Lastensuojelun jälkihuolto
Palvelun toteuttaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Lapsella ja nuorella on oikeus lastensuojelun jälkihuollon järjestämiselle sijaishuollon päättymisen jälkeen tai avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja kohdistunut lapseen yksin. Nuorelle voidaan järjestää jälkihuoltoa myös muissa tilanteissa, mikäli sen arvioidaan olevan nuoren edun mukaista.
Jälkihuollossa tuetaan lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä huolehtii yhteisestä jälkihuoltosuunnitelman laatimisesta.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Jälkihuollolla tarkoitetaan sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen tarjottavaa kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle 23 ikävuoteen asti. Jälkihuollon tarkoituksena on tukea lapsen tai nuoren kotiutumista sijaishuollosta tai hänen itsenäistymistään auttamalla häntä saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäiseen arkeen ja aikuisuuteen.
Jälkihuolto on vapaaehtoista ja siitä sovitaan yhteistyössä asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy nuoren täyttäessä 23 vuotta tai viiden vuoden kuluttua siitä kun lapsi on sijoittamisen päättymisen jälkeen ollut viimeksi lastensuojelun asiakkaana.
Jos jälkihuoltoa ei järjestetä, on tästä tehtävä erillinen, valituskelpoinen päätös. Kielteisen päätöksen perusteena voi olla, että yllä mainitut aikamääreet eivät täyty tai ovat umpeutuneet. Muutoin kielteinen päätös voi perustua ainoastaan lapsen tarpeeseen, ettei jälkihuollon tukitoimien tarvetta ole.
Jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijä varmistaa, ettei itsenäistyvä nuori jää ilman tukea ja ohjaa hänet tarvittaessa käyttämään muita palveluita ja tukitoimia.
Tausta ja lainsäädäntö
Lastensuojelun jälkihuolto tukee sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan sekä sijaishuoltajiaan sen jälkeen, kun sijaishuolto tai muut lastensuojelutoimet ovat päättyneet. Oikeus jälkihuoltoon kestää siihen asti, että nuori täyttää 23 vuotta.
Jälkihuollossa olevaa nuorta tuetaan asumisen järjestelyissä, talousasioissa sekä opiskelua, työtä ja muuta elämää koskevissa suunnitelmissa.
Lastensuojelun jälkihuolto, Linkkejä lainsäädäntöön
Asioi paikanpäällä
Kouvolan lastensuojelun toimisto
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola
Kotkan lastensuojelun toimisto
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Toivelinnankatu 2, 48600 Kotka