Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Mitä keskenmeno tarkoittaa ja miten se hoidetaan?
Keskenmeno tarkoitta raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikkoa. Raskaus voi keskeytyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jolloin nainen ei välttämättä edes tiedä olevansa raskaana. Tällöin kuukautiset ovat muutaman päivän myöhässä ja kuukautisvuoto saattaa olla normaalia runsaampaa.
Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ennen 12.raskausviikko. Kuukautisten kaltaiset alavatsa- ja selkäkivut ovat yleisiä ja voivat tuntua normaalia kivuliaammalta. Vuodon mukana saattaa tulla suuriakin hyytymiä. Varhaisvaiheen keskenmenojen hoitoon riittää usein seuranta.
Raskaus voi keskeytyä myös myöhäisemmillä raskausviikoilla ja alkaa lapsivedenmenolla. Aina keskenmeno ei käynnisty itsestään. Tällöin keskenmeno havaitaan kohdun kasvun pysähtymisenä eikä sikiön sydänääniä löydetä sydänäänten kuuntelulaitteella. Keskenmeno varmistetaan ultraäänitutkimuksen avulla. Kohdun tyhjentämiseen tarkoitettu hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Hoitona käytetään usein lääkkeitä, jotka käynnistävät kohdun supistelut, verisen vuodon ja auttavat kohtua tyhjenemään. Joskus keskenmenon hoidossa tarvitaan lääkärin suorittama toimenpide, jossa kohtu tyhjennetään kirurgisesti kaapimalla tai imulla.
Keskenmenon yhteydessä terveydenhuollon ammattilainen antaa pistoksena anti-D-immunoglobuliini naiselle, kenen veriryhmä on Rh-negatiivinen ja raskaus on kestänyt vähintään kymmenen viikkoa. Tällä ehkäistään vasta-aineiden muodostumista seuraavassa raskaudessa.
Ota yhteyttä sairaalaan, jos huomaat kotona keskenmenon aiheuttavan erittäin runsasta veristä vuotoa, sinulle nousee kuume tai tulee kovia alavatsakipuja.
Video: Keskenmenon tyhjennys
Keskenmenon syyt
Keskenmenon voivat aiheuttaa monet eri tekijät. Sikiöstä johtuvia syitä ovat esimerkiksi sikiön kehityshäiriöt tai sikiön kromosomipoikkeavuudet. Tuulimunaraskaudesta puhutaan silloin, kun sikiötä ei ole lähtenyt kehittymään laisinkaan. Keskenmeno on elimistön luonnollinen toiminto keskeyttää raskaus, jossa sikiö ei pystyisi elämään kohdun ulkopuolella.
Muita keskenmenolle altistavia syitä ovat raskaana olevan korkea ikä, huonossa hoitotasapainossa olevat perussairaudet (esimerkiksi diabetes ja kilpirauhasen toimintahäiriö), synnytyselinten poikkeavuudet, hoitamattomat tulehdustaudit (esimerkiksi virtsatietulehdus, klamydia, toksoplasmoosi ja listerioosi). Lisäksi keskenmenoriskiä lisäävät tupakan, alkoholin tai huumeiden käyttö, jotkin lääkeaineet, säteily, liuotteet ja raskasmetallit.
Usein keskenmenolle ei löydetä tarkkaa syytä, varsinkin, jos keskenmeno on tapahtunut aivan raskauden alussa. Keskenmenolle ei ole olemassa lääketieteellistä estohoitoa.
Video: Mikä on syynä keskenmenoon?
Keskenmenosta toipuminen
Jälkivuodon kesto on yksilöllistä, ja se kestää muutamasta päivästä useaan viikkoon. Jälkivuodon aikana tulehdusriski on suurempi. Vuodon aikana suositellaan välttämään yhdyntää, uimista, ammekylpyjä sekä saunomista yleisessä saunassa.
Keskenmenon jälkeen ensimmäiset kuukautiset saattavat olla normaalia runsaammat ja kivuliaammat. Kuukautisia voi odotella alkamaan noin kuuden viikon kohdalla keskenmenosta. Myös tässä on paljon yksilöllisiä eroja.
Kaikki tunteet ovat sallittuja
Kukin reagoi keskenmenoon omalla yksilöllisellä tavallaan. Toiselle keskenmeno on tapahtuma, joka kuuluu elämään. Toiselle se taas voi olla hyvinkin traumaattinen kokemus, joka voi vaikuttaa voimakkaasti vielä pitkän aikaa.
On täysin normaalia tuntea itsensä surulliseksi, pettyneeksi tai alakuloiseksi, vaikka raskaus olisi ollut tiedossa vasta muutaman päivän. Keskenmenon kokemisen voimakkuuteen ei vaikuta se, kuinka paljon raskausviikkoa on ollut. Tärkeintä on tunnistaa oma tapansa reagoida keskenmenoon ja hyväksyä tunteet, joita se herättää.
