Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Kaikki tunteet ovat tarpeellisia
Meillä jokaisella on tarpeita eli asioita, joita tarvitsemme voidaksemme hyvin. On kuitenkin hyvä huomata, että tarve on eri asia kuin mielihalu.
Tarpeet voivat liittyä:
- turvallisuuteen
- läheisyyteen
- huomioiduksi tulemiseen
- yhteenkuuluvuuteen
- hyväksyntään
- itsensä toteuttamiseen
- vapauteen
Kun tarve täytyy, koemme miellyttäviä tunteita, kuten iloa, ylpeyttä, innokkuutta tai rentoutta. Jos tarve ei täyty, tunnemme epämiellyttäviä tunteita, kuten pelkoa, vihaa, surua tai inhoa.
Epämiellyttävät tunteet ohjaavat meitä pois mielipahasta ja uhasta. Miellyttävät tunteet ohjaavat meitä kohti mielihyvää ja turvaa. Näin kaikki tunteet, jopa ne epämiellyttävät, ovat meille tarpeellisia ja kuuluvat elämään.
Jokaisella tunteella on oma tarkoitus ja erityinen tehtävä, joista esimerkkejä alla olevassa kuvassa:

Tunnetaitoja on tärkeää opetella
Suurin osa tunteista on ohikiitäviä, eivätkä ne vaadi meiltä huomiota. Joskus tunteet voivat olla voimakkaita ja pitkäkestoisia. Välillä tunteet valuvat yli, toisinaan ne jäävät jumiin ja joskus ne voivat tuntua tilanteeseen sopimattomilta. Tällaisissa tilanteissa on tarve säädellä tunnetta ja tutkia, mitä se yrittää kertoa. Vaikka tunteet ovat tärkeitä, ne eivät ole oikeassa eivätkä väärässä. Tarvitsemmekin tunnetaitoja, jotta pystymme tunnistamaan, tulkitsemaan ja käyttämään tunteita hyödyksi.
Tunnetaidot, eli se miten toimimme erilaisten tunteiden kanssa, ajatellaan usein yksittäiseksi kyvyksi hallita tunteita. Tämä on melkoinen yksinkertaistus monimutkaisemmasta asiasta.
Tunnetaitoja ovat:
- tunteen tunnistaminen
- tunteen sietäminen
- tunteen voimakkuuden sääteleminen
- tunteen ilmaiseminen sekä
- tunteen purkaminen ja käsittely
Näiden taitojen onnistuneen käytön lopputuloksena on voimaantuminen.
Erottelu havainnollistaa hyvin sitä, että tunnetaidot ovat moninainen kokonaisuus ja tunnesäätely vaati usean eri taidon hallintaa. Ei ihme, että tunteet haastavat usein aikuisia, lapsista puhumattakaan.
Lapsi tarvitsee tunnesäätelyssään sinun tukeasi
Itsesäätelytaidot ja tunnesäätelytaidot kehittyvät vähitellen ja kehitys jatkuu läpi elämän. Tunnesäätelytaitojen kehittyminen on vahvinta 5–7-vuotiaana. Kouluikäinen pystyy usein säätelemään tunteitaan sosiaalisten odotusten mukaisesti. Taidot ovat kuitenkin vielä keskeneräiset ja lapset tarvitsevat aikuisen apua erityisesti vahvojen tunteiden säätelyyn. Tämä johtuu siitä, että lasten aivot eivät ole vielä kypsät ja lapset tarvitsevat aikuisen ikään kuin ”vara-aivoiksi” kanssasäätelemään vahvoja tunteita, ohjaamaan miten niiden kanssa toimitaan ja miten niitä voi soveliaasti ilmaista.
Lue lisää
Jääskinen, A-M. & Pelliccioni, S. 2017. Mitä sä rageet? Lasten ja nuorten tunnetaitojen tukeminen. Helsinki: Lasten keskus.
Tukea ja apua
Palvelut
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: kouluterveydenhuolto, opiskeluhuollon kuraattorit, opiskeluhuollon psykologit, perheneuvola.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 166 tulosta
Liikuntapalvelut järjestää työikäisille ja ikääntyneille ohjattuja kuntosali- ja vesiliikuntaryhmiä sekä monilajisia liikuntaryhmiä. Ryhmiä toteutetaan syys-,…
Ongelmien ratkaisut ja yleisneuvontaa
OmaKanta on valtakunnallinen verkkopalvelu kansalaisille ja osa Kelan Kanta-palvelujen kokonaisuutta. OmaKannasta jokainen näkee omat reseptinsä…
Yhteisöllinen työOpiskeluhuollon kuraattori on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen yhteisöllistä työtä, joka on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää….
Yhteisöllinen työOpiskeluhuollon psykologi on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen yhteisöllistä työtä, joka on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää….
Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä…
Opiskeluterveydenhuolto on osa toisen asteen oppilaitosten opiskeluhuoltoa. Hyvinvointiasi ylläpidetään ja parannetaan terveyttäsi ja opiskelukykyäsi edistämällä….
Opiskeluhuollolla tarkoitetaan opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja…
Saat oppimisvaikeuksiin ja oppimisen tukeen liittyvää neuvontaa, kun lähetät verkkosivumme kautta meille lomakkeen nimettömänä tai…
Hoidossa keskitytään potilaan elämänlaadun vaalimiseen sekä hänen ja läheistensä henkiseen tukemiseen.Osastolla hoidetaan potilaita, joiden sairauden…
Kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa asuvien potilaiden vakavan sairauden oireita hoidetaan palliatiivisella poliklinikalla kokonaisvaltaisesti silloin, kun…
Saat parisuhteessa mietityttäviin asioihin keskusteluapua parisuhdeohjauksen kautta. Apu on tarkoitettu vauvaa odottaville ja pienten lasten…