Siirry sisältöön

Opiskeluhuollon psykologin palvelut

Palvelun toteuttaa Kymenlaakson hyvinvointialue


Yhteisöllinen työ

Opiskeluhuollon psykologi on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen yhteisöllistä työtä, joka on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää. Yhteisöllisellä työllä pyritään vaikuttamaan laajasti koko oppilaitosyhteisön hyvinvointiin. Yhteisöllistä opiskeluhuoltoa toteutetaan suunnitelmallisesti yhteistyössä oppilaiden ja opiskelijoiden, huoltajien ja koko kouluyhteisön kanssa.

Yhteisöllisellä työllä pyritään muun muassa edistämään vuorovaikutustaitoja ja mielen hyvinvointia, ehkäisemään kiusaamista ja väkivaltaa, tukemaan koulunkäyntiä ja oppimista, parantamaan oppimisympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä vahvistamaan oppilaiden ja opiskelijoiden sekä huoltajien osallisuutta. Opiskeluhuollon psykologin yhteisöllinen työ oppilaitoksessa on esimerkiksi hyvinvointia tukevien ryhmien, teemapäivien tai – viikkojen suunnittelemista ja järjestämistä sekä työskentelyä luokissa hyvinvoinnin edistämiseksi.

Yksilökohtainen työ

Opiskeluhuollon psykologi tarjoaa yksilökohtaista tukea oppilaille ja opiskelijoille ja osallistuu tarvittaessa yksittäisen oppilaan tai opiskelijan asian ympärille koottavaan monialaiseen asiantuntijaryhmään. Opiskeluhuollon psykologin työn tavoitteena on vahvistaa oppilaan tai opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Keskeistä työssä on mielen hyvinvoinnin, opinnoissa jaksamisen ja opintojen etenemisen sekä sosiaalisten ja psyykkisten valmiuksien tukeminen. Työ sisältää opiskelijoiden ja perheiden ohjausta, neuvontaa ja tukea sekä konsultointia verkostoissa.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton

Alue: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Ole yhteydessä oman oppilaitoksesi psykologiin puhelimitse, tekstiviestillä tai sähköpostilla. Ohjaus tai yhteydenotto palveluun voi tulla myös huoltajalta, oppilaitoksen henkilökunnalta tai muulta yhteistyötaholta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu esiopetuksessa, perusopetuksessa tai toisella asteella opiskeleville.

Tausta ja lainsäädäntö

Opiskeluhuollon psykologi (koulupsykologi) tukee koulunkäyntiä, oppimista ja opiskelijan psyykkistä hyvinvointia ja auttaa oppimisvaikeuksissa. Hän selvittää mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja tarvittaessa arvioi koululaisen tai opiskelijan hoidon tai tuen tarvetta.

Psykologin palveluja on tarjolla jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa. Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun opiskelija tai huoltaja on tapaamista pyytänyt. Kiireellisissä tilanteissa mahdollisuus on järjestettävä jo samana tai seuraavana työpäivänä.

Opiskeluhuollon psykologi osallistuu koko oppilaitosyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Hän ohjaa opiskelijan tarvittaessa myös muiden opiskeluhuollon palveluiden piiriin.

Opiskeluhuollon psykologin palvelut, Linkkejä lainsäädäntöön

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Soita"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Sarkolan koulu

Sarkolan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Sarkolan koulu

Toukotie 31, 45100 Kouvola

Kotikallion yksikkö

Kotiharjuntie 18, 45100 Kouvola

Sijainti

Virojoen koulu

Virojoen koulu antaa opetusta vuosiluokkien 1-6 oppilaille. Koululla toimii myös iltapäiväkerho.

Yhteystiedot

Rantatie 9, 49900 Virolahti

Sijainti

Voikkaan koulu

Voikkaan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Minikuja 10, 45910 Voikkaa

Sijainti

Kouvolan yhteiskoulu

Kouvolan yhteiskoulussa toimii vuosiluokat 7-9.