Puhuminen tapahtuneesta auttaa monia selviytymään. Oma kumppani on usein tässä tilanteessa läheisin, jonka kanssa käydä asiaa läpi. Kumppani saattaa kokea tapahtuneen ja reagoida menetykseen eri tavalla. Keskinäinen puhuminen, jakaminen, tukeminen ja toisen yksityisyyden kunnioittaminen auttavat selviytymään keskenmenosta parisuhdetta vahvistaen.
Tapahtuneesta voi puhua myös rohkeasti lähipiirin kanssa. Samalla saattaa huomata, ettei olekaan ainoa, jota keskenmeno on kohdannut. Usein helpottaa, kun saa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia saman asian läpikäyneen henkilön kanssa.
Meistä jokaisella on oma tapamme käsitellä elämän vaikeita asioita. Joillekin tunteista ja tapahtuneesta puhuminen on vaikeaa. Pääasia on, että tunnistaa omat tarpeensa ja huolehtii niistä itselle parhaalla tavalla.
Jos tarvitset keskustelutukea keskenmenon käsittelyyn, voit ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Myös monet järjestöt tarjoavat tukea keskenmenon kokeneille.
Uusi raskaus keskenmenon jälkeen
Uutta raskautta voi yrittää, kun keskenmenon jälkeinen vuoto on loppunut ja raskaustesti on negatiivinen. Uuden raskauden kesto on helpoin määrittää, jos keskenmenon jälkeen on tullut yhdet normaalit kuukautiset. Tämä antaa elimistölle myös aikaa palautua luonnolliseen rytmiinsä. Ennen uutta raskautta on hyvä antaa aikaa toipua keskenmenon tuomasta menetyksestä ja käsitellä mieltä askarruttavat kysymykset.
Lue lisää
Tukea ja apua
Palvelut
Voit ottaa yhteyttä terveysasemalla Oma Kymenlaakso -palvelun kautta, jos tarvitset ohjausta tai tukea raskauden keskenmenon hoidossa.
Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä sairaalaan päivystykseen.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 42 tulosta
Saat neuvoa ja apua ottamalla yhteyttä mielenterveys- ja päihdepalveluiden neuvontaan. Mielenterveys- ja päihdehoitaja arvioi hoidon…
Perhekahviloihin ovat tervetulleita ihan kaikki – lapset, aikuiset, mummit, vaarit, kummit ja kaverit! Perhekahvilassa tutustut…
Tutkimme ja hoidamme naistentautien poliklinikalla gynekologisia vaivoja. Toimipaikkamme sijaitsevat Kotkassa Kymenlaakson keskussairaalassa ja Kouvolassa Ratamokeskuksessa.Naistentautien…
Nettiturvakoti.fi tarjoaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan kokijoille ja väkivaltaa käyttäneille tai omasta käytöksestä huolestuneille sekä muille,…
Neuvokas perhe – vinkkejä perhearkeen ja elintapoihin (uni, syöminen, liikkuminen, ruudut)
Suomen Sydänliitto ry, Finlands Hjärtförbund rfNeuvokas perhe tarjoaa ideoita ja tukea lapsiperheille arjen hyvinvointiin. Palvelustamme löydät vinkkejä perheen syömiseen, liikkumiseen,…
Kun elät uusperheenä, saatat kohdata arjen haasteita monien erilaisten perhesuhteiden takia. Uusperheneuvonta on keskusteluapua erityisessä…
Perhetyö tukee perhettänne muutoksessa ja arjen haastavissa tilanteissa. Perhetyö laatii yhdessä perheenne kanssa työskentelyn alussa…
Perhekummitoiminnan tarkoituksena on tukea lasta odottavia tai neuvolaikäisten lasten vanhempia keskustelemalla ja kuuntelemalla sekä auttamalla…
Kun olet yhteydessä meihin, sinua palvelee sairaanhoitaja. Hän arvioi hoidontarpeesi, antaa terveyteen ja sairauteen liittyviä…
Raskauden ehkäisypalvelujen tarkoituksena on edistää yksilön ja parin terveyttä tarjoamalla tukea ja neuvoja terveyteen, ihmissuhteisiin…
Ravitsemusterapialla ylläpidetään ja parannetaan potilaan toimintakykyä sekä ehkäistään ja hoidetaan sairauksia ravitsemuksen keinoin. Ravitsemusterapian lähtökohtana…
Suun terveydenhuollon tehtävänä on edistää ja ylläpitää suun ja hampaiden terveyttä ja tukea omahoitoa, ennaltaehkäistä…