Siirry sisältöön

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

Palvelun toteuttaa Pyhtään kunta


Pyhtään liikuntatoimi vastaa liikuntalain toteuttamisesta kunnassa. Tämä tapahtuu edistämällä liikuntaa ja sen harrastusmahdollisuuksia, koordinoimalla liikuntaresursseja ja tuottamalla liikuntapalveluita omana toimintana tai yhdessä urheiluseurojen kanssa sekä avustamalla urheiluseuroja.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen

Alue: Pyhtää

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Lautakunta julistaa avustukset haettavaksi vuosittain. Hakemuksen voi jättää sähköisesti kunnan verkkoasioinnissa.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset, Linkkejä lainsäädäntöön

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Verkkoasiointi"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Pyhtään kunnanvirasto

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Pyhtään kunta

Pyhtään kunnan hallinnollinen keskus on Siltakylässä sijaitseva kunnanvirasto.

Yhteystiedot

Kunnanvirasto

Motellikuja 4, 49220 Siltakylä

Verkkoasiointi

Verkkoasioinnista vastaa Pyhtään kunta

Kunnan sähköinen asiointi

Sähköiset asiointipalvelut ovat kuntalaisten käytössä ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Pyhtään kunta

Palvelusta vastaa

Pyhtään kunta