Perhepäivähoito esiopetusikäisille
Palvelun toteuttaa Kouvolan kaupunki
Esiopetusta annetaan aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät saatettuina perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen. Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen iltapäivien ajaksi hoitoon sen lisäksi, että hän hoitaa enintään neljää lasta kokopäiväisesti.
Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Kouvola
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisesti eVaka-palvelussa osoitteessa varhaiskasvatus.kouvola.fi. Palveluun kirjautuminen tapahtuu Suomi.fi-tunnistautumisen kautta. Tarvitset tätä varten pankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.
Kenelle ja millä ehdoin
Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan vuotta ennen perusopetuksen alkamista.
Tausta ja lainsäädäntö
Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät saatettuina perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen. Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen iltapäivien ajaksi hoitoon sen lisäksi, että hän hoitaa enintään neljää lasta kokopäiväisesti.
Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.
Perhepäivähoito esiopetusikäisille, Linkkejä lainsäädäntöön
Soita
Puhelinasioinnista vastaa Kouvolan kaupunki