Artikkelin ovat kirjoittaneet Kymenlaakson perhekeskusverkoston ammattilaiset.
Imetyssuositukset Suomessa
Suomessa suositellaan täysimetystä 4-6kk ikään asti. Täysimetyksellä tarkoitetaan sitä, että vauvan saa kaiken ravintonsa rintamaidosta. Lisäksi vauvalle annetaan suositusten mukaisesti D-vitamiinia ja mahdolliset vauvan tarvitsemat lääkkeet.
Osittaisimetyksestä puhutaan silloin, kun vauva saa sekä rintamaitoa että äidinmaidonkorviketta ja suositusten mukaisesti D-vitamiinia ja mahdolliset vauvan tarvitsemat lääkkeet.
Imetystä kannustetaan jatkamaan muun ruokailun ohella vähintään vuoden ikään asti tai niin pitkään kuin perhe haluaa. Kaikkien vauvojen tulee aloittaa kiinteät ruuat viimeistään puolen vuoden eli 6 kk iässä.
On tärkeä muista, että jokainen imetys on omanlaisensa eikä yhtä ainoaa oikeaa imetyksen kestoa ole.
Rintamaidon koostumus
Rintamaito sisältää hiilihydraatteja, proteiinia, rasvoja, vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Ensipäivinä erittyy kolostrumia eli ensimaitoa. Se on tahmeaa ja tiivistä ja siten vastasyntyneellä helposti käsiteltävässä muodossa. Maito muuttuu niin sanottuun välimaitoon muutaman päivän kuluttua. Kypsän maidon vaihe saavutetaan noin kahden viikon kuluttua synnytyksestä. Rintamaidon hyödyt eivät katoa vauvan kasvaessa, vaan rintamaito on aina optimaalista vauvallesi.
Rintamaito muokkaantuu sen mukaan, millaista maitoa vauvasi tarvitsee – rintamaito on erilaista eri raskausviikoilla syntyneille lapsille. Jos vauvasi on syntynyt esimerkiksi ennenaikaisesti, on rintamaito erityisen tärkeää. Rintamaidon oligosakkaridit tukevat vauvan immuunipuolustuksen kehittymistä ja sitä kautta suojaavat vauvaa vaarallisilta infektioilta. Keskosvauvoille annetaan tästä syystä ensiviikkoina mieluiten joko äidin omaa maitoa tai luovutettua rintamaitoa.
Rintamaito riittää useimmiten kattamaan täysiaikaisena ja normaalipainoisena syntyneen vauvan kaiken ravitsemuksellisen tarpeen 6kk ikään asti pois lukien d-vitamiinin. D-vitamiinilisä tulee aloittaa kahden viikon iässä. Saat neuvolasta ohjeet d-vitamiinin käyttöön.
Imetyksen ja rintamaidon hyödyt
Imetyksellä ja rintamaidolla on lukuisia hyötyjä paitsi vauvan niin myös imettäjän näkökulmasta.
Hyödyt vauvalle
Imetyksellä on monia hyötyjä vauvan näkökulmasta. Imetys muun muassa:
- Edistää suoliston hyvän bakteerikannan kehittymistä
- Vahvistaa vastustuskykyä mm hengitystie-infektioita, ripulia ja korvatulehduksia vastaan
- Vahvistaa suun ja leukojen alueen lihaksistoa sekä tukee suun alueen motoriikan kehittymistä
- Imetyksellä on myös pitkäaikaishyötyjä ja se esimerkiksi suojaa myöhemmällä iällä vakavia sairauksia vastaan mm. diabetes, korkea kolesteroli, kohonnut verenpaine, keliakia
- Vähentää ylipainon riskiä aina vauvasta aikuisuuteen
- Lisäksi imetys tuottaa mielihyvää, vahvistaa vuorovaikutusta ja antaa erinomaisen mahdollisuuden nauttia läheisyydestä tai vaikka ihokontaktista.
Hyödyt imettäjälle
Imetyksellä on myös äidillä sekä lyhyt- että pitkäaikaishyötyjä. Imetys muun muassa:
- Tukee synnytyksestä palautumista. Imettäessä erittyy oksitosiinihormonia (niin kutsuttu hyvänolon hormoni), mikä edistää kohdun supistumista, vähentää mahdollista jälkivuodon määrää ja auttaa myös maitoa herumaan
- Pienentää riskiä ennen vaihdevuosi-ikää esiintyviin rinta- ja munasarjasyöpiin
- Pienentää riskiä 2 tyypin diabetekseen ja korkeaan verenpaineeseen
- Antaa mielihyväkokemuksia, vahvistaa vuorovaikutusta ja kiintymyssuhdetta.
Lue lisää
Tukea ja apua
Palvelut
Saat apua neuvolasta vauva syömiseen liittyvissä kysymyksissä raskausaikana ja vauvan syntymän jälkeen. Synnytyssairaalassa apunasi ovat kätilöt ja lääkärit. Tukea on saatavilla myös imetysneuvolavastaanotolla ja sairaalan imetyspoliklinikalla, jonne pääset hakeutumaan neuvolan kautta.
Yhteystiedot löytyvät alla olevasta palveluhausta.
Sisällön jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä.
Palvelut
Hakuehdoilla löytyi 42 tulosta
Vauvojen uniohjaus ja muu tuki odottaville ja vauvaperheille
Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ryVauvaperheohjaus Pulmussa tuetaan odottavien ja vauvaperheiden voimavaroja arjessa ja ohjataan vauvan univalverytmin löytämisessä. Vauvaperheohjaus voi…
Vanhempien olohuoneissa eli vertaistukiryhmissä sekä jäsenyhdistyksissämme saat tukea omaan vanhemmuuteensa. Ryhmiä on erovanhemmille, yksinhuoltajille ja…
Simpukka ry:n Helminauha-hankkeen kautta voit löytää toisia lahjasoluhoidoilla lasta toivovia, lapsen saaneita ja lahjasoluilla alkunsa…
Järjestämme pitkin vuotta kaikille lapsensa menettäneille vanhemmille avoimia erityyppisiä vertaistukitapahtumia: verkkoiltoja ja -vertaistukiryhmiä ja vertaistukiviikonloppuja…
Meiltä löydät tukea ja tietoa yksin lasta odottavien ja -kasvattavien tueksi. Saat myös vinkkejä oman…
Tuemme sinua ja perhettäsi raskauden aikana, synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen yhdessä äitiyspoliklinikan kanssa.Kaikille odottaville perheille…