Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Vanhemmuus jatkuu eron jälkeen
Vanhemmuus ei pääty eroon. Kummallakin vanhemmalla säilyy vastuu lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja siitä, että lapsi voi säilyttää läheisen suhteen molempiin vanhempiinsa myös eron jälkeen. Ero muuttaa vanhempien välistä suhdetta, ja usein tarvitaan työtä sen eteen, että yhteistyö lapsen asioissa sujuu.
Eroamisen tapa ja se, miten siitä puhutaan perheen sisällä, vaikuttavat merkittävästi siihen, miten perheenjäsenet selviävät tilanteesta. Vanhempien asiallinen ja kunnioittava suhtautuminen toisiinsa suojaa lasta eron kielteisiltä vaikutuksilta.
Eron jälkeen on tärkeää suunnitella, miten alaikäisen lapsen asiat hoidetaan. On sovittava esimerkiksi siitä, kumman luona lapsi asuu, miten hän tapaa vanhempiaan ja miten elatusvastuu jaetaan. Myös huoltajuusjärjestelyjä voidaan tarkistaa, jos se on lapsen edun mukaista. Kaikissa lasta koskevissa päätöksissä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.
Lastenvalvojat auttavat vanhempia laatimaan sopimuksia lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta silloin, kun vanhemmat asuvat erillään. Lastenvalvojan tehtävänä on tukea vanhempia pääsemään lapsen edun mukaiseen sopimukseen ja vahvistaa nämä sopimukset virallisesti. Lastenvalvojat työskentelevät perheoikeudellisissa palveluissa.
Lue lisää
Tukea ja apua
Omahoito-ohjelmat
Mielenterveystalon sivuilta löydät maksuttomia omahoito-ohjelmia. Voit tehdä niitä anonyymisti verkossa silloin, kun sinulle sopii:
Palvelut
Muista, että monenlaista apua on saatavilla, ja vaikeista tilanteista voi selvitä paremmin, kun tukea hakee ajoissa. Älä epäröi ottaa yhteyttä ja hyödyntää tarjolla olevia palveluita. Yksin ei tarvitse jäädä.
- Kirkon perheasiainneuvottelukeskukset
- Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys, eroauttamistyö Polku
- MLL Kaakkois-Suomen piiri parisuhdeohjaus ja uuperheneuvonta
- Kymenlaakson hyvinvointialueen perheneuvolan ja perheoikeudelliset palvelut
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 160 tulosta
Hyvinvointiavustus on tarkoitettu kotkalaisten rekisteröityjen yhdistysten ja järjestöjen hyvinvointia, terveyttä, osallisuutta ja/tai turvallisuutta edistävään toimintaan…
Hyvä kysymys -verkkopalvelu tarjoaa järjestöjen maksuttomia palveluja meille kaikille – nuorille, aikuisille, ikäihmisille, pareille ja…
Imetystukivanhemmat ovat apunasi, kun haluat tukea ja rohkaisua erilaisissa imetyksen tilanteissaImetystuki on maksutonta, koulutettua vertaistukea….
Isyyden Tueksi -työn tarkoituksena on tukea nykyaikaista isyyttä tulemaan kuulluksi, näkyväksi ja osallistuvaksi. Tuemme isiä…
Isä – oletko eroamassa? Ruotsinkielistä tukitoimintaa isille jotka ovat eronneet tai asumuserossa
Folkhälsans förbund rfSinä eronnut, asumuseroa tai erovaarassa oleva ruotsinkielinen isä voit osallistua Folkhälsanin järjestämään, erossa olevien isien…
Kurssi koostuu neljästä jaksosta, jotka käsittelevät isyyttä perheenlisäyksen suunnittelusta aina vaiheeseen, jossa tulevasta isyydestä keskustellaan…
KaatumisSeulassa kartoitetaan mahdollista kaatumisriskiäsi ja olemassa olevia vaaratekijöitä (koti ja lähiympäristöstäsi, kaatumispelko kysely) sekä ennaltaehkäistään…
Tapahtumakalenteristamme löydät paljon kaikille hengitysterveydestä ja hengityssairauksista kiinnostuneille avointa toimintaa, kuten verkkoluentoja, vertaisiltoja ja liikuntatuokioita.
Perheneuvolassa tarjoamme alle 13-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen psykososiaalista tukea, arviointia, tutkimusta ja terapeuttista tukityöskentelyä….
Kela tukee lapsiperheitä lapsen syntyessä ja kasvaessa. Vanhemmilla on oikeus perhevapaisiin sekä erilaisiin Kelan maksamiin etuuksiin. äitiysavustusadoptiotukierityisraskausraharaskausrahavanhempainrahalapsilisälastenhoidon…
Asiantuntijamme vastaa maanantaisin kello 9–13 maksuttomassa puhelinpalvelussa. Voit myös lähettää kysymyksesi sähköpostitse.Kysy ravitsemusterapeutiltamme esimerkiksi: keliakian…
Gluteenittomuutta tukevien kurssien tavoitteena on, että osallistujat saavat tietoa keliakiasta ja gluteenittomasta ruokavaliohoidosta, oppivat tunnistamaan…