Lastenneuvolapalvelut
Palvelun toteuttaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta.
Lastenneuvolassa pyritään tunnistamaan lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Lapselle ja perheelle tarjotaan tarvittavaa tukea yhteistyössä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, perheneuvolan ja kehityksellisten palveluiden kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Palvelun kieli: Suomi
Toimi näin
Voit olla yhteydessä neuvolaan:
- Olemalla yhteydessä neuvolan palvelunumeroon
- Sähköinen ajanvaraus
- Chat-palvelu
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen.
Tausta ja lainsäädäntö
Lastenneuvolapalvelut, Linkkejä lainsäädäntöön
Asiointikanavat
Asiointikanavaksi valittu "Asioi paikan päällä" "Soita"Asioi paikanpäällä
Kouvolan keskustan neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Haminan neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Reutsinkatu 1, 49400 Hamina
Kuusankosken neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Osonojantie 7, 45720 Kuusankoski
Länsi-Kotkan neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Karhulan neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Toivelinnankatu 2, 48600 Kotka
Korian neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Kyminasematie 10 B 5, 45610 Koria
Kotkansaaren neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Heikinkatu 7, 48100 Kotka
Virolahden neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Itätie 13, 49900 Virolahti
Keltakankaan neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Keltakankaantie 8 a, 46860 Keltakangas
Valkealan neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Pyhtään neuvola
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Huutjärventie 14, 49210 Huutjärvi
Keltakankaan perhekeskus
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Kymenlaakson hyvinvointialue
Yhteystiedot
Keltakankaantie 8, 46860 Keltakangas
Soita
Puhelinasioinnista vastaa Kymenlaakson hyvinvointialue
Neuvolan puhelinasiointi
Tästä numerosta voit olla yhteydessä äitiys-, ehkäisy- sekä lastenneuvolaan.
+358 5 220 2100