Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Perussairaudet ja raskaus
Odottavan äidin perussairauksien seuranta suunnitellaan yksilöllisesti raskausajalle. Tällä tavoin huolehdimme odottajan voinnista ja sikiön turvallisesta kasvusta. Osa perussairauksista on sellaisia, joissa lääkityksen suunnittelu on tärkeä tehdä jo ennen raskaaksi tuloa. Näitä perussairauksia ovat esimerkiksi tyypin 1 diabetes, epilepsia, reumataudit ja MS-tauti.
Kun sinulla on toive raskaudesta, ota asia puheeksi perussairauden seurantaan liittyvällä lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. Näin pystymme tarkistamaan, onko lääkettä turvallista käyttää raskausaikana vai tuleeko lääke vaihtaa. Raskaus – ja imetysajan lääkehoidossa huomioidaan aina lääkkeen sopivuus sikiölle tai rintamaitoa saavalle vauvalle.
Perussairauden hoidosta vastaava yksikkö antaa tieto ja tukea sairautesi hoitoon raskausaikana. Muistathan kertoa perussairauksistasi myös asioidessasi neuvolassa. Teratologinen tietopalvelu ohjaa lääkkeiden turvallisuudesta ja riskeistä raskaus ja imetysaikana.
Video: Raskaus ja perussairaudet
Raskausajan ongelmat
Raskausaikana voi ilmetä erityistilanteita, jotka vaativat tiiviimpää raskauden seurantaa. Näissä tilanteissa sinulle annetaan yksilölliset ohjeet, miten ja missä raskauden seurata toteutetaan. Tavoitteena on sinun ja sikiön hyvinvoinnista huolehtiminen säännöllisillä ja oikea-aikaisilla tutkimuksilla. Alla kerromme muutamasta raskausajan ongelmasta.
Gestaatiodiabetes eli raskausdiabetes
Raskausdiabeteksellä tarkoitetaan glukoosi- eli sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka tulee esiin ensimmäistä kertaa raskausaikana. Raskausdiabetes selvitetään kahden tunnin glukoosirasituskokeella, joka tehdään laboratoriossa.
Raskausdiabetes todetaan, jos yksi tai useampi kokeen aikana otetuista verensokeriarvoista ovat koholla. Kohonneet verensokeriarvot eivät välttämättä aiheuta mitään oireita tai tuntemuksia odottajalle.
Ylipaino on merkittävä raskausdiabeteksen riskitekijä, jonka vuoksi ylimääräisiä kiloja olisi hyvä pudottaa ennen raskautta. Terveellinen syöminen, säännöllinen ateriarytmi ja liikunta ehkäisevät raskausdiabeteksen kehittymistä. Raskausdiabetes on merkittävä tekijä sikiön liian suuren koon eli makrosomian aiheuttaja.
Raskausdiabeteksen sairastaneilla on suurentunut riski sairastua myöhemmin tyypin 2 diabetekseen. Tämän vuoksi verensokeritasoa ohjataan seuraamaan synnytyksen jälkeen.
Raskausdiabeteksen seurata toteutetaan yksilöllisesti neuvolassa ja tarvittaessa äitiyspoliklinikalla. Jos sinulla todetaan raskausdiabetes, neuvolan terveydenhoitaja ohjaa sinulle, miten ja kuinka usein mittaat verensokeriarvoja kotona. Verensokeri pyritään pitämään sopivalla tasolla ruokavalion ja liikunnan avulla. Jos näistä huolimatta arvot ovat toistuvasti korkealla, aloitetaan lääkehoito tai insuliinin pistäminen lääkärin ohjeiden mukaan. Verensokerien hyvällä tasapainolla on vaikutusta sikiön hyvinvointiin.
Pre-eklampsia
Pre-eklampsian tavallisimpia oireita ovat kohonnut verenpaine, valkuaisvirtsaisuus (proteiinin erittyminen virtsaan) ja turvotus etenkin kasvoissa ja ylävartalolla. Lisäksi voi esiintyä päänsärkyä, ylävatsakipua ja näköhäiriöitä, kuten näön sumenemista tai mustia pilkkuja näkökentässä.
