Lasten erovertaisryhmät
Palvelun toteuttaa Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Ry
Kun perheessä vanhemmat eroavat, myös lapsen on tärkeää saada tilanteessa tukea. Lasten erovertaisryhmässä lapsi pääsee käsittelemään eron aiheuttamia tunteita ja ajatuksia yhdessä turvallisten aikuisten ja muiden ryhmäläisten kanssa. Lapsi voi osallistua ryhmään, vaikka vanhempien erosta olisi kulunut jo pidempi aika.
Erovertaisryhmissä harjoitellaan myös tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä pyritään tarjoamaan lapsille onnistumisen kokemuksia. Vanhempien eron aiheuttamia tunteita lähestytään toiminnallisesti, yhdessä tekemisen ja oivaltamisen kautta. Parhaimmillaan ryhmästä voi tulla lapselle tärkeä oma juttu, jonka myötä lapsi voi saada lisää itseluottamusta ja uusia kavereita.
Lasten Tilli Toukka -ryhmämalli on 4–6-vuotiaille lapsille suunnattu erovertaisryhmä. Ryhmämalli rakentuu viiden peruspilarin varaan: arki ja rutiinit, kosketus, tunteet, positiivinen palaute ja toivo. Lisäksi mallin menetelmissä hyödynnetään taidetta ja musiikkia.
Lasten eroryhmä on suunnattu 7–11-vuotiaille lapsille. Lasten eroryhmää toteutetaan Kasper ry:n ryhmämallin mukaisesti. Mallissa ydinperiaatteita ovat lapsen näkökulma, vertaisuus ja voimavarakeskeisyys.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Helsinki
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Näet Yhden Vanhemman Perheiden Liiton nettisivuilta, milloin ja missä seuraava ryhmä järjestetään. Nettisivuilta löydät myös ilmoittautumisohjeet.
Asiointikanavat
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Lisätietoja"Asioi paikanpäällä
YVPL Helsingin toimisto
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Ry
Yhteystiedot
Toimistomme sijaitsee Väestöliiton rakennuksessa.
Kalevankatu 16 A, 4. kerros, 00100 Helsinki
Lisätietoja
YVPL nettisivut
Verkkosivusta vastaa Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Ry
Tukea ja tietoa yhden vanhemman perheiden vanhemmille, lapsille ja .nuorille
Lisäämme yhden vanhemman perheiden hyvinvointia ja vahvistamme heidän asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.