Omaksi itseksi kasvaminen vie aikaa. Kaikki ihmiset painiskelevat itsensä hyväksymisen kanssa elämänsä jossakin vaiheessa. Olemme kaikki erilaisia ja toista samanlaista ei maailmasta löydy.
Joskus itsensä hyväksyminen voi olla todella vaikeaa. Arki on uuvuttavaa, jos joutuu jatkuvasti piilottamaan itseään tai joutuu ajattelemaan, ettei muut hyväksy minua tällaisena kuin olen. Saatat kokea olevasi huonompi kuin muut. Kaikki ihmiset eivät hyväksy erilaisuutta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jokainen saisi olla sellainen, kuin on.
Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Itsetunto ja itsemyötätunto
Itsetunto tarkoittaa, että hyväksyt itsessäsi niin hyvät kuin heikoimmatkin puolet. Se on sisälläsi oleva tunne, että olet arvokas ja hyvä. Itsetunto kehittyy läpi elämän.
Hyvää itsetuntoon liittyy
Tunne, että olet hyvä.
Tunnistat myös heikommat puolet itsestäsi
Luotat omiin kykyihisi
Arvostat elämääsi
Et ajattele koko ajan, mitä muut sinusta ajattelevat
Uskallat kertoa mielipiteesi
Siedät pettymyksiä ja epäonnistumisia
Et murehdi liikaa menneitä tai tulevaa
Olet ylpeä siitä, mitä sinulla on nyt!
Itsetunto ei tarkoita samaa, kuin itsekkyys tai ylimielisyys.
Itsemyötätunto tarkoittaa, että ajattelet itsestäsi lempeästi ja ymmärtäväisesti. Opit tunnistamaan omat tunteet, myös vaikeat. Itsemyötätunto auttaa kestämään, kun asiat ei suju toivotulla tavalla tai odotetusti.
Ulkonäköpaineet
Ulkonäköpaineet aiheutuvat yleensä monista eri asioista. Monet ihmiset kokevat olevansa tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä tai haluaisivat korjata jotakin itsessään. Media luo koko ajan erilaisia elämän tyylejä ja ihanteita. Somessa käytetään kuvanmuokkausohjelmia ja saadaan kaikki näyttämään kauniilta ja virheettömältä. Näiden vuoksi omissa ajatuksissa voi hämärtyä se, ettei täydellistä ihmistä ole olemassa.
Ulkonäkö ei määritä sinua. Jokainen meistä on erilainen. Kenelläkään ei myöskään ole oikeutta kommentoida toisen ulkonäköä loukkaavasti.
Tee asioita, joista nautit ja jotka tuovat sinulle hyvää oloa. Nämä lisäävät itsevarmuuttasi.
Ulkonäköpaineista kannattaa puhua kavereiden ja aikuisten kanssa. Se auttaa ymmärtämään, mistä tunteet johtuvat ja omiin ajatuksiin saa ulkopuolista näkökulmaa.
Jos haluat vielä lisää tietoa liittyen ulkonäköpaineisiin, löydät lyhyitä videoita alta
Kouluterveydenhuolto on peruskoululaisille ja heidän perheilleen suunnattu lakisääteinen terveyspalvelu, joka on saatavilla koulupäivien aikana koululla…
Mitä tarjoamme ja kenelle?Lasinenlapsuus.fi tukee vanhempiensa liiallisesta alkoholin käytöstä haittoja kokeneiden hyvinvointia sekä yksilöllisesti että…