Siirry sisältöön

Musiikkipainotteinen perusopetus

Palvelun toteuttaa Kotkan kaupunki


Musiikkipainotteisessa perusopetuksessa oppilas opiskelee musiikkipainotteisen perusopetuksen opetussuunnitelman ja tuntijaon mukaan musiikkiluokalla. Musiikkiluokan perusopetusryhmässä voi olla myös oppilaita, jotka eivät opiskele painotetun opetussuunnitelman tai tuntijaon mukaan.

Musiikkiluokalla opiskelu alkaa Kotkassa 3. luokalla. Oppilaan huoltaja voi hakea lapselleen opiskeluoikeutta musiikkiluokalla oppilaan lähikoulun välittämien ohjeiden mukaisesti oppilaan opiskellessa 2. luokalla. Seuraavan lukuvuoden aikana musiikkiluokilla aloittavat oppilaat valitaan edellisen lukuvuoden aikana järjestettävien soveltuvuustestien perusteella. Testeissä mitataan yleisiä musiikillisia valmiuksia.

Musiikkiluokkatoiminta on kunnallisesti keskitetty Rauhalan (3. - 6. luokat), Karhulan (7. - 9. luokat) ja Kotkansaaren (3. - 9. luokat) kouluihin.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton

Painotettuun opetukseen muuhun kuin lähikouluunsa otettu oppilas ei ole oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen, vaan huoltaja vastaa oppilaan koulumatkan järjestelyistä ja mahdollisista kustannuksista.

Alue: Kotka

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Toiselta paikkakunnalta muuttavan oppilaan huoltajaa pyydetään olemaan yhteydessä musiikkipainotteista opetusta tarjoavan koulun rehtoriin. Mikäli oppilas on erityisen tuen piirissä, pyydetään huoltajaa olemaan ensin yhteydessä Kotkan opetustoimeen erityisopetuksen suunnittelijaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Musiikkiluokalle haetaan oppilaan lähikoulun välittämien ohjeiden mukaisesti edeltävän lukuvuoden aikana. Oppilaan on saavutettava soveltuvuuskokeessa erikseen määritelty riittävä taso tullakseen valituksi musiikkiluokalle. Opiskelu musiikkiluokalla alkaa 3. luokalla.

Toiselta paikkakunnalta muuttavalla oppilaalla on mahdollisuus päästä musiikkiluokan oppilaaksi 3. luokan jälkeenkin, mikäli hän on aikaisemmin opiskellut yhtäjaksoisesti musiikkiluokalla tai vastaavalla taideaineiden painotuksella tai jos hänen musiikillinen harrastuneisuutensa katsotaan sellaiseksi, että edellytykset opiskelulle musiikkiluokalla ovat hyvät. Musiikkiluokan ryhmäkoko tai oppilaalle tehdyt erityisen tuen päätökset voivat olla este muuttajan hyväksymiselle musiikkiluokalle.

Maksullisuus:

Painotettuun opetukseen muuhun kuin lähikouluunsa otettu oppilas ei ole oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen, vaan huoltaja vastaa oppilaan koulumatkan järjestelyistä ja mahdollisista kustannuksista.

Asiointikanavat

Valitse asiontitapa
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Lisätietoja"

Asioi paikanpäällä

Sijainti

Karhulan koulu (Rauhalan moduulit)

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kotkan kaupunki

Karhulan koulu toimii Rauhalan moduuleissa väistötiloissa lukuvuodet 2025-2026 ja 2026-2027.

Yhteystiedot

Karhulan koulu toimii väistötiloissa entisen Rauhalan koulun tontilla.

Mällinkatu 1, 48600 Kotka

Sijainti

Haukkavuoren koulu

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kotkan kaupunki

Esiopetus, perusopetus, yleisopetus, erityisopetus, vuosiluokat 1. - 5., iltapäivätoiminta, kaksikielinen opetus, musiikkipainotteinen opetus

Yhteystiedot

Opintie 2, 48100 Kotka

Sijainti

Keskuskoulu

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kotkan kaupunki

perusopetus, yleisopetus, erityisopetus, vuosiluokat 6. - 9., musiikkipainotteinen opetus, lähiliikuntapaikka, ulkokuntosali; liikuntasali

Yhteystiedot

Keskuskatu 28, 48100 Kotka

Sijainti

Käpylän koulu

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kotkan kaupunki

Esiopetus; perusopetus, yleisopetus luokat 1.-6., pienryhmät, iltapäivätoiminta, musiikkipainotus, liikuntapainotus, Käpylän esiopetus; koulusali

Yhteystiedot

Koulu sijaitsee Kotkan jäähallin vieressä

Ahlströmintie 77, 48600 Kotka

Sijainti

Karhun kampus

PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kotkan kaupunki

Karhun alueella on monia eri toimijoita, kuten mm. varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus, Kotkan opisto ja eri liikunnan toimijat.

Yhteystiedot

Ratakatu 14, 48600 Kotka

Kamppailukeskus huolto - ovi (etelä), 48600 Kotka

Liikuntahalli pukuh. 2 (etelä), 48600 Kotka

Käpylän päiväkato pääsisäänkäynti, 48600 Kotka

Liikuntahallin pääsisäänkäynti, 48600 Kotka

Opistorak. karhulan koulu, 48600 Kotka

Liikuntahalli pukuh. 1 (etelä), 48600 Kotka

Käpylän päiväkoti henkilökunta (etelä), 48600 Kotka

Lisätietoja

Perusopetus

Verkkosivusta vastaa Kotkan kaupunki

Tältä sivustolta löydät tietoa Kotkan kaupungin järjestämästä perusopetuksesta.

Verkkosivut

Peruskoulut

Verkkosivusta vastaa Kotkan kaupunki

Tältä verkkosivulta löydät Kotkan peruskoulujen tiedot ja linkit koulujen Internet-sivuille.

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Kotkan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kotkan kaupunki