Siirry sisältöön

Esiopetus

Palvelun toteuttaa Pyhtään kunta


Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä kotien kanssa tukea Pyhtäällä asuvien lasten yksilöllistä ja yhteisöllistä kehitystä, oppimisen halua ja iloa sekä tervettä itsetuntoa. Esiopetus luo hyvän pohjan lapsen elinikäiselle oppimiselle.

Esiopetuksen työtavat huomioivat lapsen kokonaisvaltainen tapa oppia ja toimia leikkimällä, liikkumalla, kokeilemalla, tutkimalla ja kyselemällä, vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa.

Esiopetus noudattaa kuntakohtaista esiopetussuunnitelmaa.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen

Alue: Pyhtää

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Esikouluun ilmoittaudutaan sähköisesti tietojärjestelmä Wilman www-liittymällä. Sähköinen ilmoittautuminen edellyttää henkilökohtaista Wilma-tunnusta. Tunnuksenteko- ja kirjautumisohjeet lähetetään huoltajille postitse kotiin.

Kenelle ja millä ehdoin

Lapsella on oikeus saada maksutonta esiopetusta vuotta ennen oppivelvollisuuden alkua 4 h päivässä koulujen toiminta-aikana. Oikeus esiopetukseen on myös seitsemänvuotiailla, joiden koulunkäynnin aloittamista on siirretty vuodella sekä niillä viisivuotiailla, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Jos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa. Alakoulussa järjestettävän esiopetuksen jälkeen lapset joko pääsevät kotiin tai siirtyvät saatettuina päiväkotiin tai esimerkiksi kerhoihin.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Lisätietoja" "Soita" "Verkkoasiointi"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Huutjärven koulu

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Pyhtään kunta

Huutjärven koulu tarjoaa esi- ja perusopetusta luokille 1-9.

Yhteystiedot

Huutjärventie 56, 49210 Huutjärvi

Soita

Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Pyhtään kunta

Pyhtään kunnan varhaiskasvatuspäällikkö

Varhaiskasvatuspäällikkö antaa tarvittaessa lisätietoja varhaiskasvatukseen liittyvissä asioissa

+358 44 767 6671

Verkkoasiointi

Verkkoasioinnista vastaa Pyhtään kunta

Päivähoidon sähköinen hakulomake

Hae lomakkeella päivähoidon palveluseteliä yksityistä päivähoitoa varten tai kunnallista päivähoitopaikkaa.

Verkkosivut

Lisätietoja

Varhaiskasvatus

Verkkosivusta vastaa Pyhtään kunta

Tietoa varhaiskasvatukseen liittyvistä asioista ja sen järjestämisestä Pyhtään kunnassa

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Pyhtään kunta

Palvelusta vastaa

Pyhtään kunta