Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Pieni lapsi tarvitsee aikuisen katsetta ja läsnäoloa
Älypuhelin, tabletti tai iPad voi tuntua arkea helpottavalta ratkaisulta, kun lapsi kiukuttelee, heittelee ruokaa ympäriinsä tai ei vain yksinkertaisesti suostu syömään. Kun tabletista laittaa kivan ohjelman, lapsen suu aukeaa kuin huomaamatta tai itku loppuu heti.
Pieni lapsi tarvitsee kuitenkin kiukkuhetket ja kaikki tunteet elämäänsä. Vain siten lapsi oppii, että tunteet kuuluvat elämään. Ihan pieni lapsi tarvitsee aikuisen jakamatonta huomiota, että he oppivat asioita, joita heidän tarvitseekin oppia.
Kansalliset suositukset ruutuaikaan liittyen ovat seuraavat:
- Alle 2-vuotiaille ei suositella lainkaan ruutuaikaa
- 2–5-vuotiaille ruutuaikaa suositellaan enintään tunti päivässä.
Ole lapsesi kanssa – älä anna älylaitteita alle 2-vuotiaalle lapsellesi
Pieni lapsi tarvitsee sinun katsekontaktiasi ja fyysistä läsnäoloasi, kun hän on hereillä. Kun kaksivuotias tai sitä nuorempi lapsesi on hereillä, ei hänen eikä sinun tulisi käyttää älypuhelimia. Siten turvaat lapsesi kielellisen, motorisen ja sosiaalisen kasvun ja kehittymisen.
Pienten lasten kiukkua rauhoitetaan muilla keinoilla. Älylaite ei ole hyvä keino rauhoittaa lapsen tunteita. Lisäät lapsesi myöhempien käytösongelmien riskiä, jos käytät älylaitteita lapsesi rauhoittamisessa.
Sinun tehtäväsi aikuisena on sanoittaa lapsesi suuria tunteita ja lohduttaa häntä. Silloin lapsesi oppii tulemaan toimeen hankalienkin tunteidensa kanssa.
Lapsesi oppii taitoja sinulta
Lapsesi oppii puhumaan vain siten, että juttelet hänen kanssaan. Kerro lapsellesi, mitä esineitä ja asioita ympärillänne on.
Lapsesi oppii motorisia taitoja vain siten, että teet hänen kanssaan asioita yhdessä. Motorisia taitoja ovat esimerkiksi käveleminen, juokseminen, piirtäminen, palapelien rakentelu, saksilla leikkaaminen.
Ilman älypuhelimia vietetty yhteinen aika on korvaamattoman arvokasta
Lapsellesi syntyy todellisia muistoja eletystä elämästä, kun vietätte aikaa ilman ruutuja tai älypuhelimia. Laittakaa älypuhelimet pois näkyvistä, kun olette perheen tai kavereiden kanssa.
Jatkuva asiasta toiseen pomppiminen on aivoille todella raskasta. Jo pelkkä älypuhelimen läsnäolo vaikeuttaa keskittymistä ja vuorovaikutusta muiden kanssa. Älylaitteet aiheuttavat lapsille ja aikuisille:
- Stressiä
- Yksinäisyyttä
- Keskittymisvaikeuksia
- Vuorovaikutusongelmia
Milloin lapselle kannattaa antaa älypuhelin?
Suositusten mukaan lapsen älypuhelimen hankintaa kannattaa lykätä yläkouluikään saakka. Alle kouluikäinen tai alakouluikäinenkään ei tarvitse älypuhelinta ollenkaan.
Sosiaalisen median ikäraja on 13 vuotta, myös whatsappin. Alakouluikäinenkin lapsesi voi pelata silloin tällöin jotain ikäiselleen soveltuvaa peliä sinun kanssasi läppärillä, tabletilla tai sinun kännykälläsi.
Koko perheen yhteiset älylaitesäännöt turvaavat parempaa jaksamista
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii – itsenäisesti tai yhdessä lapsesi kanssa:
Palvelut
Vertaistuki voi olla merkittävää arjessa. Tutustu perhekeskuksen kohtaamispaikkatoimintaa ja tule mukaan! Löydät kohtaamispaikkojen tapahtumakalenterin alla olevasta linkistä.
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola, varhaisen tuen perhetyö, varhaiskasvatus.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 179 tulosta
Suun terveydenhuollon tehtävänä on edistää ja ylläpitää suun ja hampaiden terveyttä ja tukea omahoitoa, ennaltaehkäistä…
Järjestämme tapahtumia, leirejä ja retkiä yhden vanhemman perheiden vanhemmille. Eri paikkakunnilla palveluja tarjoavat jäsenyhdistyksemme. Tapahtumat…
Oppimisen apuvälinekeskus tukee oppimisvaikeuksia kokevia ihmisiä, heidän läheisiään ja ammattilaisia. Se jakaa tietoa oppimista ja…
Tilapäinen varhaiskasvatus on aina satunnaista ja tilapäistä. Tilapäistä varhaiskasvatusta ei voi varata useammaksi kuukaudeksi kerrallaan….
Isä-lapsikerho on kerhotoimintaa isille, jotka kaipaavat muiden isien seuraa ja yhteistä tekemistä lapsensa kanssa. Toiminnallisessa…
Kokoonnumme 2 kertaa kuukaudessa kuukausikerhoon Tuulensuojassa tarjoten asiantuntijaluentoja mutta myös viihdettä. Jos toiminta kiinnostaa voit…
Toteutamme tuettuja lomia yhden vanhemman perheille eri lomajärjestöjen kanssa. Liiton yhteistyölomat ovat pääsääntöisesti kesällä ja…
Tukea ja apua lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille
Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ryPysäkki on tuki- ja auttamispalvelu kaikille, joita lähisuhdeväkivalta koskettaa – kokijoille, tekijöille ja niille, jotka…
Turvakotiin voit hakeutua, kun kotiin jääminen on väkivallan, uhkailun tai pelon takia turvatonta. Turvakoti on…
Kotkan alueella toimii kaksi uimahallia, Kotkan saarella sijaitseva Katariina uimala sekä Karhulan uimahalli.Uiminen on monella…
Kouvolan kaupungin uimahallit sijaitsevat Inkeroisissa, Kuusakoskella ja Valkealassa. Kouvolan keskustassa sijaitsevaan Urheilupuistoon remontoidaan ja rakennetaan…
Kotkan kaupungin alueella on viisi yleiseen käyttöön tarkoitettua uimarantaa. Yleiset uimarannat on jaettu kahteen ryhmään,…