Yhteystiedot

Salpausselänkatu 24, 45100 Kouvola

Sijainti

Jaalan koulu

Jaalan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Jaalantie 36, 47710 Jaala

Sijainti

Mansikkamäen koulu

Mansikkamäen koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Huovihongantie 3, 45200 Kouvola

Sijainti

Tähteenkadun koulu, Carean toimipiste

Tähteenkadun koulu, Carean toimipisteessä järjestetään opetusta esiopetuksesta 9. vuosiluokalle.

Yhteystiedot

Kalliojärvenpolku 8, 45740 Kuusankoski

Sijainti

Kyminkartanon koulu

Esiopetus, peruskoulu, perusopetus, yleisopetuksen luokat 1 - 5, iltapäivätoiminta, lähiliikuntapaikka, liikuntasali

Yhteystiedot

Temppelikatu 18, 48600 Kotka

Sijainti

Klamilan koulu

Klamilan koulu antaa perusopetusta vuosiluokkien 1-6 oppilaille.

Yhteystiedot

Häppiläntie 750, 49860 Klamila

Sijainti

Ruonalan koulu

Peruskoulu, perusopetus, yleisopetus vuosiluokat 1. - 5, lähiliikuntapaikka

Yhteystiedot

Karhuvuorentie 1, 48300 Kotka

Sijainti

Vahteron koulu

Vahteron koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Voimakatu 1, 45150 Kouvola

Sijainti

Otsolan koulu

Esiopetus, perusopetus, yleisopetuksen vuosiluokat 1. - 5., erityisopetuksen pienryhmiä alkuopetuksen oppilaille, iltapäivätoiminta.

Yhteystiedot

Hiidenkirnuntie 2, 48770 Kotka

Sisäänkäynti 2 (kaakko), 48770 Kotka

Liikuntasali pääsisäänkäynti, 48770 Kotka

Henkilökunta 3 (länsi), 48770 Kotka

Henkilökunta 1 (itä), 48770 Kotka

Henkilökunta 2 (pohjoinen), 48770 Kotka

Sijainti

Korian koulu

Korian koulussa toimivat vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Korian koulu

Alakouluntie 16, 45610 Koria

Napantie 13, 45610 Koria

Sijainti

Mussalon koulu

Esiopetus, peruskoulu, yleisopetuksen vuosiluokat 1 - 5, erityisopetuksen pienryhmät esiluokista 9. luokkaan, iltapäivätoiminta, lähiliikuntapaikka.

Yhteystiedot

Rajakalliontie 10, 48310 Kotka

Sijainti

Langinkosken koulu

Esiopetus, peruskoulun vuosiluokat 1 - 9, perusopetukseen valmistava opetus maahanmuuttajaoppilaille (vuosiluokat 6 - 9), urheiluluokat

Yhteystiedot

Allintie 20, 48220 Kotka

Sijainti

Kymintehtaan koulu

Kymintehtaan koulussa toimii vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Kymintehtaan toimipiste

Takaharjuntie 3, 45720 Kuusankoski

Sijainti

Naukion yhtenäiskoulu

Naukion yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Uimahallintie 1, 45700 Kuusankoski

Sijainti

Karhuvuoren koulu

Koulun lisäksi kiinteistössä toimii nuorisotila sekä kirjasto.

Yhteystiedot

Tarinatie 1, 48350 Kotka

Sijainti

Myllykosken yhtenäiskoulu, Saviniemen toimipiste

Myllykosken yhtenäiskoulun Saviniemen toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Kaarlontie 2, 46800 Myllykoski

Sijainti

Myllykosken yhtenäiskoulu

Myllykosken yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Myllykosken toimipiste

Länsiasemantie 1-3, 46800 Myllykoski

Sijainti

Jokela-Niinistön alakoulu, Niinistön toimipiste

Jokela-Niinistön alakoulun Niinistön toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Hiostenmäentie 1, 45360 Valkeala

Sijainti

Aittakorven koulu

Esiopetus, peruskoulu, perusopetus, yleisopetuksen vuosiluokat 1 - 5, koulusali; lähiliikuntapaikka.

