Siirry sisältöön

Koulukuljetus

Palvelun toteuttaa Kouvolan kaupunki


Esi-, perus- ja lisäopetusta saavalla on oikeus Kouvolan kaupungin järjestämään koulukuljetukseen, mikäli koulumatka lähikouluun on 1.–2. -luokkalaisella yli kolme kilometriä ja 3.–9. -luokkalaisella sekä esiopetuksessa olevalla lapsella yli viisi kilometriä.
Ensisijainen kuljetusmuoto perusopetuksen oppilailla on linja-auto. Jos linja-autoliikennettä ei kulje kohtuullisen kävelymatkan etäisyydellä kotiosoitteesta, järjestetään koulukuljetus taksilla.

Esiopetukseen on mahdollista hakea saattoavustusta tai kuljetusta. Esioppilaiden kuljetus toteutetaan juuri ennen esikoulun alkamista ja kotiinkuljetus toteutetaan heti esiopetuksen jälkeen. Hoidon tarpeessa oleville esioppilailla ei siis ole mahdollisuutta saada kuljetusta. Kuljetus tapahtuu taksilla saattaen vaihtaen eli vanhemman tulee olla vastaanottamassa esioppilasta.

Toissijaista koulua käyvä oppilas ei ole oikeutettu koulukuljetukseen.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton

Alue: Kouvola

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Jos oppilaan koulumatka ylittyy, koulukuljetusta ei tarvitse erikseen hakea.

Harkinnanvarainen koulukuljetus sekä esikoululaisen saattoavustus haetaan kaupungin sivuilta löytyvillä lomakkeilla ja se tulee toimittaa liitteineen oppilaan koululle.

Kenelle ja millä ehdoin

Koulumatka lähikouluun 1.–2. -luokkalaisella yli 3 kilometriä ja 3.–9.-luokkalaisella sekä esiopetuksessa olevalla yli 5 kilometriä.

Tausta ja lainsäädäntö

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka

  • on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
  • muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos

  • koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
  • koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.

Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.

Koulukuljetus, Linkkejä lainsäädäntöön

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Lisätietoja" "Verkkoasiointi"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Pohjois-Valkealan pienten lasten talo

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kouvolan kaupunki

Pohjois-Valkealan pienten lasten talossa toimii sekä varhaiskasvatuksen, että perusopetuksen ryhmiä.

Yhteystiedot

Kilpapolku 9, 46110 Tuohikotti

Verkkoasiointi

Verkkoasioinnista vastaa Kouvolan kaupunki

Wilma Kouvola

Wilma on kodin ja koulun välinen yhteydenpitokanava. Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.

Opettajat syöttävät Wilman kautta arvioinnit ja poissaolot sekä viestivät opiskelijoiden ja huoltajien kanssa.

Huoltajat seuraavat ja selvittävät Wilman kautta opiskelijan poissaoloja, viestivät opettajien kanssa ja lukevat koulun tiedotteita.

Verkkosivut

Lisätietoja

Koulukuljetus

Verkkosivusta vastaa Kouvolan kaupunki

Verkkosivuilla on tietoa koulukuljetuksen hakemisesta sekä perusteista. Lisäksi sivuilla on tarkemmat yhteystiedot koulukuljetusasioihin liittyen.

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Kouvolan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kouvolan kaupunki