Koulunuorisotyö
Palvelun toteuttaa
Koulunuorisotyöntekijä on ennen kaikkea koulun arjessa läsnä oleva kiireetön ja matalalla kynnyksellä saavutettavissa oleva turvallinen aikuinen. Koulunuorisotyöntekijä toimii osana oppilashuoltoa ja opetushenkilöstöä sekä näiden tukena, mutta ei kuitenkaan opettajan, koulunkäynninohjaajan tai esimerkiksi kuraattorin roolissa. Osana moniammatillista verkostoa koulunuorisotyöntekijä tukee alueen nuorten kaveritaitojen, sosiaalisen kanssakäymisen ja tunnetaitojen edullista kehittymistä.
Koulunuorisotyö sisältää tavanomaisena päivänä nuorten kohtaamista koulupäivän aikana koulun käytävillä, välitunneilla ja siirtymillä, sekä yleisen koulu- ja opiskelurauhan turvaamista kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen puuttumalla. Näkyvä jalanjälki sosiaalisen median kanavissa ja niiden aktiivinen käyttö lisää koulunuorisotyöntekijän lähestyttävyyttä ja saavutettavuutta, ja auttaa ajankohtaisten asioiden tiedottamisessa. Nuorisotyöntekijän kanssa voi jutustella haluamallaan tavalla - välkillä, kahden kesken hiljaisessa tilassa, WhatsAppissa, jne - mistä vain mielessä olevista asioista, yhtä lailla iloisista kuin murheita aiheuttavistakin.
Koulunuorisotyöntekijä osallistuu myös nk. nivelvaiheen työskentelyyn yläkouluun siirtyvien ja sieltä toiselle asteelle poistuvien kanssa. Alakoulussa tutuksi tullut koulunuorisotyöntekijä on yläkoulun aloittamisessa tukena ja tuttuna kasvona uudessa jännittävässä ympäristössä. Koulunuorisotyöntekijä käy yhdeksäsluokkalaisten kanssa keskustelua heidän suunnitelmistaan toista astetta koskien ja pyrkii auttamaan välttämään päämäärättömyyden tunteen yhteishaun ajankohtana. Yhdeksäsluokkalaisia on hyvä myös valmistaa toisella asteella odottavaan toimintakulttuurin tietynlaiseen muutokseen ja henkilökohtaisen vastuun lisääntymiseen.
Tarkempi työnkuva koulunuorisotyöntekijällä mukautuu koulukohtaisesti koulun käytänteiden, toimintakulttuurin ja esille nousevien haasteiden ja tarpeiden mukaan. Työnkuva ja menetelmät pyritään muodostamaan niin, että ne olisivat pohjimmiltaan henkilöstä riippumattomia ja toteutettavissa vaikuttavasti ja kestävästi myös hankkeen loputtua.
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Virolahti
Palvelun kieli: Suomi
Asioi paikanpäällä
Nuorisotila Pleissi
PTV: Vastuuorganisaatio - Asiontipaikka Virolahden kunta