Yhteystiedot

Vesantie 3, 48400 Kotka

Sijainti

Viialan koulu

Viialan koulu toimii esiopetus sekä vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Opinpolku 5, 46800 Myllykoski

Sijainti

Pihkoon koulu

Varhaiskasvatus, esiopetus, peruskoulu, perusopetus, yleisopetuksen vuosiluokat 1. - 5., iltapäivätoiminta, lähiliikuntapaikka

Yhteystiedot

Aartapolku 41, 48410 Kotka

Sijainti

Elimäen yhtenäiskoulu

Elimäen yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Luokat 7-9

Vanhamaantie 28a, 47200 Elimäki

Luokat 1-6

Vanhamaantie 26, 47200 Elimäki

Sijainti

Haukkavuoren koulu

Esiopetus, perusopetus, yleisopetus, erityisopetus, vuosiluokat 1. - 5., iltapäivätoiminta, kaksikielinen opetus, musiikkipainotteinen opetus

Yhteystiedot

Opintie 2, 48100 Kotka

Sijainti

Urheilupuiston koulu

Urheilupuiston koulussa toimii vuosiluokat 7-9.

Yhteystiedot

Palomäenkatu 29, 45100 Kouvola

Sijainti

Hovinsaaren koulu

Esiopetus ja täydentävä varhaiskasvatus, peruskoulu vuosiluokat 1 - 5, erityisopetuksen pienryhmiä, valmistava opetus, lähiliikuntapaikka.

Yhteystiedot

Ruununmaankatu 2, 48200 Kotka

Sijainti

Kymintehtaan koulu, Pilkan toimipiste

Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Pilkantie 12, 45700 Kuusankoski

Sijainti

Keskustan koulu

Keskustan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Mäenpääntie 23, 45700 Kuusankoski

Koulurinteen koulu

Mäenpääntie 19, 45700 Kuusankoski

Sijainti

Sippolan pienten lasten talo

Sippolan pienten lasten talossa toimii varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetuksen luokat 1–2.

Yhteystiedot

Sippolantie 15, 46710 Sippola

Sijainti

Helilän koulu

Peruskoulu, yleisopetuksen vuosiluokat 6. - 9., erityisopetuksen pienryhmät vuosiluokat 6. - 9., liikuntasali

Yhteystiedot

Suntionkatu 27, 48600 Kotka

Sijainti

Jokela-Niinistön alakoulu, Jokelan toimipiste

Jokela-Niinistön alakoulun Jokelan toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Jokelan toimipiste

Lukutie 1, 45360 Valkeala

Sijainti

Tavastilan koulu

Esiopetus, peruskoulu, perusopetus, yleisopetus vuosiluokat 1 - 6, iltapäivätoiminta.

Yhteystiedot

Tavastilantie 227, 49300 Tavastila

Sijainti

Korkeakosken koulu

Esiopetus, peruskoulu, perusopetus, yleisopetuksen luokat 1 - 6, iltapäivätoiminta, liikuntasali

Yhteystiedot

Veikkolantie 9, 48720 Kotka

Sijainti

Keskuskoulu

perusopetus, yleisopetus, erityisopetus, vuosiluokat 6. - 9., musiikkipainotteinen opetus, lähiliikuntapaikka, ulkokuntosali; liikuntasali

Yhteystiedot

Keskuskatu 28, 48100 Kotka

Sijainti

Kaunisnurmen koulu

Kaunisnurmen koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Pajaraitti 10, 45100 Kouvola

Sijainti

Inkeroisten yhtenäiskoulu

Inkeroisten yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Inkeroisten toimipiste

Yhteiskouluntie 6, 46900 Inkeroinen

Sijainti

Käpylän koulu

Esiopetus; perusopetus, yleisopetus luokat 1.-6., pienryhmät, iltapäivätoiminta, musiikkipainotus, liikuntapainotus, Käpylän esiopetus; koulusali

Yhteystiedot

Koulu sijaitsee Kotkan jäähallin vieressä

Ahlströmintie 77, 48600 Kotka

Sijainti

Eskolanmäen koulu

Eskolanmäen koulussa toimii vuosiluokat 0-9.

