Siirry sisältöön

Varhaiskasvatus

Palvelun toteuttaa Virolahden kunta


Virolahden varhaiskasvatus palvelee alueen lapsiperheitä.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen

Alue: Virolahti

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Varhaiskasvatukseen hakeminen

Varhaiskasvatukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakemus. Linkki löytyy nettisivuilta. Hakemus vaatii vahvan tunnistautumisen.

Uusia hakemuksia päiväkotiin ja perhepäivähoitoon otetaan vastaan jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen tarvetta. Jos varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa äkillisen työnsaannin tai koulutuksen aloittamisen takia, tulee hoitopaikkaa hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatuksen tarvetta.

Esiopetukseen ilmoittautuminen

Esiopetukseen ilmoittaudutaan täyttämällä sähköinen hakemus. Linkki löytyy nettisivuilta. Hakemus ei vaadi vahvaa tunnistautumista.

Kuusivuotiaiden maksutonta esiopetusta järjestetään päiväkodin yhteydessä olevassa esiopetusryhmässä. Esiopetusta annetaan viitenä päivänä viikossa, neljä tuntia päivässä. Ilmoittautumisaika on yleensä maaliskuussa.

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Lisätietoja" "Soita" "Verkkoasiointi"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Virojoen päiväkoti ja esiopetus

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Virolahden kunta

Päivähoito- ja esiopetusryhmät Virojoella

Yhteystiedot

Rantatie 5 B, 49900 Virolahti

Sijainti

Perhepäivähoito

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Virolahden kunta

Perhepäivähoidolla tarkoitetaan varhaiskasvatusta hoitajan omassa kodissa tai lapsen/lapsien kodissa.

Yhteystiedot

Kaivotie 11, 49860 Klamila

Soita

Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Virolahden kunta

Virolahden päiväkotiryhmien ja esiopetuksen puhelinnumerot

Virojoen päiväkodin johtaja +358 50 389 2116
Virojoen päiväkotiryhmä Peipot (alle 3v) +358 40 710 7325
Virojoen päiväkotiryhmä Kaakkurit (3-4v sekä vuorohoito) +358 40 710 7328
Virojoen päiväkotiryhmä Pääskyt (6-v sekä esiopetus) +358 40 710 7329
Virojoen päiväkotiryhmä Tiirat (5-v) ryhmä +358 40 710 7334
Perhepäivähoitaja +358 40 710 7333
Puhelin

Puhelinasioinnista vastaa Virolahden kunta

Hyvinvointijohtaja

Virolahden hyvinvointijohtaja johtaa sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialaa, vastaa toimialan talouden ja organisaation kokonaissuunnittelusta, tuloksellisuudesta, laadusta ja vaikuttavuudesta. Hyvinvointijohtajan vastuulla on varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tulosalue. Hyvinvointijohtaja vastaa maahanmuuttajien kotoutumisen kokonaisuudesta ja opetuksen kehittämisestä yhteistyössä sivistysjohtajan, rehtorin, koulunjohtajien sekä päiväkodinjohtajien kanssa.

+358 40 549 3335

Verkkoasiointi

Verkkoasioinnista vastaa Virolahden kunta

Varhaiskasvatushakemus

Varhaiskasvatukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakemus. Hakemus vaatii vahvan tunnistautumisen.

Verkkoasioinnista vastaa Virolahden kunta

Esiopetushakemus

Virolahden kunnan esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella.

Verkkosivut

Lisätietoja

Varhaiskasvatukseen hakeminen

Verkkosivusta vastaa Virolahden kunta

Virolahden varhaiskasvatukseen hakeminen.

Verkkosivut

Varhaiskasvatuksen maksut

Verkkosivusta vastaa Virolahden kunta

Tietoa Virolahden varhaiskasvatuksen maksuista.

Verkkosivut

Varhaiskasvatus Virolahti

Verkkosivusta vastaa Virolahden kunta

Tietoa Virolahden varhaiskasvatuksesta.

Verkkosivut

Esiopetus

Verkkosivusta vastaa Virolahden kunta

Virolahden esiopetus.

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Virolahden kunta

Palvelusta vastaa

Virolahden kunta