Siirry sisältöön

Ammatillinen erityisopetus

Palvelun toteuttaa Kiipulan ammattiopisto


Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos.
Kiipula järjestää valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Kiipulaan hakevalla tulee olla opiskeluun liittyvä erityisen tuen tarve.

Kiipulassa saa yksilöllistä, laaja-alaista ja monipuolista tukea opintoihin, päivittäiseen arkielämään ja työllistymiseen. Kiipulassa opiskellaan eri ammatteihin työssä oppien – opiskelu sisältää oman alan töiden tekemistä oikeilla työpaikoilla ja oppilaitoksen oppimisympäristöissä. Tavoitteena on opiskella itsensä kokoiseen ammattiin eli ammattiin, jossa työskentely tuntuu mielekkäältä ja omille taidoille sopivalta.

Kiipulassa voi opiskella valmentavassa koulutuksessa tai suorittaa ammatillisen perustutkinnon tai sen osia. Osaamisen voi näyttää ohjattuna, tuettuna tai avustettuna.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton

Alue: Akaa, Asikkala, Askola, Aura, Espoo, Forssa, Hamina, Hanko, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Helsinki, Hollola, Humppila, Hyvinkää, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Iitti, Ikaalinen, Inkoo, Janakkala, Jokioinen, Juupajoki, Järvenpää, Kaarina, Kangasala, Karkkila, Kauniainen, Kemiönsaari, Kerava, Kihniö, Kirkkonummi, Koski Tl, Kotka, Kouvola, Kuhmoinen, Kustavi, Kärkölä, Lahti, Laitila, Lapinjärvi, Lempäälä, Lieto, Lohja, Loimaa, Loppi, Loviisa, Marttila, Masku, Miehikkälä, Mynämäki, Myrskylä, Mäntsälä, Mänttä-Vilppula, Naantali, Nokia, Nousiainen, Nurmijärvi, Orimattila, Oripää, Orivesi, Padasjoki, Paimio, Parainen, Parkano, Pirkkala, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Punkalaidun, Pyhtää, Pyhäranta, Pälkäne, Pöytyä, Raasepori, Raisio, Riihimäki, Ruovesi, Rusko, Salo, Sastamala, Sauvo, Sipoo, Siuntio, Somero, Sysmä, Taivassalo, Tammela, Tampere, Turku, Tuusula, Urjala, Uusikaupunki, Valkeakoski, Vantaa, Vehmaa, Vesilahti, Vihti, Virolahti, Virrat, Ylöjärvi, Ypäjä

Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Kiipulaan voi hakea opiskelemaan joko kevään yhteishaussa tai jatkuvan haun kautta.

Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen päättäville oppivelvollisille sekä ilman tutkintoa oleville hakijoille.

Jatkuvan haun kautta voi hakea opiskelemaan ympäri vuoden. Jatkuvan haun paikkoja avataan, kun koulutuksissamme on tilaa.

Tausta ja lainsäädäntö

Ammatillinen erityisopetus, Linkkejä lainsäädäntöön

Lisätietoja

Ammattiopiston toimipaikat

Verkkosivusta vastaa Kiipulan ammattiopisto

Kiipulan ammattiopiston toimipaikat löytyvät täältä

Verkkosivut

Palvelun toteuttaa

Kiipulan ammattiopisto

Palvelusta vastaa

Kiipulan ammattiopisto