Yhteystiedot

Tasankotie 8, 45150 Kouvola

Sijainti

Utin koulu

Utin koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Yhteystiedot

Opintie 1, 45410 Utti

Sijainti

Tähteenkadun koulu

Tähteenkadun koulussa toimii esiopetus sekä vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Tähteentie 38, 45700 Kuusankoski

Sairaalanmäen opetusyksikkö

Sairaalankuja 6 C, 45750 Sairaalamäki

Sijainti

Karhun kampus

Karhun alueella on monia eri toimijoita, kuten mm. varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus, Kotkan opisto ja eri liikunnan toimijat.

Yhteystiedot

Ratakatu 14, 48600 Kotka

Kamppailukeskus huolto - ovi (etelä), 48600 Kotka

Liikuntahalli pukuh. 2 (etelä), 48600 Kotka

Käpylän päiväkato pääsisäänkäynti, 48600 Kotka

Liikuntahallin pääsisäänkäynti, 48600 Kotka

Opistorak. karhulan koulu, 48600 Kotka

Liikuntahalli pukuh. 1 (etelä), 48600 Kotka

Käpylän päiväkoti henkilökunta (etelä), 48600 Kotka

Sijainti

Valkealan yhtenäiskoulu

Valkealan yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9.

Yhteystiedot

Lukionkaari 8, 45370 Valkeala

Soita

Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue

Opiskeluhuollon psykologit, Miehikkälä, Virolahti

Virolahden lukio, Harjun oppimiskeskus +358 40 162 8128
Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue

Opiskeluhuollon psykologit, Kotka

Haukkavuoren koulu ja esiopetus, Keskuskoulu +358 40 188 4286
Ekamin Kotekon ja Malmingin kampukset +358 40 809 4125
Kotka Svenska Samskola lukiolaiset +358 40 154 3840
Karhulan lukio, Kotkan lyseo, Kotkan aikuislukio, Ammattiopisto Spesia +358 40 187 1474
Mussalon koulu +358 40 185 8377
Langinkosken koulu, Ruonalan koulu +358 40 355 7236
Käpylän koulu, Otsolan koulu +358 40 825 9604
Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue

Opiskeluhuollon psykologit, Hamina

Haminan lukio, Pappilansalmen koulu 1.-7.-luokkien oppilaat +358 40 481 3426
Ekami, Haminan toimipiste +358 40 154 3840
Uuden-Summan koulu, Husulan koulu, Neuvottoman koulu, Pyhällön koulu +358 40 485 4236
Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue

Opiskeluhuollon psykologit, Kouvola

Valkealan yhtenäiskoulu, Jokela-Niinistön koulu +358 40 357 8245
Mansikkamäen koulu, Utin koulu ja esiopetus, Tähteenkadun koulu +358 40 668 5114
Sarkolan koulu, Kaunisnurmen koulu +358 40 489 9184
Kouvolan yhteislyseon Kouvolan toimipisteen 3. ja 4. vuoden opiskelijat, Valkealan opisto +358 40 154 3840
Eduko (Turva, Tivi, Kotu, Raksa, Pinta, Puhtauski, Talo, TUVA, Sote, Lääke) +358 40 162 8128
Eduko (Kasvu, Luonto, Maa, Puu, Matka, Liike, Hiuska, Taideteollisuus, Muoti, Kuva, Elintar, ProLab, Raca, Sähkö, Ajoneuvo, Auto, Logi, Leko), Kiipula +358 40 195 2671
Urheilupuiston koulu, Vahteron koulu, Haanojan, Mielakan, Keskustan ja Jaakonpuiston päiväkotien esiopetus +358 40 757 6235
Elimäen yhtenäiskoulu, Korian koulu, Peippola-Hiivurin, Nappa-Upseerin ja Lehvätien päiväkotien esiopetus +358 40 154 8751
Kouvolan yhteislyseon Kuusankosken toimipiste, Kouvolan toimipisteen 1. ja 2. vuoden opiskelijat +358 40 668 6135

Palvelun toteuttaa

Kymenlaakson hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Kymenlaakson hyvinvointialue