Tärkein hoitomuoto on riittävä lepo. Lepo tarkoittaa liikkumisen ja yhtäjaksoisen toiminnan rajoittamista. Lisäksi tulee huolehtia riittävästä yöunen määrästä ja lepohetkistä päivällä. Muu hoito on oireenmukaista.
Jos sinulla todetaan pre-eklampsia, sikiön ja sinun vointia seurataan äitiyspoliklinikalla. Pre-eklampsian seurannassa verenpainettasi mitataan säännöllisesti ja tarvittaessa sinulta otetaan laboratoriotutkimuksia. Sikiön kasvua ja vointia seurataan ultraäänitutkimuksilla ja sikiön sydänäänikäyrällä.
Raskaushepatoosi eli raskausajan maksan toiminnan häiriö
Raskaushepatoosilla tarkoitetaan raskauden aikaista maksan toiminnan häiriötä. Häiriön syy on tuntematon. Tavallisin oire raskaushepatoosissa on kutina. Iho voi kutista kauttaaltaan, mutta yleensä kutina on voimakkainta vatsalla, kämmenissä ja jalkapohjissa. Usein kutina pahenee öisin ja haittaa nukkumista.
Raskaushepatoosi varmistetaan tutkimalla verinäytteestä sappihappojen ja maksaentsyymien arvot. Raskaushepatoosin seuranta toteutetaan äitiyspoliklinikalla.
Video: Infektiot raskausaikana
Ota yhteyttä neuvolaan tai synnytyspalveluihin, jos havaitset omassa tai sikiön voinnissa poikkeavia muutoksia. Olemme teitä varten ja vastaamme mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Tukea ja apua
Palvelut
Saat tukea ja ohjusta raskausajan ongelmiin liittyvissä kysymyksissä neuvolasta ja äitiyspoliklinikalta. Löydät yhteystiedot alla olevasta palveluhausta.
Perussairauksien seuranta ja hoito toteutetaan hoidosta vastaavassa yksikössä.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 42 tulosta
Tarjoamme synnytyspalveluja äitiyspoliklinikalla, synnytysyksikössä sekä synnytysvuodeosastolla. Asiakkaitamme ovat raskaana olevat, synnyttäjät sekä vastasyntyneet. Tarvittaessa autamme…
Järjestämme tapahtumia, leirejä ja retkiä yhden vanhemman perheiden vanhemmille. Eri paikkakunnilla palveluja tarjoavat jäsenyhdistyksemme. Tapahtumat…
Toteutamme tuettuja lomia yhden vanhemman perheille eri lomajärjestöjen kanssa. Liiton yhteistyölomat ovat pääsääntöisesti kesällä ja…
Tukea päihdeongelmaisille raskaana oleville ja vauvaperheille
Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ryNuppu tarjoaa apua ja tukea päihteistä toipuville raskaana oleville ja vauvaperheille. Tavoitteena on tukea vanhemman…
Tukea odotusaikaan ja synnytykseen ?Vapaaehtoinen doula voi auttaa.Vapaaehtoisdoula on synnyttäjän ja hänen puolisonsa vapaaehtoinen tukihenkilö.Mietityttääkö…
Lapsen kuolema – Tietoa ja tukeaTukikirja käsittelee lapsen menetystä ja surua eri perheenjäsenten näkökulmasta, erittelemättä…
Kun otat yhteyttä meihin, saat tietoa vertaistuesta, jota järjestämme lapsen menettäneille perheille. Mietimme yhdessä, millainen…
Turvakotipalvelut on tarkoitettu kaikenikäisille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille aikuisille ja lapsille sukupuolesta riippumatta. Alaikäiset lapset…
Isille.info verkkosivulta löydät tietoa ja vinkkejä arjen isyyden erilaisista vaiheista. Sivulta löydät myös apua ja…
Avioliitossa syntyneen lapsen isä määräytyy avioliittoon perustuvan isyysolettaman mukaan. Jos lapsi syntyy avioliiton aikana, aviomies…
Varhaisen tuen perhetyö on lyhytkestoinen ja ennaltaehkäisevä perhetyön palvelu kaikille lapsiperheille, joissa on 0–8-vuotias lapsi….
Vauvaperheiden- chat tarjoaa nopeaa ja luotettavaa ammattilaisten tukea vauvaperheen arkeen liittyvissä huolissa ja haasteissa, kuten:…