Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Kehotunnekasvatus lapsen ikätason mukaisesti
Pienten lasten kohdalla puhutaan kehotunnekasvatuksesta ja lapsen seksuaalisuutta voidaan tarkastella ikätason mukaisesti. Taaperoiässä lapsi aloittaa pottaharjoittelut ja silloin on hyvä ihmetellä lapsen kanssa yhdessä hienoa pissaa tai kakkaa potassa.
Kirjastosta voi myös lainata lapsille suunnattuja kirjoja liittyen tietoon kehosta, kehontoiminnoista ja myös siitä suuresta kysymyksestä, että: “Mistä lapset tulevat?” Tämä on jo lapsen seksuaalisuuden tukemista, joten voit huokaista helpotuksesta. Eikö ollutkin helpompaa kuin ehkä aluksi luulit?
Mikäli sinulla herää huolta lapsen kehitykseen tai käyttäytymiseen liittyen, niin ota asia puheeksi neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa.
Video: Miten puhua lapselle seksistä?
Lapsen itsetyydytys eli unnutus
Olet saattanut itse huomata tai päiväkodista on kerrottu, että lapsesi hyväilee itseään sukuelimistä esimerkiksi päiväunille käydessään. Lapsi on siis löytänyt kehostaan uuden osa-alueen, hienoa! Tätä lasten itsetyydytystä kutsutaan unnutukseksi. Unnutus on tavanomaista itsensä tutkiskelua ja lapsen tapa esimerkiksi keskittyä, rauhoittaa tai viihdyttää itseään.
- Suhtaudu unnutukseen samoin kuin vessassa käyntiin
- Ennen ja jälkeen unnutuksen kannattaa pestä kädet
- Annetaan lapsen olla omassa rauhassa
- Tarpeen mukaan lapsi ohjataan hienovaraisesti rauhalliseen tilaan
Lapsen unnutukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota silloin, kun unnutus alkaa häiritä lapsen muuta elämää. Pakonomainen unnutus voi olla merkki lapsesi kokemasta stressistä tai ahdistuksesta. Pysähdy silloin miettimään lapsesi stressin aiheuttajaa. Voit ottaa asian puheeksi neuvolassa. Erityisesti tulee varmistaa, ettei lapsesi ole kokenut seksuaalista kaltoinkohtelua.
Video: Neljä keinoa tukea lapsen ikätasoista seksuaalikehitystä.
Lapsen sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus
Lasten leikeissä ei ole sukupuolia. Yhtä lailla poika oletettu voi leikkiä prinsessaa tai tyttö oletettu olla ritarin roolissa. Leikki-ikäiset saattavat myös haluta mennä samaa sukupuolta olevan kaverin kanssa naimisiin.
Ovatko nämä varhaisia merkkejä lapsesi tulevasta seksuaalisesta suuntautumisesta? Tai sukupuolen kokemuksesta?
Lapsesi voi olla jo varhaisessa vaiheessa tietoinen ominaisuuksistaan, mutta sukupuolettomat leikit kuuluvat lapsen kehitykseen. Tärkeintä on, että hyväksyt lapsesi eri kehitysvaiheineen ja annat hänen kasvaa omaksi ihanaksi itsekseen. Kaikilla lapsilla voi myös olla lakatut varpaankynnet!
Sukupuolen moninaisuuteen liittyy myös intersukupuolisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että lapsen synnyttyä sukuelimistä ei voida päätellä selkeästi lapsen sukupuolta. Joskus intersukupuolisuus ei tule esiin ulkoisesti. Se voidaan todeta vahingossa esimerkiksi muiden tutkimusten yhteydessä.
Lue lisää
Tukea ja apua
Palvelut
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: neuvola, varhaisen tuen perhetyö, perheneuvola.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 193 tulosta
Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä kotien kanssa tukea Pyhtäällä asuvien lasten yksilöllistä ja yhteisöllistä kehitystä, oppimisen…
Esioppilaan tarvitsema esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus pyritään järjestämään esiopetuspaikassa. Täydentävää varhaiskasvatusta haetaan verkossa ja se on…
Vammaiskortti on vapaaehtoinen ja maksullinen kortti, joka toimii vammaisten henkilöiden kommunikoinnin ja osallistumisen apuvälineenä Suomessa…
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen…
Heppakaveritoiminta on suunnattu 4–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi tai nuori pääsee tapaamaan aikuista heppakaveriaan säännöllisesti…
Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea. Alle 3-vuotiaan…
Hyvinvointivalmentajaan voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ilman lähetettä. Hyvinvointivalmentajien vastaanotot ovat pääsääntöisesti terveysasemien yhteydessä.Hyvinvointivalmentajat ovat…
Hyvä kysymys -verkkopalvelu tarjoaa järjestöjen maksuttomia palveluja meille kaikille – nuorille, aikuisille, ikäihmisille, pareille ja…
Terveyshaittaepäilystä on ilmoitettava ensisijaisesti tilojen omistajalle tai haltijalle. Epäily voi koskea esimerkiksi sisäilmaa, puhtautta tai…
Ilmoita julkisessa tilassa epäilemästäsi terveyshaitasta ensisijaisesti kiinteistön omistajalle tai toimintaa järjestävälle taholle. Järjestävä taho voi…
Ilmoita terveydensuojeluviranomaiselle mikäli epäilet sairastuneesi talous- tai uimaveden välityksellä.
Imetystukivanhemmat ovat apunasi, kun haluat tukea ja rohkaisua erilaisissa imetyksen tilanteissaImetystuki on maksutonta, koulutettua vertaistukea….