Varhaiskasvatus kunnallisessa päiväkodissa
Palvelun toteuttaa Virolahden kunta
Alle 7-vuotiaat lapset voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä. Käytännössä päiväkotihoitoa järjestävät kunnat yksin tai yhdessä, yksityiset toimijat, järjestöt ja muut yhteisöt, joilta kunta ostaa palvelun.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää tämän hyvinvointia. Jokainen lapsi saa päiväkotihoidossa varhaiskasvatussuunnitelman.
Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä. Kunnat voivat rajoittaa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen hoitoajan 20 tuntiin viikossa, jos lapsen toinen vanhempi on työttömyyden johdosta kotona.
Maksullisuus: Palvelu on maksullinen
Alue: Virolahti
Palvelun kieli: Suomi
Kenelle ja millä ehdoin
Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Tausta ja lainsäädäntö
Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.
Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.
Varhaiskasvatus kunnallisessa päiväkodissa, Linkkejä lainsäädäntöön
Asiointikanavat
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Soita"Asioi paikanpäällä
Virojoen päiväkoti ja esiopetus
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Virolahden kunta
Yhteystiedot
Rantatie 5 B, 49900 Virolahti
Klamilan päiväkoti ja esiopetus
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Virolahden kunta
Yhteystiedot
Häppiläntie 750, 49860 Klamila
Soita
Puhelinasioinnista vastaa Virolahden kunta
Hyvinvointijohtaja
Virolahden hyvinvointijohtaja johtaa sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialaa, vastaa toimialan talouden ja organisaation kokonaissuunnittelusta, tuloksellisuudesta, laadusta ja vaikuttavuudesta. Hyvinvointijohtajan vastuulla on varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tulosalue. Hyvinvointijohtaja vastaa maahanmuuttajien kotoutumisen kokonaisuudesta ja opetuksen kehittämisestä yhteistyössä sivistysjohtajan, rehtorin, koulunjohtajien sekä päiväkodinjohtajien kanssa.
+358 40 549 3335