Siirry sisältöön

Lyömätön Linja | Apua väkivaltaa läheisiään kohtaan käyttäneille miehille

Palvelun toteuttaa Miessakit ry


Lyömätön Linja on lähisuhde- ja perheväkivaltaan erikoistunut toimintamuoto miehille.

Asiakkaaksi voivat hakeutua kaikki henkistä tai fyysistä väkivaltaa seurustelukumppaniaan, puolisoaan, lastaan tai muuta läheistään kohtaan käyttäneet miehet. Voit hakea myös ennalta ehkäisevää tukea, mikäli pelkäät käyttäväsi väkivaltaa tai haluat arvioida omaa ja perheesi avun tarvetta.

Tavoitteena on, että asiakas ymmärtää paremmin omaa toimintatapaansa ja siihen vaikuttavia taustatekijöitä sekä oppii hahmottamaan vaihtoehtoisia toimintamalleja väkivaltaiselle käyttäytymiselle.

Pääkaupunkiseudun ja Kuopion toimipisteiden lisäksi tukea on tarjolla valtakunnallisesti puhelin- ja verkkovälitteisesti.

Työmuotoina ovat yksilötapaamiset kasvokkain tai videovälitteisesti, joita täydennetään tarvittaessa paritapaamisilla ja ryhmällä.

Asiakastyön lisäksi tarjotaan lähisuhdeväkivaltaan liittyvää konsultaatiota ja koulutusta.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Voit täyttää yhteydenottolomakkeen Miessakkien Lyömättömän linjan verkkosivuilla, soittaa tai lähettää sähköpostia.

Kenelle ja millä ehdoin

Miehet tulevat Lyömättömään linjaan omasta halustaan, sillä oma motivaatio on keskeinen tekijä muutoksen onnistumisessa. Palveluun ei voi lähettää tai määrätä.

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Lisätietoja" "Soita" "Verkkoasiointi"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Lyömätön Linja | Tukea väkivaltaa läheisiään kohtaan käyttäneille miehille Kuopiossa

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Miessakit ry

Lyömätön Linja -toiminnan Kuopion palvelupisteessä voit keskustella tilanteestasi toiminnan työntekijöiden kanssa yksilötapaamisissa.

Yhteystiedot

Kuninkaankatu 20 A 8, 70100 Kuopio

Sijainti

Lyömätön Linja | Tukea väkivaltaa läheisiään kohtaan käyttäneille miehille Helsingissä

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Miessakit ry

Lyömätön Linja -toiminnan Helsingin palvelupisteessä voit keskustella tilanteestasi toiminnan työntekijöiden kanssa yksilötapaamisissa.

Yhteystiedot

Annankatu 16 B 28, 00120 Helsinki

Soita

Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Miessakit ry

Lyömätön Linja | PK-seudun ajanvarausnumero

Ajanvarausnumero Miessakit ry:n Lyömättömän linjaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Voit soittaa myös muualta Suomesta. Voit soittaa numeroon, jos olet käyttänyt henkistä tai fyysistä väkivaltaa seurustelukumppaniasi, puolisoasi, lastasi tai muuta läheistäsi kohtaan. Voit ottaa yhteyttä myös, jos pelkäät käyttäväsi väkivaltaa tai haluat arvioida omaa ja perheesi avun tarvetta.

+358 3 5844 75113
Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Miessakit ry

Lyömätön Linja | Kuopion seudun ajanvarausnumero

Ajanvarausnumero Miessakkien Lyömättömän linjaan Kuopiossa ja lähiseuduilla. Voit soittaa myös muualta Suomesta. Voit soittaa numeroon, jos olet käyttänyt henkistä tai fyysistä väkivaltaa seurustelukumppaniasi, puolisoasi, lastasi tai muuta läheistäsi kohtaan. Voit ottaa yhteyttä myös, jos pelkäät käyttäväsi väkivaltaa tai haluat arvioida omaa ja perheesi avun tarvetta.

+358 44 783 7923

Verkkoasiointi

Verkkoasioinnista vastaa Miessakit ry

Lyömätön Linja | Yhteydenottolomake

Miessakit ry:n Lyömättömän Linjan yhteydenottolomake.

Verkkosivut

Lisätietoja

Lyömätön Linja | Verkkosivu

Verkkosivusta vastaa Miessakit ry

Verkkosivuilla on kattavasti tietoa Miessakit ry:n Lyömättömän Linjan toiminnasta, yksilöllisen tuen pariin hakeutumisesta, ohjatuista keskusteluryhmistä sekä yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyn toimintamalleista. Sivuilta löytyvät myös Lyömättömän Linjan toiminnan pohjalta laaditut julkaisut ja tietoa lähisuhdeväkivallan ehkäisyn verkkokurssista sekä palvelun yhteystiedot.

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Miessakit ry

Palvelusta vastaa

Miessakit ry