Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Itsetunnon merkitys lapsen hyvinvoinnissa
Itsetunto tarkoittaa itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä. Vahva itsetunto kehittyy lapsuudessa ja nuoruudessa myönteisten kasvukokemusten avulla, mutta itsetuntoa voi vahvistaa koko elämän ajan.
Lapsen itsetunto on keskeinen osa hänen psyykkistä hyvinvointiaan ja myöhäisempää elämään vaikuttavaa kehitystä. Itsetunto alkaa muotoutua varhaisessa lapsuudessa ja kehittyy jatkuvasti erilaisten kokemusten ja vuorovaikutussuhteiden kautta. Vanhemmilla, kasvattajilla ja muilla lapsen elämässä vaikuttavilla aikuisilla on tärkeä rooli lapsen myönteisen itsetunnon tukemisessa.
Hyvä itsetunto rakentuu realistiselle käsitykselle omista vahvuuksista. Lapsen ja nuoren itsetunto rakentuu päivittäin arjen pienissä kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa. Itsetunto ei ole lähtökohta, jonka pohjalle asioita rakennetaan, vaan se syntyy onnistumisten kautta.
Vanhemman on tärkeää vaalia ja arvostaa lasta sellaisena kuin hän on. Esimerkiksi ujoa lasta ei ole hyvä pakottaa sosiaalisiin tilanteisiin tai yrittää passivoida hyvin aktiivista lasta. Se, että lapsi on vanhemman silmissä arvostettu ja rakastettu, on lapsen itsetunnon kehittymisen kannalta erityisen tärkeää. Myös tapa, jolla vanhempi puhuu lapsesta toiselle henkilölle tai miten lasta katsoo puhuessaan, on merkittävää.
Itsetunnon kehitys alakouluiässä
Kouluikä tuo mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Lapsi alkaa verrata itseään enemmän ikätovereihinsa ja yrittää sopeutua samalla koulun asettamiin odotuksiin. Tässä vaiheessa itsetunto kehittyy erityisesti onnistumisten ja sosiaalisten suhteiden kautta. Lapsi alkaa rakentaa realistisempaa kuvaa itsestään ja omista vahvuuksistaan.
Näit tue alakouluikäisen lapsen itsetuntoa
- Tue lapsen kiinnostuksen kohteita ja anna hänelle mahdollisuus harrastaa asioita, joista hän nauttii.
- Korosta, että virheet ovat oppimisen mahdollisuuksia, ja auta lasta suhtautumaan niihin positiivisesti.
- Ole kiinnostunut lapsen ajatuksista ja kokemuksista. Keskustele päivän tapahtumista ja kuuntele hänen huoliaan.
Aikuisen rooli lapsen itsetunnon tukemisessa
Lapsen itsetunnon tukeminen vaatii aikuisilta herkkyyttä, johdonmukaisuutta ja kannustavaa otetta. Itsetunnon rakentuminen on elinikäinen prosessi, mutta lapsuudessa saadut kokemukset luovat perustan, jonka varaan on helpompi rakentaa. Lapsen onnistumisten huomioiminen, myönteinen palaute ja turvallisen ympäristön luominen ovat avaimia, joilla voi tukea lapsen itsetunnon kasvua jokaisessa ikävaiheessa.
Lue lisää
Tukea ja apua
Palvelut
Valtakunnalliset chatit ja auttavat puhelimet:
Alla olevasta palveluhausta löydät yhteystiedot palveluihin. Hae palvelua seuraavilla nimillä: kouluterveydenhuolto, opiskeluhuollon kuraattorit, opiskeluhuollon psykologit, perheneuvola.
Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta voit kysyä, mistä löytäisit sopivaa tukea juuri teidän perheellenne:
- Sosiaalihuollon asiakasneuvonnan puhelinpalvelu: Sosiaalihuollon asiakasneuvonnasta saat tietoa sosiaalipalveluista tai apua omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen liittyvissä asioissa. Ohjaamme tarvittaessa oikean palvelun piiriin. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin kello 9–14. Soita 05 220 6000
- Chattaa tai varaa soittoaika Oma Kymenlaakso -palvelussa: digitaalisessa Oma Kymenlaakso -palvelussa voit keskustella reaaliaikaisesti sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa tai varata sinulle sopivan soittoajan. Chat palvelee maanantaista torstaihin kello 10–15.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 166 tulosta
Perheiden sosiaalityössä tarjoamme lapsiperheille erilaisia palveluita, joiden tavoite on auttaa asiakkaitamme selviytymään itsenäisesti ja toimintakykyisenä…
Perhetyö tukee perhettänne muutoksessa ja arjen haastavissa tilanteissa. Perhetyö laatii yhdessä perheenne kanssa työskentelyn alussa…
Perhekummitoiminnan tarkoituksena on tukea lasta odottavia tai neuvolaikäisten lasten vanhempia keskustelemalla ja kuuntelemalla sekä auttamalla…
Kirkon perheneuvonta Kouvolassa – työtä rakkauden puolestaPerheneuvonnassa saa ammatillista tukea tilainteisiin, jotk aliittyvät parisuhteen ja…
Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Lisäksi opiskelijoilla on oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon….
Oppilashuoltoon kuuluu koulun sosiaalityö ja psykologinen toiminta. Tavoitteena on auttaa oppilasta hänen koulunkäynnissään sekä tukea…
Perusterveydenhuollon osastohoidossa toteutetaan erikoissairaanhoidosta ja päivystyksestä siirtyneiden potilaiden kuntouttavaa jatkohoitoa, jonka tavoitteena on potilaan kotiutuminen…
Kun olet yhteydessä meihin, sinua palvelee sairaanhoitaja. Hän arvioi hoidontarpeesi, antaa terveyteen ja sairauteen liittyviä…
Pikkuhelppi on lastenhoitoapua arkena päiväaikaan. Koulutetut lastenohjaajat hoitavat lapsia kaksi tuntia perheen kotona, puistossa tai…
PÄHKÄ -kohtaa, kuulee, ohjaa ja kehittääPÄHKÄ-hankkeessa kehitämme päihteitä käyttävien nuorten perheille suunnattuja tuki- ja palvelumuotoja….
Raskauden ehkäisypalvelujen tarkoituksena on edistää yksilön ja parin terveyttä tarjoamalla tukea ja neuvoja terveyteen, ihmissuhteisiin…
Miehikkälän kunnan liikuntapalvelut tarjoavat monipuolista ryhmäliikuntaa kunnosta ja iästä riippumatta.Ohjattuja kuntosaliryhmiä järjestetään Kunilan kuntosalilla ja…