemmille suunnattu tukisivusto ja osa MLL:n Vanhempainnettiä. Nuorisoneuvolassa on tietoa nuoren…
Liikuntapalvelut järjestää työikäisille ja ikääntyneille ohjattuja kuntosali- ja vesiliikuntaryhmiä sekä monilajisia liikuntaryhmiä. Ryhmiä toteutetaan syys-,…
Ongelmien ratkaisut ja yleisneuvontaa
Opiskeluterveydenhuolto on osa toisen asteen oppilaitosten opiskeluhuoltoa. Hyvinvointiasi ylläpidetään ja parannetaan terveyttäsi ja opiskelukykyäsi edistämällä….
Saat oppimisvaikeuksiin ja oppimisen tukeen liittyvää neuvontaa, kun lähetät verkkosivumme kautta meille lomakkeen nimettömänä tai…
Saat parisuhteessa mietityttäviin asioihin keskusteluapua parisuhdeohjauksen kautta. Apu on tarkoitettu vauvaa odottaville ja pienten lasten…
Perheiden sosiaalityössä tarjoamme lapsiperheille erilaisia palveluita, joiden tavoite on auttaa asiakkaitamme selviytymään itsenäisesti ja toimintakykyisenä…
Perhetyö tukee perhettänne muutoksessa ja arjen haastavissa tilanteissa. Perhetyö laatii yhdessä perheenne kanssa työskentelyn alussa…
Perhekerhoon voi tulla vanhempi, isovanhempi, kummi tai muu tuttu aikuinen lapsen kanssa. Ohjelmaan sisältyy pienillekin…