Lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen liittyvät sopimukset
Palvelun toteuttaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Palvelun tarkoituksena on tukea vanhempia sopimaan yhdessä lasta koskevista asioista eron jälkeen tai silloin, kun vanhemmat asuvat erillään.
Erillään asuvat vanhemmat voivat sopia siitä, kenen luona lapsi asuu ja miten lapsi tapaa toista vanhempaansa. Vanhemmat voivat sopia myös vuoroasumisesta. Lapsen kummankin vanhemman on myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Sopimus tapaamisoikeudesta voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Vanhemman on ilmoitettava toiselle vanhemmalle aikomuksestaan muuttaa asuinpaikkaa, jos muutolla olisi vaikutusta lapsen huollon ja tapaamisoikeuden toteutumiseen.
Lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen liittyvissä asioissa sopijapuolia ovat vanhemmat. Sopimusneuvottelu tapahtuu vanhempien kesken ja vanhemmille varataan yhteinen aika. Lastenvalvoja ei määrää sopimusten sisällöstä, vaan pyrkii ohjaamaan keskustelua lapsen edun näkökulmasta.
Lastenvalvojan tehtävänä on laatia vanhempien sopimista asioista kirjallinen sopimus. Lastenvalvoja vahvistaa sopimuksen, jos se on lapsen edun mukainen.
Mikäli vanhemmat eivät pääse sopimukseen lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskevassa asiassa, voivat he hakea perheasioiden sovittelua perheneuvolasta tai perheasiainneuvottelukeskuksesta. Sovittelua voi hakea myös käräjäoikeudesta (asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu). Sovittelu edellyttää kummankin vanhemman suostumusta.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Varatkaa yhteinen aika soittamalla ajanvaraukseen. Ajan voitte varata myös digitaalisen asiointipalvelun kautta. Kerro ajanvarauksesta myös toiselle osapuolelle.
Huolto- ja tapaamisasiassa lapsenhuoltolaki velvoittaa vanhempia selvittämään lapsen omat toivomukset ja mielipiteen. Lastenvalvoja varmistaa aikavarauksella, ovatko vanhemmat selvittäneet kyseisen asian.
Tausta ja lainsäädäntö
Lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen liittyvät sopimukset, Linkkejä lainsäädäntöön
Asiointikanavat
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Soita" "Verkkoasiointi"Asioi paikanpäällä
Etelä-Kymenlaakson perheoikeudelliset palvelut
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Pohjois-Kymenlaakson perheoikeudelliset palvelut
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola
Soita
Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Lastenvalvojien puhelinneuvonta
Tästä puhelinnumerosta saat neuvoja seuraavista asioista:
- Ohjaus, neuvonta ja keskusteluapu eroa harkitseville tai eronneille
- Isyyden ja äitiyden selvittäminen
- Lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen liittyvät neuvottelut ja sopimusten vahvistaminen
- Lapsen elatussopimusneuvottelut ja sopimusten vahvistaminen
- Olosuhdeselvitykset oikeuslaitokselle
- Adoptioneuvonta
Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Lastenvalvojien ajanvaraus
Soittamalla ajanvaraukseen voit varata ajan lastenvalvojan tapaamiseen. Ajanvarauksen yhteydessä sinua ohjeistaan mitä tarvitset mukaan tapaamiselle.
+358 5 220 6310Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Lastenvalvojan ajan peruutus
Kirjoita tekstiviestiin oma nimi, syntymäaika ja peruttava aika. Ilmoita ajan peruutuksesta myös toiselle osapuolelle. Kerro myös, jos haluatte uuden ajan perutun ajan tilalle.
+358 50 902 3821Verkkoasiointi
Verkkoasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Perheoikeudellisten palvelujen digitaalinen ajanvaraus
Voit varata ajan lastenvalvojalle Oma Kymenlaakso -palvelussa.