Perusopetuksen oppilashuolto
Palvelun toteuttaa Haminan kaupunki
Oppilashuoltoon kuuluu koulun sosiaalityö ja psykologinen toiminta. Tavoitteena on auttaa oppilasta hänen koulunkäynnissään sekä tukea huoltajia ja vanhempia kasvatustehtävässä. Huoltajat, opettajat ja oppilaat voivat kääntyä oppilashuoltohenkilöstön puoleen halutessaan neuvontaa tai ohjausta kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi koulupelot, koulukiusaaminen tai motivaatio-ongelmat
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Hamina
Palvelun kieli: Suomi
Kenelle ja millä ehdoin
Oikeus oppilashuoltoon kuuluu jokaiselle oppilaalle.
Tausta ja lainsäädäntö
Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilashuoltoon. Sillä tarkoitetaan oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuollolla edistetään oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Oppilashuollon tavoitteena on havaita ja puuttua oppilaiden ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Oppilashuoltopalveluihin kuuluvat muun muassa kouluterveydenhuolto, koulukuraattori- ja koulupsykologitoiminta. Oppilashuoltoa tekevät myös opettajat ja koulun muu henkilöstö.
Kaikissa kouluissa toimii oppilashuoltoryhmä, jota johtaa opetuksen järjestäjän nimeämä edustaja. Ryhmän tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja kehittää oppilashuoltoa yhteisöllisesti siten, että kaikilla on terveellinen, turvallinen ja esteetön kouluympäristö.
Perusopetuksen oppilashuolto, Linkkejä lainsäädäntöön
Asioi paikanpäällä
Neuvottoman koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Suntiontie 1, 49490 Neuvoton
Uuden-Summan koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Tenkkiilintie 119, 49400 Hamina
Husulan koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Töytärintie 20, 49510 Husula
Vehkalahden koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Ruissalontie 10, 49410 Poitsila
Pyhällön koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Pyhällöntie 380, 49660 Pyhältö
Kirkkojärven koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Kirkkojärvi 347, 49400 Hamina
Pappilansalmen koulu
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Haminan kaupunki
Yhteystiedot
Pappilankatu 1, 49400 Hamina