Lukiokoulutus
Palvelun toteuttaa Virolahden kunta
Virolahden lukio on yleislukio, joka ei rajaa oppilaan myöhempiä jatko-opintoja, vaan antaa hyvän ja monipuolisen lähtökohdan jatko-opinnoille. Lukiossa voi lisäksi opiskella tavoitteellisesti kilparatsastusta erillisellä kilparatsastuslinjalla.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Virolahti
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Lukioon pääsyn edellytyksenä on suoritettu peruskoulun oppimäärä.
Lukiokoulutukseen haetaan keväisin ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaussa Opintopolussa.
Tausta ja lainsäädäntö
Lukiokoulutus antaa valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.
Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Koulutuksen järjestäjä päättää, kenet ottaa opiskelijaksi oppilaitokseensa.
Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Oppimäärät ja niihin kuuluvat opinnot mitataan opintopisteillä. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen myös aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.
Lukiokoulutus, Linkkejä lainsäädäntöön
Verkkoasiointi
Opintopolku.fi
Palvelua ylläpitää Opetushallitus. Suomalaiset oppilaitokset ja korkeakoulut ylläpitävät Opintopolussa omien koulutustensa tietoja. Opintopolku.fi-palvelussa voi:
- Selailla eri aloja ja tutkintoja
- Saada tietoa opinnoista
- Etsiä ajankohtaisia koulutuksia
- Tutustua valintaperusteisiin
- Hakea koulutuksiin
- Katsoa videoita ja lukea tarinoita opiskelijoiden omista kokemuksista.
Ajankohtaiset yhteishaut löydät palvelun etusivulta. Opintopolussa voi hakeutua myös muuhun kuin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Hakulomakkeet tai hakeutumistiedot löydät koulutuskuvauksista. Etsi ensin koulutus hakusanalla tai selailemalla.
Hakulomakkeet voit täyttää ilman kirjautumista. Jos kirjaudut pankkitunnuksin, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla, saat käyttöön Oma Opintopolku -palvelun. Esimerkiksi yhteishauissa voit Omassa Opintopolussa täydentää tai muokata hakulomakettasi koko hakuajan, nähdä valintojen tulokset ja ottaa opiskelupaikan vastaan.